lauantai 13. lokakuuta 2018

Camino Portugues, kukkulan yli puiden siimekseen

(osa 12) Hyvin nukutun yön jälkeen uusi aamu (15.9.18) Combarrossa alkoi aurinkoisesti.

Päivän kävelyllä jättäisimme hetkeksi hyvästit merelle.

Variante Espritual lähti nousemaan kohti kukkuloita heti hotellimme vierestä.

Edessä oli vajaan 20 kilometrin taival, josta ensimmäiset 10 ylämäkeen.
Päivän maalina oli Barrantes, joka oikeastaan oli vain kahden tien risteys.

Sellainen risteys, jossa oli hotelli.












Pienet jyrkässä ylämäessä kulkevat kujat johdattivat meidät tuota pikaa maaseudun rauhallisille asfalttiteille.

Ylhäältä Miradoro Loureirolta avautui näkymä tulosuuntaan merelle.
Muutoin maisemanäkymät olivat aika vähäisiä metsän takia.

Reitti siirtyi asfaltilta leveille helppokulkuisille sorapoluille ja oli kyllä hyvin merkitty.

Sorapolut nousivat kukkulan huipun tuntumaan (460mpy). Sitten ei enää kuljettu isoja ylämäkiä, vaan loivaa lainehdintaa.



Armenteiran luostari oli alamäen alussa.

Luostarin muurien ulkopuolella oli pari kahvilaa just meitä varten.

Päivä alkoi taas olla kovin helteinen, joten pidimme ihan kunnon tauon limpparien ääressä.
Kävelyn seuraavasta osuudesta olimme lukeneet opaskirjasta, mutta sen upeus kyllä yllätti meidät.

Siirryimme luostarin alapuolelta pitkälle jokea myötäilevälle metsäpolulle, jonka nimi oli Ruta da Pedra e da Aqua.

Polun varrella oli useita vanhoja raunioituneita myllyrakennuksia ja niihin liittyviä kivirakennelmia.
Menneinä aikoina näille vesimyllyille on ollut iso tarve.
Myllyjä käytettiin myös sahojen voimanlähteenä.

Varjoisa polku, metsän vehreys, veden solina ja alamäki oli hieno yhdistelmä.





Ja myötämäkeä jatkui melkein viisi rentouttavaa kilometriä.

Kun satumainen jokipolku päättyi oltiin taas ihmisten ilmoilla ja aika pian myös pikateiden liikenneympyrässä.

Liikenneympyrän jälkeen saimme vielä kävellä kotvasen tovin joen rantaa, kunnes olimmekin jo päivän tavoitteessa, Barrantesissa.





Opaskartta polun loppupäässä selvensi kuljetun reitin luonnetta.


Tämä oli ollut hieno päivä vaihtelevin maisemin. Alun ylämäki ei ollut liian raskas, kukkulalla kulkeva polku oli helppo ja lopun joenvarsireitti aivan hurmaava.

Päivän kävelyä sopi kelailla leppeässä ilta-auringossa raikkaan alvarinhon ääressä.



Jos joku vielä miettii TAP:n hukkaamia matkatavaroitamme: niistä ei tässä vaiheessa kuulunut yhtikäs mitään...


(seuraavaksi takaisin meren rantaan...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti