Mustan kiven kierroksella

 

Tuulinen mutta muutoin mukava keli vei meidät Hyvinkäälle Usmin maastoon. Oli lokakuun viimeisiä päiviä ja ajatuksena oli kiertää suosittu Mustan kiven kierros jonka varrella taitaa olla parhaat palat Usmista.

Jätimme auton Hyyppäräntien avaralle parkkipaikalle ja kiersimme lenkkimme suositusten mukaisesti vastapäivään.

Retki alkoi yli kilometrisellä pelto-osuudella. Tai ei tuo oikeasti taida peltoa olla sillä alueella on lukuisia hevoshakoja. Tosin nyt ei hepoja näkynyt.

Polkumme kulki ruovikon kätköissä virtaavan Vantaanjoen tuntumassa. Joki oli tässä aika kapoinen eikä kovin kiireinen. Sillä oli vielä pitkä matka merelle.

Pellon jälkeen ylitimme Usmintien ja pääsimme metsäisemmälle seudulle. Tosin nyt vieressä metelöi jonkin aikaa moottoritie.

Täällä oli pikkutietä paranneltu soranajoa varten.

Ohitimme paikan sutjakasti ja pääsimme oikealle metsäpolulle. Seurailimme sinipäisiä tolppia. 

Edessä oli hyvän matkaa ylämäkiä ja niiden välillä alamäkiä.

Lopulta saavutimme hetkeksi tasaisemman tantereen. Ruska-aika oli ohitse ja varmemmaksi vakuudeksi usean päivän tuulet olivat vieneet puista viimeisetkin lehdet. Tavallaan oli menossa vuoden vähiten kaunis aika... mutta toisaalta metsässä on miltei aina hienoa.

Poikkesimme hieman viralliselta Mustan kiven kierrokselta sillä halusimme laskeutua Paalijoen äärelle tarkastamaan oliko vuosia sitten löytämämme pikkuinen silta vielä paikoillaan.

Näin tulimme hetkeksi poluttomaan maastoon ja pian Paalijoen rannalle.

Ja löytyihän se siltakin. Se oli oikealla paikallaan ja todella liukas. Kohtalaisen matkan päässä olisi ollut myös lippaluola mutta sen tutkimisen päätimme jättää ensi kevään Paalijoki-retkelle.

Ylitimme siltaamme pitkin Paalijoen ja jatkoimme vastarannalla takaisin kohti virallista Mustan kiven kierrosta. Muisteluiden mukaan tässä oli aikaisemmin kulkenut ihan selkeä polku mutta nyt saimme suunnistaa ikään kuin umpihangessa.

Ei se kyllä hirveästi haitannut.

Lopulta tupsahdimme merkitylle reitille. Eikä sitä ollut edes vaikea löytää.

Ohitimme Ladun majan ja nousimme hakkuualueen laitaa ylös harjanteelle. 

Tavoitteena oli Kaksoislammien laavu. Sieltä ehkä löytyisi tuulensuojaa eväiden syöntiin. Siitä olimme melko varmoja.

Ylämäkien jälkeen pidimme kallioiden välissä pienen virkistävän tauon. Löysimme mukavan tuulensuojaisen ja auringonpaisteisen sopukan jossa istahtaa hetkeksi. Ja sitten jatkoimme taivallusta.

Kaksoislammilla kävi kova puhuri mutta pääsimme siltä suojaan ihan laavun peränurkkaan. Testasimme tällä reissulla uusia ruokatermoksia joten emme tarvinneet nuotiota. Olihan se yllättävän nopeata kun pelkällä kannen avauksella pääsi syömään hyvää lämmintä ruokaa.

Nuotiopiirin uusitut penkit oli rakentanut joku jolla oli aikaa ja ajatusta huolehtia ympäröivistä puista.

Kiitos siitä.

Mukavan lounastauon jälkeen laskeuduimme laavulta pitkosille lampien tuntumaan ja sen jälkeen kävelimme aika pitkän pätkän metsäautotietä seuraavalle opasteelle.

Ajattelimme poiketa Iso-Karhun taukopaikalla ja jos tuuli sen sallii keittää siellä jälkiruokajuomat.

Iso-Karhun nurkilla on vanhan louhoksen jäänteet. Täältä louhittiin Hyvinkään mustaa joka on näyttävä ja kestävä graniitti monenlaiseen käyttöön. Aikoinaan esimerkiksi Stocmannin tavaratalon perustuksiin käytettiin Hyvinkään mustaa. 

Näistä lohkareista Mustan kiven kierros on saanut nimensä.

Iso-Karhun nuotiopiirillä oli yllättävän tyyntä joten saimme keitettyä kaasulla kuumaa juotavaa. Tässä oli mukava istuskella ja kerätä voimia reitin viimeisille kilometreille.

Nyt laskeuduimme harjanteiden väliseen laaksoon. Pitkospuut eivät onneksi olleet kuin hieman liukkaat ja varoen käveltävissä.

Tämä on mielestäni reitin hienoin osuus.

Pieni putous juoksutti vettä Iso-Karhusta Paalijokeen, sitä pitkin Vantaanjokeen ja lopulta merelle asti.

Veden lorina muutoin hiljaisessa metsässä oli miltei meditatiivista.

Jatkoimme samassa rotkossa eteenpäin. Komeat kalliot kohosivat polun molemmin puolin. Juuri näillä seuduilla näimme jokunen vuosi sitten ilveksen. Siitä lähtien olemme toivoneet että näkisimme sen uudelleen... ehkä se seurasi nytkin kulkuamme kallioiden kätköistä.

Ennen kuin ohitimme yllättävän hakkuualueen sivuutimme myös toisen Hyvinkään mustan louhinta-alueen. Täälläkin oli puiden siimeksessä isoja lohkareita mustaa kiveä.

Hakkuualueen jälkeen yhytimme taas Usmintien. Kävelimme sitä pitkin ohi muutaman talon ja peltoaukean.

Lopulta saavuimme taas retken alun peltolenkille. Treffasimme jälleen oikealla puolellamme verkkaisesti virtaavan  Vantaanjoen.

Lopuksi taivalsimme viimeisen kilometrin hieman mutaista polkua takaisin Hyyppäräntien parkkipaikalle.

Mustan kiven kierros on yksi Usmi-Kytäjän parhaista reiteistä. Sen sanotaan olevan 12,3 kilometrinen mutta me kävelimme 13. Ehkä piipahduksemme Paalijoelle toi nuo muutamat metrit lisää.

Tämä ei ole aivan helppo reitti mutta ehdottomasti kävelemisen arvoinen.