Usmi-Kytäjän Niittulahdenkierros

Lokakuun toiseksi päiväksi säätiedotus lupasi poutaa, ehkä jopa aurinko pilkahtaisi.

Moisen innoittamana läksimme Usmi-Kytäjään.
Onneksi ensimmäisten kilometrien jälkeen sade taantui paksuksi pilvipeitoksi.

Päätimme pitkästä aikaa kävellä Niittulahden kierroksen. Sen mitaksi oli ilmoitettu runsas 10 kilometriä.

Kartassa tuo reitti on R2. Me hieman pidensimme omaamme ja kävelimme P3 reittiä koilliseen, kunnes palasimme autolle tuota keltaista liki pohjois-eteläsuunnassa kulkevaa väylää.








Viime vuosina Usmi-Kytäjän opastuksiin on panostettu.

Niittulahden reitti kulkee pääosin ja miltei kokonaan sora- ja metsäautoteitä.

Nyt se sopi oikein hyvin, sillä sateen jäljiltä lavealla tiellä oli kuivempaa kävellä.






























Seuraavalta opastolpalta olikin sitten unohtunut pois Niittulahden kierros.

Meitä se ei onneksi hämännyt, sillä tiesimme, että Niittulahti on Suolijärven rannalla.

















Alueella oli tehty paljon metsätöitä ja paikoin metsäkoneet olivat survoneet tien mutalilluksi.

Seuraavaan opastolppaan Niittulahden kierros oli taas palannut. Hyvä.












Tästä kohdasta lähdimme seuraamaan polkua Suolijärven rantaan.









Onneksi jyrkkä väylä oli saanut pahimpiin paikkoihinsa turvaköyden.
Märkä kallio märkine lehtineen oli aikas liukas.

Nuotiopaikka oli varsin pienimuotoinen. Isommalla porukalla pitäisi istumavuorot arpoa.
No, ihan hyvin makkarat paistuivat ja tulen lähellä istuminen lämmitti mukavasti.
Kiehautimme vielä kaasulla kahvit ja kaakaot. Sellainen pidempi lounas siis.

Paluumatkalla rannasta takaisin tielle turvaköysi oli taas hyvässä käytössä.



Tässä könytessä ylämäkeen täytyi ihmetellä toisenkin kerran miksi nuotiopaikan huussi oli täällä ylhäällä tien laidassa.




Oliko ehkä joku insinööri suunnitellut sijoituksen?








Seuraavalta opasteelta emme enää seuranneet Niittulahden kierrosta, vaan jatkoimme kapinallisesti Kiiskilammen suuntaan.

Näin saimme päivään muutaman kilometrin lisää.

Edelleen kuljimme teitä pitkin.

Autoliikennettä ei juuri ollut, joten koko baana oli käytössämme.


















Tämä oli myös metsästysmaastoa.
Riistalle oli tuotu pottua ja porkkanaa tien laitaan.

Eikö ole hieman kieroa ensin houkutella kavereita ruualla ja sitten ampua ne hengiltä?

Sääennusteiden mukaisesti aurinko sittenkin pilkahti pilvien raosta ja paljasti Mäkiperänlammen parahimmassa syysasussaan.

Sama aurinko nostatti usvaverhon märästä tienpinnasta.

Tämä oli mukava kierros syksyisessä metsässä... no teitä pitkin.
Kilometrejä saimme lopulta kasaan suunnilleen 13.

Jos aurinko-armas olisi pilkahdellut enemmänkin, olisivat syksyn upeat värit olleet vielä hienompia.