Ympäri Ukko-Luostoa

 

Pyhä-Luoston viikkomme jatkui Ukko-Luostolle kipuamisella. Tämähän on yksi alueen "pakollisista" kohteista. Tiedossa oli siis aurinkoinen päivä hienoilla poluilla. 

Kunhan ensin saavuttaisimme tunturin huipun laskeutuisimme sitten sen eteläistä rinnettä. Näin kiertäisimme Luostotunturin myötäpäivään.

Auton jätimme Luostonportin avaralle parkkipaikalle. Täältä lähtikin monta erilaista reittiä. Me suuntasimme tästä oikealle kohti Ukko-Luostoa.

Alkumatka kulki joutuisasti leveää väylää pitkin.

Tunturin rinteessä odotti portaikko joka tuntui päättymättömältä. 

Ei se sitä oikeasti ollut.

Onneksi portaikon metalliaskelmat oli päällystetty puulla. Se teki kipuamisesta aavistuksen miellyttävämpää.

Kun portaat loppuivat oli ylämäkeä vielä kosolti jäljellä. 

Harjanteen takaa nousi esiin jättimäinen kuukunen aivan kuin Tintti ja salaperäinen saari -kirjassa.

Kivisten askelmien kanssa oli nähty paljon vaivaa ja ne helpottivat kivikossa kulkemista. Kiitos siitä.

Ukko-Luoston näköalapaikka oli hieman alarinteessä. 

Täältä näkyi reitti jota pitkin ennen pitkää kulkisimme.

Kauempana Vaellusluontopolun pitkokset näyttivät uusituilta sillä niin tuoreen näköisinä ne halkoivat suota.

Me suuntasimme seuraavaksi tunturin eteläiseen rinteeseen linjatulle polulle. Linjaus tosin tarkoitti paikoitellen vain merkkitolppia rakkakivien keskellä.

Välillä polku oli toki aika selkeäkin. Ainakin muutaman metrin.

Lampivaaran ametistikaivoksen rakennukset erottuivat juuri ja juuri vastakkaisen vaaran rinteessä.

Alamäki jatkui ja jatkui. Välillä sai kulkea melkein rennosti lyhyen aikaa mutta kivikossa askellus täytyi pitää tarkkana ettei käynyt köpelösti. Onneksi oli kuiva keli.

Lopulta selviydyimme pois rinteestä ja pääsimme hieman helppokulkuisemmalle luontopolulle.

Polun pitkokset olivat kadonneet ja tilalle oli tullut sorastettu reitti. Taisimme olla melkein ensimmäiset tässä kävelijät sillä niin pehmeä oli sora jalan alla.

Tällä kertaa emme jatkaneet suoraan Vaellusluontopolulle vaan käännyimme oikealle Ukko-Luostoa sivuavalle leveälle väylälle.

Täällähän ne vanhat pitkoksetkin piileskelivät.

Ruohokanukka koristi polun laitaa suurina mättäinä.

Myös hillan kukkia oli runsaasti.

Kun Ukko-Luoston näköalapaikka pilkotti tunturin kupeessa olimme Ukkolaavulla pitämässä lounastaukoa. Vaikka täällä alempana hyttyset olivat innolla kimpussamme ne jostain syystä antoivat meidän syödä miltei rauhassa.

Kun taas jatkoimme taivallusta innostuivat itikatkin uudemman kerran.

Miltei kaksi ja puoli kilometriä Ukkolaavun jälkeen tulimme monen tien risteykseen. Opasteissa ei ollut valittamista.

Tästä suuntasimme ylämäkeen kohti Tikkalaavua. Tuossa kartassa sen nimenä näytti olevan Lähilaavu.

Runsaan kilometrin pituinen nousu kulki pitkin kivikkoisia polkuja. Reitti oli helposti seurattava vaikkakin kinttuja koetteleva.

Ylämäen korkeimmalla kohdalla tupsahdimme yllättäen upiuuden Ukko-Luoston maisematuvan pihapiiriin.

Tuvan sisätila oli avara mutta jostain syystä täällä oli hyvin kuuma. Olisikohan joku innokas laittanut tulen kamiinaan helteestä huolimatta?

Pari sivutilaa oli omistettu maisemien, tähtien ja revontulien katseluun.

Viivyimme maisematuvalla vain pienen hetken ja sitten jatkoimme kohti Tikkalaavua. Nyt alkoi alamäki. Se sopi meille.

Sorastettu polku laskeutui paikoin hyvin jyrkästi. Tuollaisiin kohtiin olisi ehkä ollut fiksumpaa laittaa portaat. Toisaalta tämä sama väylä palvelee lumiseen aikaan latupohjana eikä sellaiselle oikein portaikot sovi.

Tikkalaavulla pidimme virkistävän tauon ja söimme loput eväät pois... no ei ihan kaikkia.

Päivän retkestä oli jäljellä vain muutama sata metriä Luostonportin liki tyhjälle parkkipaikalle.

Ukko-Luoston retkemme oli oikein onnistunut. Toki siinä oli paljon nousua, mutta niin oli laskuakin. Polut olivat hyvin merkittyjä ja rakkakivikostakin selviää kun pitää päänsä kylmänä.

Päivän aikana kävelimme osapuilleen 13 kilometriä.