lauantai 23. huhtikuuta 2022

Apparan luonnonsuojelualueen hakkuut

 


Hämeenlinnan Ahvenistolla eli Apparalla aloitettiin hiihtokauden mentyä hakkuu-urakka, jonka tarkoituksena on avata maastoa paahdekasveille. Kannatettava hanke sinänsä, mutta jo maastossa kulkevalle yleisölle tarkoitettu info on aika kömpelöä... 




Ahvenistonharjun eteläisemässä päässä puustoon ei ole juurikaan koskettu. Se on lintujen täyttämää sekametsää, jossa viihtyvät toki myös sinivuokot.



Mutta kun saavutaan maauimalan kohdalle onkin maisema jo erinäköinen. Kaadetut rungot on korjattu pois rinteestä, mutta oksat ja havut jätetty. 


Haapa on metsiemme tärkeä avainpuu, jota ei soisi kaadettavan. Tässä linnuille ja itikoille arvokkaat rungot on jätetty pystyyn jonkin sortin lohdutukseksi.



Tämä osa Apparaa on luonnonsuojelualuetta, vaikkei sitä näistä kuvista uskoisi. Edelleen mietin noiden oksien ja havujen kohtaloa... täällä asustaa sentään aika monta maassa pesivää lintulajia... muista eläimistä puhumattakaan. 






Harmi että kuusien ja "muiden lehtipuiden" lisäksi sahat osuivat myös isoihin ehkä jopa satavuotiaisiin mäntyihin. Eteläisessä suomessa ei ole kovin monia vanhoja isoja puita. Ja nyt vielä vähemmän.



Laskeuduin harjun päältä Apparanjärven rantapolulle. Täältä rinteen kunto näkyi vielä selvemmin.



Jotain hyvääkin sentään: kävelypolun vanhat pengerrykset ilmeisesti uusitaan... vaikka tämä urakka ei taida liittyä metsän kaatamiseen.





Olisikohan näitä metsänhoidollisia toimenpiteitä luonnonsuojelualueella voinut toteuttaa pikkasen harkitsevammalla kädellä. Krouvi jälki taitaa johtua StoraEnson menetelmistä ja koneista, sillä he toteuttivat nämä hakkuut.




Kaadettuja puita lienee karsittu jään päällä. Arvokkaat rungot toki kuskattiin pois, mutta oksat jätettiin jäälle ja nyt ne lilluvat mukavasti uimarannan vieressä. Ahvenet ovat kyllä mielissään.

Parkkipaikalle kasatuista tukeista näkee kuinka vanhoja, järeitä ja ilmeisen terveitä puita on tullut tuhottua. 


Näitä kuvia selatessani ymmärrän hyvin ettei tämä maiseman muutostyö oikeastaan kosketa muita kuin Apparan luonnossa viihtyviä. Ja olen toki myös hämeenkylmänkukan ystävä. Mutta olisiko urakan voinut suorittaa hieman siistimmin ja vähemmällä rytinällä. Ja vanhoja puita säälien.

Poistun paikalta komeita kuntoportaita pitkin. 


2 kommenttia:

  1. Ihmettelen miksi havut on jätetty jos tarkoitus on parantaa hämeenkylmänkukan kasvuolosuhteita. Miten se tuolta havukasojen alta pystyy nousemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ihmettelen minäkin. Paitsi kylmänkukkaa nuo risukasat haitannevat myös maantasalla pesiviä lintuja ja alueen pikkuotuksia. Havut ja risut olisi pitänyt kuskata heti pois, sillä viivyttely ei ole luonnolle hyväksi.
      t.Tiina

      Poista