tiistai 9. lokakuuta 2018

Camino Portugues, lyhyt etappi


(osa 10) Aamu Arcadessa 12.9.18. Edessä oli lyhyt alle 15 kilsan kävely. Sellainen oli melkein kuin huilipäivä.

Heti Arcaden jälkeen ylitimme Sampaion sillan (v.1795). Just täällä Napoleonin joukot kävivät ottamassa köniinsä galicialaisilta.

Sillan jälkeen noustiin kivisiä kujia metsäpoluille, jotka nekin johdattivat ylöspäin.

Asfalttitiet ja sorapolut, ylä- ja alamäet vaihtelivat ja aurinko paistoi taas pilvettömältä taivaalta.

Santiago de Compostelaan vaeltavien määrä väylällä oli kasvanut huimasti,sillä kävelemämme Senda Litoral  oli päivää aikaisemmin Redondelassa yhtynyt tavalliseen Camino Portuguesiin.

Matkasimme siis joukolla kohti Pontevedraa.



Osapuilleen viisi kilometriä ennen Pontevedraa, pian Capela Sta. Martan jälkeen, tarjolla oli kaksi eri reittiä kaupunkiin.

Tuo oikeanpuoleinen seurasi autotien laitaa ja oli pikkasen lyhyempi.

Vasen vei metsäpolulle pienen joen varteen. Se oli aavistuksen pitempi, mutta paaaljon sopuisampi vaihtoehto.

Ja toisin kuin edellisellä kerrallamme, se oli myös opastettu keltaisin nuolin.

Meille oli selvää, että hipsisimme rauhallisemmalle reitille, sillä helteisessä autotien laidassa kulkeminen ei ollut mitään herkkua.
Joen vartta seuraava reitti kiemurteli komeassa metsässä, joka tarjosi ihanan varjon helteisenä päivänä.
Olisipa siellä ollut muutama penkki kinttujen lepuuttamista ja puiden ihailua varten, niin paikka olisi ollut täydellinen.
Moni muukin vaeltaja oli valinnut tämän polun, mutta kiemuraisella joen varrella ei ollut ruuhkaa.

Metsäreitti päättyi tunneliin, jonka jälkeen oltiin taas ihmisten ilmoilla ja liikenteen melussa.






Pontevedra on yksi hienoimmista Camino Portuguesin kaupungeista.
Sen vanha osa on täynnä kujia, jotka johtavat pienille aukioille, joista lähtee uusia kujia uusille pikku aukioille. Ja aukioilla on kahviloita ja ravintoloita. Myös tapaksia löytyy.

Aikaisemmilla Caminoilla pidimme täällä välipäivän. Nyt kun olimme suuntaamassa Variante Espiritualille, eli hieman pidemmälle kiertotielle, olimme kaupungissa vain yhden yön.

Pontevedrassa turvauduimme taas paikallisiin palveluihin, kun kiltti optikontäti kiristi rillieni sangat ilmaiseksi.



Entä TAP:n hukkaamat matkatavaramme? Ei niin mitään uutta tietoa...


(seuraavaksi ihka uusiin maisemiin...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti