Aurinkoa Liesjärvellä

 

Teimme kesäisen päivän kunniaksi kohtalaisen laajan kierroksen Liesjärven kansallispuiston eteläisimmillä poluilla. Tämä oli meille tuttu reitti.

Sports Trackerin viiva kertoo kulkumme. Kävelimme tuon epämääräisen sykerön vastapäivään aloittaen Lehdoksen parkkipaikalta. Ja lopulta myös sinne päätyen.

Autolta lähdimme etelään kohti Korteniemen tilaa. Myös tilan parkkipaikalle olisi voinut ajaa, mutta silloin olisi tämä hieno metsäosuus jäänyt kävelemättä.

Täällä kaikui todella runsaasti tirppalintujen lauluja. Metsä oli monen siivekkään suosiossa ja jokaisella niistä oli oma aariansa esitettävänä. Oikeasti pitäisi kyllä opetella tunnistamaan lintujen laulut niin tästäkin konsertista olisi saanut irti paljon enemmän.

Polku päättyi Liesjärven rantaan. Tästä lähti auringossa sädehtivä reitti aivan veden tuntumassa kohti Korteniemen tilaa.

Ensimmäiset suopursut olivat jo avanneet häkellyttävän kauniit kukkansa. Myös tuoksua oli ilmassa.

Korteniemen tilalla oli ollut kesäkauden avajaiset just edellisenä päivänä. Niinpä myös osa tilan elikoista oli saapunut nauttimaan Suomen suvesta ja viihdyttämään kulkijoita. Tai vain laiduntamaan upeassa maisemassa.

Ahomansikat kukkivat tilan kotoisassa pihapiirissä. Oli siis tulossa makea kesä.

Monenlaisia rakennuksia pääsi tutkimaan lähemminkin. Pääskysten pesiä oli miltei jokaisessa räystäässä. Se jos mikään oli kesän merkki.

Muutamissa kohdin oli tuollaisia kolmenvärisiä purkkeja. Mistä mahtoi olla kyse?

Erä tuliteriä päreitä odotti omaa loppusijoituspaikkaansa.

Tosivanhan talousrakennuksen kivijalassa oli esimerkki siitä miten muinoin tuohella suojattiin arkoja aluspuita kastumasta ja lahoamasta. Monet olivat konstit.

Tilalta jatkoimme matkaa Pitkäkärkeen. Olisimme toki voineet matkalla poiketa myös Ahonnokassa, mutta jätimme sen tällä kertaa välistä.

Aluksi kuljimme leveää väylää, jolla oli kolmen eri reitin opaslätkät. 

Olihan tuota helppoa askeltaa, mutta onneksi pian pääsimme oikealle metsäpolulle.

Pitkäkärkeen pääsi seuraamalla sinisiä merkkejä.

Polku oli paikoin mukavasti luonnontilassa. Toisaalla kulkua helpottivat pitkokset.

Olimme jo kävelleet hyvän matkaa, joten pidimme eväsleipien pituisen tauon lämpimässä auringossa järvelle tuijotellen. Kun ei ollut kiire minnekään saatoimme huilata toisenkin tovin.

Hyvänmittaisen tauon jälkeen palasimme merkitylle reitille. Oikeassa metsässä oli ilo kulkea.

Joissain kohdin oli näkyville vuosien takaisen myrskyn jäänteet. Kävelimme tämän reitin myös tuolloin ja kulku meni sillä kertaa loikkimiseksi, kiipeilyksi ja myös konttailuksi. Tästä pääsee tuolle retkelle.

Paikoin polku oli kovin kulunut, mutta pääsääntöisesti askellus oli helppoa.

Seuraavalta opasteelta läksimme kohti Savilahtea. Ajatuksena oli pitää siellä pitempi tauko. Noudatimme hyväksi koettua kahden pysähdyksen taktiikkaa ja repussa oli sitä varten myös riittävästi eväitä.

Savilahden suuntaan veivät keltaiset lätkät. Sammalpeitteinen metsä oli kaunista kuljettavaa.

Kotvasen tovin kuluttua tulimme sivureitin portille. Soukonkorpea oli vaikea vastustaa. Koska opastaulu ei suoranaisesti kieltänyt korpeen poikkeamista, kiersimme portin ilman suurempia omantunnontuskia. Kunhan kulkisimme omalla vastuulla.

Muutaman mutkan jälkeen saavutimme Soukonkorven pitkospuuosuuden. Varoitustaulu oli toki otettava huomion, mutta jatkoimme silti.

Tänne oli näemmä pykätty myös uusia rakennelmia. Oikein hyvä.

Alkukesän vehreydessä nämä pitkokset olivat ehkä kaikkein parhaimmillaan. Valon ja vihreän määrä oli uskomaton ja lankut jalkain alla olivat priimakunnossa.

Pitkospuiden loputtua edessä oli hämärämpi osuus. Soukonkorven kuusivoittoinen ja siksi myös aika mystinen polku päättyi järven rantaan Savilahteen vievälle reitille.

Koska emme tarvinneet tulia pidimme toisen evästaukomme mukavasti retkipöydän äärellä. 

Istuimme tässä hyvän hetken ja sinä aikana useampi retkiseurue käveli Savilahteen etsimään osavaa telttapaikkaa. Sateisten viikkojen jälkeen oli näet luvattu paria liki helteistä päivää.

 

Kun eväät oli syöty ja kintut levänneet läksimme paluumatkalle. Nyt emme kulkeneet Soukonkorven polkua vaan yleisemmin käytettyä normireittiä.

Polku oli pääsääntöisesti helppokulkuinen, vain jossain kohdin sai nostella kenkiä tavallista enemmän.

Korteniemen opasteet veivät meitä hyvän matkaa oikeaan suuntaan.

Pienen joentapaisen ylityksen jälkeen tulimme päivän viimeiseen risteykseen. Lehdoksen parkkipaikalle oli tästä vain kilometrin pyrähdys.

Viimeisen kauniin taipaleen jälkeen ympyrämme sulkeutui. Kilometrejä reitillä oli noin kaksitoista. Aurinkoisen ja lämpimän kelin ansiosta saatoimme pitää pari kunnon evästaukoa ja muutoinkin liikkua upeassa metsässä ilman turhaa kiirettä.

Alkukesän hyttysiä kohtasimme siedettävän määrän.