maanantai 29. elokuuta 2022

Salla: Kaunisharjun kierros

 


Salla-viikkomme jatkui hieman helteisimmissä maisemissa. Kaunisharjun kierrokselle pääsimme vuokramökin rappusilta, joten autoa ei tänään tarvittu. Sallan Luontokeskuksesta saatu ilmaiskartta opasti oikeaan suuntaan.

Suunto-urheilukello piirsi reittimme aika tarkasti lukuun ottamatta tuota viivasuoraa poikkeamaa polulta. Välillä tuo kello keksii omiaan. Kiersimme reitin vastapäivään.



Kun yhytimme oikea reitin läksimme opasteelta Poropuiston suuntaan. Seurasimme sinisiä reittimerkkejä, kuten melkein aina Sallassa.

Punamarjainen ruohokanukka näytti äkkiseltään puolukalta.



Päivän reitti kulki miltei kokoajan leveällä latupohjalla. Metsäpolkuja rakastavalle tuo tuntui aluksi pettymykseltä, mutta pian siihen tottui. Tämä mahdollisti myös rinnakkain kävelyn.



Aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta ja lämpötila nousi pian lähes hellelukemiin.







Kaunisharjun laavulla oli menossa remontti, kuten niin monella muullakin alueen taukopaikoista. Rakennusporukkaa ei ollut juuri nyt paikalla, joten saatoimme kaikessa rauhassa pitää pienen tauon vanhan laavun varjoisalla penkillä.
Testasin myös upiuuden huussin: kuka neropatti suunnittelee ja rakentaa ulkohuusseja ilman ainuttakaan ikkunaa?



Tauon jälkeen retkemme jatkui halki suon. Sen pohjoispuolella pilkotti Pieni Sallatunturi.




Puolukoita oli mättäillä aika paljon, mutta ne eivät vielä olleet kypsiä. Hillat olivat kadonneet parempiin suihin.



Kävelimme vaarallisen paannejään maisemissa.



Ohitsemme kormuutti rakennusmies mönkijällä. Aika hyvin kulki täysi perävaunukin suon poikki. Olivat matkalla Tunturilammin laavulle. Kuten mekin.




Tunturilammin laavulla pysähdyimme myös edellispäivän Pahakurun kierroksella. Nyt tarkoituksenamme oli pitää tässä pitempi lounastauko.
Kävi kuitenkin niin että paikalla ahkeroineet rakennusmiehet alkoivat just sirklata uuden huussin ritilärappusia oikean kokoisiksi. Sitä mekkalaa emme halunneet jäädä kuuntelemaan.



Niinpä kävelimme metelistä pois, etsiskelimme sopivaa istumapaikkaa ja poikkesimme suon laitaan evästelemään. Olimme melkein varjossa paahtavalta auringolta eikä itikoita juurikaan ollut. Pieni Sallatunturi koristi maisemaa. Olipa oivallinen taukopaikka.



Suon laidalta palasimme taas leveälle latupohjalle. Talvisin nämä ovat varmaan oivallisia hiihtomaastoja: kevyesti kumpuilevia ja isojen kuusten katveessa.



Päivän retkestä oli kävelemättä vain paluu ihmistenilmoille ja vuokramökkimme pihaan, jossa paikallinen asukas oli vallannut toisen parkkiruudun.


Kaunisharjun kierros oli pituudeltaan osapuilleen 11 kilometriä. Varsinaisesti tämä ei tuntunut harjulenkiltä, ennemminkin kumpuilevalta maastolta ilman mitään näköalapaikkoja. Lähes koko matka kuljettiin latupohjalla. Toisaalta se oli turhauttavaa, toisaalta helppoa. Reitillä kohtasimme vain kourallisen muita kulkijoita.


lauantai 27. elokuuta 2022

Salla: Pahakurun kierros

 


Sallan Pahakurun kierros on yksi alueen houkuttelevimmista. Vaikka se ei nousekaan tunturille, on sen varrella paljon nähtävää. 
Me lähdimme reitille jättämällä auton Sallatunturin pohjoisrinteiden parkkipaikalle. Suunto- urheilukellon punainen viiva kertoo, että pysyimme kokolailla merkityllä reitillä. Kiersimme sen myötäpäivään.



Pohjoisrinteiden parkkipaikan kyljessä oli selkeät opasteet. Kävely alkoi sorastettua polkua pitkin. Tämä oli ainoa Sallan reiteistä, jolla seurattiin punaisia merkkejä... aluksi toki myös jokapaikan sinisiä.



Iso Pyhätunturin laelle nouseva Taivaan tavoittelijan taival oli vielä elokuun puolivälissä remontissa ja siitä informoitiin kulkijoille hienovaraisesti.

Me jatkoimme omaa taivallustamme uusitulla puupolulla, jollaisia Sallan maastossa oli kiitettävän paljon. Pois puretut vanhat pitkokset oli kasattu polun varteen. Sää oli aika pilvinen ja maasto kosteaa, mutta hyttysiä ja muita itikoita ei juuri näkynyt.



Ruohokanukan punaiset marjat loistivat mättäillä. Hillat oli jo poimittu parempiin suihin ja puolukat olivat vielä raakoja.

Välillä puupolku vaihtui metsäiseen ja paikoin kivikkoiseen väylään. Polku kulki pitkän aikaa lievää ylämäkeä kun tallasimme ikään kuin tunturin helmoja.



Kaippahanojan uusi päivätupa oli vielä työn alla ja siitä varoitettiin aika sympaattisesti.



Tämä olikin hieno rakennus. Ulkoseinä oli todella kauniisti työstetty ja kansallispuiston tunnus eli metso oli hyvin esillä. Olimme uuden äärellä.




Kaippahanojan uuden päivätuvan sisätila oli avara ja valoisa. Poissa olivat kelohonkarakennusten hämärän hyssyt ja matalat katot. Rakennus ei ollut vielä ihan viimeisen päälle valmis, mutta sitä sai jo käyttää taukopaikkana. Niinpä pidimme upiuudella penkillä pienen huilipaussin. Kyllä kelpasi.



Kinttujen lepuuttelun jälkeen retkemme jatkui vaihteeksi lievään alamäkeen.

Polun vieressä oli valmiita puupolku-elementtejä odottamassa asentajaansa. Tuollaisista on joutuisaa rakentaa kuivaa reittiä. Varmaan olivat helikopterin pudottamia...










Sallan alueella oli kesän aikana tehty runsaasti rakennustöitä. Ne jatkuivat vielä näin elokuussakin. Tiettömien taipaleiden taakse ei ole kovin helppoa raijata rakennustarpeita joten helikopteri oli hoitanut homman pari kuukautta aikaisemmin.

Helikopterivaroituksen jälkeen yhytimme alas Pahaojankuruun johtavat puuportaat. Ei muuta kuin mäkeen vaan.




Sound of Salla, indeed.

Kovin kohisevaa koskea ei nyt kurun pohjalla ollut, enemmänkin runsasta lirinää.




Portaikkoa ylöspäin noustessa sen vierellä näkyivät selvästi vanhojen rappusten pirstaleet. Vaikka Sallan kansallispuisto vihittiin vasta kesäkuussa on näissä maisemissa retkeilty toki aikaisemminkin.



Pahakurun nuotiopaikalla pidimme pidemmän tauon. Oli aika syödä retkilounas.
Tästä olisi voinut jatkaa UKK-reitillä vaikka kuinka pohjoiseen, mutta me istuimme aikamme ja lähdimme sitten paluumatkalle.

Nyt hoksasimme kurkistaa harjanteen reunalta Pahaojankurun kallioisia rinteitä.



Kun saavutimme polkujen risteyksen ja lähdimme kohti Kylmäheteä...Kylmähedettä... Kylmäheteen suuntaan, alkoi pikkuhiljaa sataa.




Polku kulki halki vanhemman metsän. Naavaa oli puissa runsaasti, mikä on aina hieno asia. Reitti oli selkeä seurattava eikä eksymisen vaaraa ollut.



Kylmäheteen päivätupa oli vasta raakilevaiheessa. Niinpä ohitimme sen pysähtymättä. Remppaporukalla oli täällä vielä paljon naulattavaa. 
Samalla sade yltyi ja tuntureilta alkoi kuulua ukkosen jyrinää. Olimme iloisia siitä ettemme juuri nyt olleet tunturin laella. Kuten tavallista jyrinän myötä myös sade sai uutta puhtia.



Kylmäheteen ja Tunturikummun välillä reitti odotti kohentajia. Oli se toki kuljettavissa ihan näinkin.



Sateinen metsä on toisaalta hyvin kaunista. Hienoinen usva ja tasainen valo ovat oivallisia kuvaajan kannalta. Kunhan ei kamera kastu liikaa.


Kohta olimmekin jo Tunturilampien äärellä. 
Kaukana horisontista nousi Iso Pyhätunturi, jonka kainalosta aloitimme retkemme.



Tunturilammin laavulla pidimme päivän viimeisen tauon. Täälläkin oli käynnissä vanhan korjaus ja uuden rakentaminen.

Oli hyvä istua hetki vanhan laavun suojassa ja kuunnella jo hieman hiipuvaa sateen ropinaa. 



Jäljellä oli vain polveileva taivallus halki mökkialueen takaisin pohjoisrinteen parkkipaikalle. Tuota osuutta ei oltu kovin hyvin opastettu, joten kartasta oli apua.


Pahakurun kierros oli mainio kokemus sateesta huolimatta. Maasto oli monipuolista ja vanhan metsän keskellä on aina hieno kulkea. Kävelimme noin 19 kilometriä. 

Joissain lähteissä kierroksen mitaksi on merkitty 13,5 kilometriä, joissain 18. Ota näistä nyt selvää.