Varkaankurunpolku ja Keskisenlaen kierros

 

Viikkomme Äkäslompolossa jatkui seuraavan retken parissa. Koska lähdimme kiertämään Ylläksen Keskistä lakea vuokramökiltämme oli ihan loogista nousta reitille ihanaisen Varkaankurun kautta.

Siksi tuossa Sports Trackerin punaisessa viivassa on tuollainen ylimääräinen aika pitkä lisäke. Kävelimme reitin myötäpäivään.

Aloitimme kävelyn siis mökin pihalta, mutta varsinainen merkitty osuus alkoi Kesänkitunturin katveesta. Tuosta vaan oikealle pienen ojan yli...

Varkaankurun alapäähän oli tuotu sorasäkkejä, metalliritilöitä ja muutakin remonttikamaa. Edellämme kulki työporukka merkkailemassa pitkoksiin kryptisiä merkkejä.

Me läksimme nousemaan tukevia puisia pitkoksia Varkaanojan vartta pitkin.

Varkaankurun polku vei keskelle veden solinaa, lintujen laulua ja hulppeita näkymiä. Reitti seurasi veden juoksua ja tämän tästä pienet puiset sillat auttoivat kulkijaa virran yli.

Vaikka kokoajan kuljettiin ylämäkeä se tapahtui kuin huomaamatta. Oli niin paljon katseltavaa ja ihmeteltävää. Nyt oli juhannusviikko ja täällä pohjoisessakin erilaista vihreää pukkasi joka kolosta.

Tuhansien keltaisten rentukoiden lisäksi myös kauniit kullerot availivat nuppujaan. 

Tänne aika ylöskin oli kuskattu noita metallisia häkkyröitä. Jututimme kohdalle osunutta remonttiporukkaa. Heillä oli meille huonoja uutisia: Varkaankurun kauniit puiset pitkokset tullaan korvaamaan noilla ritilöillä. Metallin viereen rakennetaan kapea puinen osuus, jotta koiratkin voivat kulkea tassujaan särkemättä. Enää ei ole kuulemma varaa uusia kymmenen vuoden välein puista polkua, vallankin kun sopivaa halpaa lankkua ei enää saa venäjältä.

Ensi kesänä urakan pitäisi olla valmis. Onneksi saimme vielä tällä retkellä nauttia puusta jalan alla.

Ylempänä joki haarautui moneksi pieneksi puroseksi ja hetkeksi kuru leveni miltei kosteikkoniityksi.

Kyllä tässä kelpasi kulkea.

Kuru päättyi vesiputoukseen ja Varkaanlampeen, josta suurin osa kurun vedestä tuli. 

Hieman haikein mielin jätimme hyvästit ainoalle oikealle Varkaankurulle.

Vaan pian olimme opasteen äärellä. Tästä lähdimme Keskisenlaen kierrokselle, joka tunnettiin ennen nimeltä Kiirunankieppi.

Tosin ensin pidimme elähdyttävän tauon Varkaankurun kodalla.

Kodalta lähdimme nousemaan paikoin loivaa, paikoin jyrkempää ylämäkeä kohti Kellostapulinkurua.

Tämä kuru muutettiin muutama vuosi sitten kivikosta pyöräilijöille sopivaksi sorapoluksi. Lappiin on todella monissa paikoissa rakennettu uusia fillarireittejä, myös täällä Äkäslompolon ja Ylläksen maastoissa.

Olihan tuota joutuisaa ja helppoa kulkea alaspäin, mutta vanha kesyttämätön kuru oli kyllä kauniimpi.

Ja kun olimme saavuttaneet kurun alemman pään olikin aika lähteä ylämäkeen opasteita seuraten.

Pian pääsimme uusien maisemien äärelle. Kaukana alhaalla pilkotti Ylläsjärvi ja nokkain edessä Yllästunturin tämän puoleiset laskettelurinteet. Selkeää ja helppokulkuista reittiä oli ilo kävellä.

Muutaman kilometrin ja parin ylä- ja alamäen jälkeen komeassa maisemassa nököttävä Tuomikurun kota ilmestyi näkyviin. Olipa houkuttelevan näköinen paikka.

Pidimme siistissä ja valoisassa kodassa pidemmän lounastauon. Kintut saivat hieman levätä. Kauniin sään ansiosta liikkeellä oli paljon muitakin retkeilijöitä, eritoten maastopyöräilijöitä.

Kun matka kotvasen tovin kuluttua jatkui lähestyimme pikkuhiljaa Ylläksen rinteitä. 

Seuraavalta opasteelta alkoi piiiitkä ja hieman hikinen ylämäki. Viitasta oli tyystin unohtunut Keskisenlaen kierros, mutta tyynesti seurasimme Kiirunankiepin opastetta.

Tavoitteena oli kivuta niin korkealle, että pääsisimme ylittämään tunturin Äkäslompolon puolelle. Onneksi se ei tarkoittanut ihan huipulle kapuamista.

Askel askeleelta maisemat takana avartuivat ja päämäärä edessä läheni.

Kunnes sitten ylämäki loppui ja tupsahdimme taas uusiin maisemiin. Oikealla näkyi Kesänkitunturi ja viiltona sen rinteessä legendaarinen Pirunkuru. Tuon mäen ponnistelimme ylös edellisenä päivänä. Kesängin takana tumma Lainio kohosi muita korkeammalle. Tämä maisema on tuttu myös Mika Kaurismäen elokuvasta Mestari Cheng.

Nyt meillä alkoi alamäki, joka oikeasti loppui vasta vuokramökin ovelle. Laskeutuessamme ohitimme laskettelukauden rakennelmia. Pidimme niiden nurkilla vielä yhden lyhyen tauon.

Ja sitten jatkoimme alamäkeen.

Symppis Äkäslompolo näkyi sekin hyvin täältä ylhäältä. 

Kun tulimme tarpeeksi alas olimme jo Varkaankurun kodan nurkilla. Näin Keskisenlaen kierros umpeutui.

Kuljimme vielä hetken Varkaanojan kasvattaman kauniin lehdon halki. Oja virtasi tuossa vasemmalla ja kohta se laskisi Varkaanlampeen.... ja sitten Varkaankuruun.

Nyt alkoivat jaloissa tuntua kävellyt kilometrit ja päätimme palata mökillemme lyhyintä mahdollista tietä. Niinpä otimme aluksi suunnaksi luontokeskus Kellokkaan. 

Täälläkin hilla kukki todella isosti.

Saimme myös tarpeellisen elämänohjeen polun varrelta.

Luontokeskus Kellokas oli ison remontin alla ja myös sen parkkipaikka oli suljettuna. Polkumme sivusi työmaa-aluetta.

Tuosta provosoivasti loppukuvasta huolimatta päivän retki oli oikein onnistunut. Sää suosi ja polku veti. 

Keskisenlaen kierros oli pituudeltaan yhdeksän kilometriä, mutta kävelimme mökiltä mökille osapuilleen 15 kilometriä, mikä oli mielestämme tässä maastossa ihan hyvin.

Varkaankurua uhkaavat metalliritilät olivat päivän ainoa synkkä asia.