Rapolan kuuluisalle Linnavuorelle ajaa Hämeenlinnasta reilussa puolessa tunnissa. Jätimme auton Voipaalan taidekeskuksen parkkipaikalle ja kiersimme lenkkimme pääosin vastapäivään.
Ensin kuitenkin poikkesimme Voipaalan taidekeskuksen kahvilassa virkistäytymässä pitkän ajomatkan jälkeen.
Parkkipaikan nurkalta lähti meille sopiva polku jonka ansiosta saatoimme kulkea ensin Harjupolun ja jättää itse Linnavuoren loppumatkan nähtävyydeksi.
Kuljimme reipasta ylämäkeä harjun päälle. Näillä kohdin hyttyset löysivät meidät ja oli aika turvautua OFFiin.
Opasteelta käänsimme selkämme Linnavuorelle ja suuntasimme Harjupolulle.
Heti väylä kapeni ja muuttui polkumaiseksi. Sehän meille sopi.
Kaunis polku toi meidät ensin uusille opasteille ja pian niiden jälkeen hieman vanhemmille. Emme vielä poistuneet harjulta kalmistoille vaan jatkoimme lähteen suuntaan. Viime käynnillämme nelisen vuotta sitten emme löytäneet lähdettä mutta ehkä nyt.
Opasteinamme olivat hieman iäkkäämmät tolpat.
Risto Rasa runoili aikoinaan : Laatikko on pimeä
lintu ilman nimeä
nukkuu pitkään
Harjun päässä laskeuduimme soratien varteen ja sen läheltä löytyi kosteikko joka saattoi olla lähteen aiheuttama... mutta tämä on vain arvaus.
Sitten nousimme takaisin harjulle, ylitimme sen ja laskeuduimme vastakkaista rinnettä kalmistojen suuntaan. Polku oli kivistään huolimatta helppokulkuinen.
Nyt tulimme vanhan kolmostien eli tien 130 laitaan.
Viehko polku vei meidät useiden kivikasojen ohitse. Osa niistä oli tietenkin vain pellolta kerättyjä kiviä, osa ehkä rakennusten raunioita ja osa oikeita kalmistoja.
Niityltä löytyi muinainen kuppikivi. Unohdin ottaa kotoa kiveä varten tuliaisia joten korvaukseksi laitoin yhteen kuoppaan pieniä valkoisia kukkia. Lahja se on sekin.
Autotien toisella puolen Vanajavesi oli miltei tyyni.
Lopulta opaste johdatti meidät ylös kohti harjunlakea.
Pikkukivisen mäen jälkeen pääsimme pitkille portaille.
Harjun laelle kavuttuamme lähdimme kohti varsinaista Linnavuorta. Kyllä täällä kelpasi kävellä. Tuossa oikealla on jäännökset penkistä jolla istuen söimme eväämme nelisen vuotta sitten.
Tällä kertaa pidimme pienen evästauon komean maiseman äärellä. Näin helteellä oli mukava istua edes hieman varjossa.
Aikamme istuttuamme jatkoimme matkaa. Kohta tulimme näköalatasanteelle.
Täältä näki pitkälle ja kauas.
Linnavuorista kerrotaan kaikenlaisia taruja ja arvailuja. Rapolan useissa infotauluissa esiintyvät varsin useasti sanat "mahdollisesti", "luultavasti", "otaksuttavasti" ja muita termejä jotka kertovat kuinka vähän faktatietoa linnavuorista on olemassa. Eli täällä voi antaa mielikuvituksensa vapaasti lentää.
Pian laskeuduimme komean kuusikon halki Voipaalan taidekeskuksen pihapiiriin. Epämääräinen ympyrämme alkoi sulkeutua.
Voipaalan hienojen vanhojen rakennusten keskeltä löytyi vielä yksi kuppikivi.
Kierroksemme Rapolan harjupolulla oli pituudeltaan noin viisi kilometriä. Tämä oli hieno retki kauniiseen hämäläismaisemaan ja historian sumeille mutta kiehtoville kujille.
Linnavuoret ovat kiinnostavia, mutta ihan totta, että faktat ovat usein hieman epämääräisiä. Paljon niihin liittyy myös hauskoja uskomuksia. Myös tuo kalmisto kuulostaa kiinnostavalta.
VastaaPoista