Iso Melkuttimen poluilla

 

Vähälumiseksi kääntynyt maaliskuun alku vei meidät Lopen Melkuttimille... tai tarkemmin sanoen Iso Melkuttimelle. 

Lähdimme taipaleelle kartan oikean reunan eli Tauluntien parkkipaikalta. Kävelimme Iso Melkuttimen pohjoista rantaa ja päädyimme aina Kaitajärven laavulle asti. Takaisin palasimme suunnilleen samaa reittiä.

Vuosi sitten kävelimme samassa maisemassa mutta tuolloin pääsimme kulkemaan sekä Iso Melkuttimen että Kaitajärven jäätä pitkin. Moinen oli haaveena nytkin... mutta se osoittautui mahdottomaksi.

Tauluntien parkkipaikka oli sekä jäinen että märkä. Olimme varautuneet retkeen nastakengillä mikä oli kyllä hyvä ajatus.

Alkumatka talousmetsän halki kulki jäistä uomaa pitkin. Tuosta ei päässyt eksymään.

Paikoin sai kävellä rennommin kun polku oli miltei kesäkunnossa.

Iso Melkuttimen rantaan ja Tuplalaavulle vei jäinen alamäki. Onneksi myös kanervikossa saattoi kulkea ettei mennyt peffamäeksi.

Tuplalaavun jälkeen nousimme harjanteelle josta avautui maisema järvelle. Jään paksuudesta ei ollut varmuutta ja sitä peitti parin sentin vesikerros. Eipä tuonne ollut asiaa. Jos jää olisikin hyvin kestänyt jättimäisessä vesilammikossa kävely ei houkutellut.

Jatkoimme siis harjannetta pitkin. Tässä olikin helppoa ja joutuisaa kulkea. Järveltä kävi pieni tuuli joka ei menoa haitannut.

Myös rantaa hipova polku oli suurelta osin sulana. Rinteen kaltevuuden takia jäiset kohdat oli hieman hankalampi kiertää. Onneksi oli nastat kengissä.

Järven jää houkutti mutta kenkien kastuminen ei. Siis jatkoimme rantapolkua pitkin.

Melkuttimet ovat sukeltajien suosiossa kirkkaiden vesiensä takia. Nyt jäällä näkyi sukeltajien avanto. Vuosi sitten tuolla oli kokonainen leiri saunoineen päivineen. Mahtaako sitä enää tänä talvena tulla?

Lepakkolaavulla pidimme vain lyhyen huilitauon. Tässä olisi kyllä ollut tilaa pidemmällekin paussille.

Jatkoimme matkaa ensin rantaa pitkin ja sitten harppasimme metsän kätköihin. Täällä olikin hieman enemmän lunta.

Seurailimme keltaisia reittimerkkejä kohti Kaitajärven laavua. Välillä sipsutimme jäällä, välillä astelimme rennosti pehmeällä polulla.

Poikkesimme sen verran merkitystä reitistä että kuljimme loppumatkan järven rantapolulla.  Järven jää  oli täälläkin niin märkää ettei sinne ollut menemistä.

Kaitajärven laavulla istahdimme lounastauolle. Emme sytytelleet tulia vaan popsimme pöperöä ruokatermareista. Kuumaa juomaa sentään keitimme kaasulla.

Oli hyvä istua ja lepuuttaa kinttuja.

Kohtuullisen tauon jälkeen aloitimme paluumatkan merkittyä reittiä pitkin emme siis rannan tuntumassa. Tämä osuus harjanteella oli pitkälti jäätöntä.

Muutaman mutkan ja jääpolun jälkeen saavutimme taas Iso Melkuttimen. Palasimme taas sinisten opaslätkien reitille.

Lepakkolaavulla istahdimme taas hetkeksi. Nyt meinasi aurinkokin hieman paistaa.

Lyhyen paussin jälkeen lähdimme päivän viimeiselle etapille.

Paluumatka parkkipaikalle sojui suunnilleen omia jälkiämme pitkin. Ilman lämpötila oli noussut entisestään ja muutamissa pienissä ylämäissä meinasi hiki nousta pintaan.

Harjanteella ennen Tuplalaavua tuntui että tuuli olisi hieman navakoitunut mutta järvi näytti kyllä ihan tyyneltä.

Uutuuttaan kiiltävä opaste neuvoi tien parkkipaikalle vaikka olisimme ehkä osanneet ilman sitäkin. Hyvä kuitenkin että opastuksesta pidetään huolta.

Lopulta ohitamme Makkaralammin ja olemme jo ihan Tauluntien parkkipaikan tuntumassa.

Osittain jäisestä reitistä huolimatta retkemme oli onnistunut. Paljon oli myös helppokulkuista sulanutta maastoa. Kävelimme noin 12 kilometriä.