Madeiran vesat Pohjolassa

Tästä se lähti: Funchalin keskellä olevassa puistossa, Jardim Municipalissa, viskoi villatuppoja ilmaan outo puu.
Villatupot lensivät ilman halki kevyesti ja kauniisti. Mereltä puhaltava tuuli heitteli niitä sinne tänne.
Aikanaan tupposet laskeutuivat ja jokaisen sisältä löytyi yksi pyöreä, sympaattinen siemen.

Valkea villa, viehko laskuvarjo, sai jäädä ja siemenet aloittivat pitkän matkansa pohjolaan. Lentäen, tietenkin.

On varmasti eri asia lentää höyhenen keveästi merituulten heittelemänä valkoisella villapilvellä, kuin kätkettynä synkän lompakon kolikoiden sekaan. Mutta tunnetusti kaikki maailman siemenet ovat optimisteja ja aikamoisia kovakalloja. Ne eivät pienestä pelästy, vaan kääntävät kasvonsa kohti valoisaa ja vihreää tulevaisuutta.

Kolme siemenistä pääsi pioneeriryhmään, kokeilemaan kasvua kaukana kotoa. Kaksi siemenistä iti.

Ne tuikkasivat maailmaan oudon lehtitupsun. Vauhtiin päästyään tulokkaat kasvoivat hilpeällä kiivaudella.
Kahdesti ne vaihdettiin isompaan purkkiin ahtaaksi jääneistä. Ne työnsivät hoikkaa vartta ja lehtitupsun sinne tänne.

Kunnes tuli syksy. Syksy on synkkää aikaa: valo vähenee, vähenee, kunnes katoaa. Niin katosivat myös lehdet näistä hirmukasvajista. Kyllä: syksyn tullen ne pudottivat lehtensä. Ainoastaan piiskamaiset varret jäivät törröttämään ihmisten iloksi.



Vaan eipä kestä pohjolankaan talvi ikuisuutta, se vain tuntuu siltä. Jo tammikuussa nämä hoikkikset alkoivat työntää uutta lehteä, uutta alkua, kohti kevättä. Voi sitä riemua!


Talven ajan niille oli viikottain lirautettu vesihörppy, tarkoituksena imitoida Madeiran talvea. Toisinaan niille kuiskailtiin portugalinkielisiä sanoja. Nyt tämä tarkoin harkittu hoito tuotti tulosta.

Uudet lehdet kasvavat vauhdikkaasti, suorastaan ryntäävät esille. Hoikka varsi on edelleen hoikka, mutta siihen on myös ilmestynyt pieniä piikkejä, joiden tarkoituksena lienee kasvaa isoiksi ja vahvoiksi.

Tässä Madeiran ihmeet tuijottavat ikkunan takana olevia lumihankia, ja muistelevat Funchalin lempeää aurinkoa ja vilkkaita lintuja.

Kesällä ne pääsevät ulos suomen luontoon, haistelemaan pohjolan tuulia, maistelemaan pohjolan sadetta.
Mutta syksyn tullen, pakkasta pakoon, ne ystävällisesti nostetaan sisätiloihin.

Jos vielä mahtuvat.








Tässä niiden äidin, tai isän, henkkari. Se on pullokapokkipuu.