torstai 16. heinäkuuta 2015

Ahveniston harju, Apparan selkäranka

Hämeenlinna, Ahveniston harju. Tämä ensimmäinen kuva on otettu toukokuun alussa, mutta retken muut ovat heinäkuisia.

Ahveniston harju vie Viisarille ja takaisin. Apparan uimalalta mitattuna käveltävää on yhteen suuntaan 2,6 kilsaa. Eli edessä on osapuilleen viisi kilometriä kaunista harjumaisemaa.
Heinäkuu on aikalailla toukokuuta vihreämpi, mutta ikävä kyllä myös hiljaisempi. Toukokuussa jokaisella tirppalinnulla oli jotain sanottavaa, heinäkuussa kuulee enimmäkseen varoituspiippauksia.
Ja räkättejä.

Harjun laella kulkeva polku on mukavan leveä, muttei millään muotoa tylsä.

Itseasiassa se on mukavan kumpuileva ja liki metsää.















Näin heinäkuussa kesäkuinen kukkaloisto on ohi, ja nyt on tyytyminen aivan hurmaaviin sinisiin kelloihin...











Mielenkiintoinen nappula keskellä harjua, keskellä kiveä. What?

Ahveniston harjulla kulkeva polku on täynnä viehkoja näkymiä.

Polulla on paljon käyttäjiä. Lenkkeilijöitä, sauvakävelijöitä, koiran kus..kävelyttäjiä, maastopyöräilijöitä jne.
Itselläkin piti olla piski mukana, mutta se halusi mielummin toipua pitkänään aamupäivän sukuloinnista, ja juuston syömisestä.

Penkillä voi lepuuttaa kinttujaan, ja ajatuksiaan.









Toisella penkillä myös. Ehkä petäjään nojaaminen tuo uudenlaisia ideoita.

Harjun päällä kulkeva leveä väylä muuttuu nyt kapoiseksi poluksi, ja ihan kohta se putoaa alas harjulta.
On aika tehdä täyskäännös ja palata takaisin tulosuuntaan.

Polulla on osavasti kivikkoa, jotta jaloilla on töitä.


Tämä puu on kaatunut voimainsa tunnossa. Yhtään oksaa se ei ole antanut ilmaiseksi, tippakaan se ei ole luovuttanut ilman taistelua!











Kivikkojen lisäksi tarjolla on myös juurakoita.

Harjulta ei näe kovin kauas horisonttiin, sillä tuuhea metsä peittää näkymät.

Puun silhuetissa on jotain, jotain...










Sehän on Apparan Irokeesi!!

Run for your life!

Vanhoissa juurakoissa on sitä jotain!
Tämä puu on joskus humissut korkealla harjun yläpuolella. Nyt siitä on jäljellä kanto, joka edelleen tarjoaa suojaa ja ekosysteemiä metsän asukkaille.


Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä!

Näin siksi, koska me kaikki olemme vain pieniä yksityiskohtia.













Haapa on maamme luonnolle hyvin tärkeä puu. Se on ns. avainlaji, jonka tuhoutuessa tuhoutuu kokonainen ekosysteemi.
Haavan juuristo voi olla tuhansia vuosia vanha, mutta yksittäiset puut ovat harvoin yli 100 vuotiaita. Haavan puuaines on pehmeää, joten se houkuttaa kaikensorttisia kolopesijöitä.


Sinisten kellojen lisäksi kukkii aina jotain keltaista.
Jos totta puhutaan, keltainen on todellisen kesäkukan väri!

Onko tässä tosi lungi honka, vai isotteleva juuri?












"It takes two to tango!" mutta toinen vaan seisoo kuin puujumala!


Onko tämä Apparan Irokeesin tekosia? Sitä emme saa koskaan tietää...

Istukaamme penkille miettimään asiaa.

Nämä kävyt ovat oikeasti korkealla kuusen latvassa. Latva vaan ei enää ole korkealla, sillä myrsky otti uhrinsa.

Tässä Irokeesille helppo käpy.









Pikku itikalla on komea koti!
Sininen se ainakin on.




On olemassa teoria siitä, miksi eteläisessä Suomessa ei juurikaan ole pystyssä seisovia kelohonkia.


Ja se teoria menee näin: täällä etelässä on hevosmuurahaisia, jotka pesiytyvät kelottuneisiin puihin.
Ja sitten tulevat tikat, vallankin isoimmat, eli palokärki ja vihertikka, jotka nokkivat puut poikki etsiessään herkullisia hevosmuurahaisia.

Tulos: ei pystyssä olevia kelohonkia.

Näin on käymässä myös näille kelottuneille puille.


Lisää penkkejä. Niillä voi toki istua myös ilman ajatuksia.

Ihan vaan lepuuttaa kinttujaan.

Ihan vaan haistella kesäistä, tuoksuvaa metsää.

Koska ihan pian tulee syksy...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti