torstai 27. tammikuuta 2022

Aurinkoisella Hämeenlinnan Rantareitillä

 


Kauan odotettu aurinkoinen päivä vei meidät pitkästä aikaa Hämeenlinnan rantareitille. Tuolle suositulle kävelylenkille pääsee suoraan kaupungin keskustasta ja sen pituus on osapuilleen kuusi kilometriä. Oikeasti tuon reitin voisi kävellä vaikka kerran viikossa...
Sports Trackerin punainen viiva kertoo missä mentiin. Aika tiukan pohjoisen tuulen takia kiersimme reitin myötäpäivään. Näin saimme kulkea tuulta päin kaupunginpuiston suojissa.


Aloitimme retken Hämeen linnan nurkilta. Väylä oli jäinen mutta onneksi siihen oli tupruteltu hieman hiekkaa. Varmuuden vuoksi kinttuihin valitut kitka- ja nastakengät olivat kuitenkin paikka paikoin tarpeen.
Linnan sivuitse on aina mukava kulkea sillä siitä pidetään nykypäivänä suht hyvin huolta. Linnan rakentaminen aloitettiin 1200-luvulla ja se on sittemmin kasvanut leveämmälle ja korkeammalle. Entisöinti aloitettiin vasta 1950-luvulla... mikä ehkä sopii meihin hämäläisiin...



Taaksepäin vilkaisulla linna peitti osavasti matalalta paistavan auringon. Olimme liikkeellä ennen puoltapäivää eli kyllä se valonlähde vielä tuosta kohoaisi.
Alussa saimme kulkea hetken armeijan suojissa sillä linnan vieressä on varsin suosittu Museo Militaria. Jos tykkää tykeistä, pyssyistä ja sotahistoriasta tuo on osava paikka tutustua niihin.



Vastarannan Kaupunginpuiston aurinkoisella rinteellä loisti kauniisti entisöity Puistokomitean paviljonki.
Rannan veneet nukkuivat talviunta uneksien keväästä. Kyllä se pian on täällä.




Kohta olimmekin jo Puistokomitean paviljongin alapuolella. Saas nähdä millaisia kasveja sen penkereille keväällä istutetaan.
Seuraava rakennelma Vanajaveden tuntumassa oli symppis Odotusmaja ja se vieressä vanha jykevä  laivalaituri. Nuo elivät loistokauttaan osapuilleen sata vuotta sitten.




Kaupunginpuiston osuus päättyi rautatiesillan ylitykseen. Täällä saimme myös kääntää selkämme  tuimalle tuulelle. Eli olimme reitin pohjoisimmassa kohdassa.
Samalla lähdimme kulkemaan reitin aurinkoisempaa puolta. Se nosti lämpötilaa muutamilla asteilla.



Täällä olisi ollut myös mahdollisuus kulkea hetki pitkospuita rannan tuntumassa. Nyt poikkeuksellisesti päätimme pysyä pääreitillä sillä emme halunneet ehdoin tahdoin liukastella puupolulla. 
Mamoilua ehkä, viisasta kyllä.



Rantareitti on paras paikka linnan kuvaamiseen. Oma kamerani on simppeli taskukokoinen, mutta paremmalla kameralla ja hienoilla objektiiveilla täältä voisi saada todella komeita otoksia kaupungin ylpeydestä.

Myös täällä vastarannalla oli veneitä haaveilemassa avoimesta järvestä ja laineen liplatuksesta. 
Aivan kuten me kulkijatkin.



Rannan ja rautatien välissä kulkevan pitkän suoran jälkeen sukelsimme Varikonniemen pusikkoon. Täällä valitsimme hieman erilaisen reitin ja kuljimme pitkän tovin Varikonniemen raunioiden keskellä. 
Tänne perustettiin v. 1873 höyrysaha ja sen henkilökunnan asumuksia. Sen jälkeen paikalla oli varuskunnan varikkorakennuksia. Näiden rakennelmien betonisia jäännöksiä on edelleen niemen maastossa.




Vaan kohta putkahdimme pusikosta ihmisten ilmoille. Viime vuosien aikana uudet kerrostalot ovat kohonneet Varikonniemen tuntumaan. Toivottavasti ne eivät liikaa uhkaa lehtomaisen alueen runsasta luontoa.
Vastarannalla kirkon torni kurotteli kerrostalojen yli.



Viipurintien terveysaseman puistossa oli edelleen pystyssä monet talvet kokenut puu. Toivottavasti antavat sen kiemurrella paikallaan vielä pitkään.
Vanajaveden sillan alla sorsaporukka oli löytänyt läntin avovettä uiskentelua varten. Taisivat nekin nauttia auringon valosta ja lämmöstä.



Sillan ylityksen jälkeen käännyimme viimeiselle suoralle kohti linnaa. Ympyrä oli sulkeutumassa.
Jättimäiset hopeapajut reunustavat täällä rannan kävelytietä.


Hämeenlinnan rantareitti on sopuisasti käveltävissä ympäri vuoden. Luonto reitin varrella oli nyt vielä nukuksissa, mutta jo muutaman kuukauden kuluttua kaikki alkaa vihertää ja tirppalinnut pääsevät ääneen. Sitä kohti on mukava kävellä.


torstai 6. tammikuuta 2022

Hämeenlinnan luminen Appara


Luminen talvi ei ehkä ole jokaisen  kävelijän mieleen. Siitä nauttivat hiihtäjät ja laskettelijat. Ja pulkkamäkiväki. Vaan vaikeaa on muuttaa lumisuus paljaaksi maaksi, joten ei auta muu kuin sopeutua.
Kotikulmani Appara eli Ahvenisto on lumisena talvena unelmakohde lumifriikeille. Minä lähdin sinne jälleen kerran vain kävelemään. 
Appara oli yksi vuoden 1952 Olympialaisten kisapaikoista, joten se on ansainnut Olympiapuisto-statuksensa.


Appara on myös suurelta osin luonnonsuojelualuetta joten tuollainen hakkuutyömaa-ilmoitus nosti oitis kriittisen kulkijan kulmakarvat pystyyn. Onneksi seuraava infotaulu selvitti missä mennään. 
Hämeenkylmäkukka on yksi maamme kauneimmista ja myös harvinaisemmista. Olen täysillä sen suojelun puolella.



Harjupolulla oli lunta kohtalaisesti ja useiden kulkijoiden ansiosta hangessa oli suht käveltävä polku. 
Alhaalla "montussa" loisti Olympialaisiin rakennettu torni. Sen juurella on kahvila joka näytti olevan nyt talvisena iltana auki.




Viime syksynä Apparan lastenrannan leikkipaikka koki mittavan uudistuksen. Aidatulle alueelle tuli kosolti uusia härveleitä mukuloille. Tuo alue päässee kukoistukseensa vasta keväällä lumien sulettua.
Kohtalaisen tuoreena isoäitinä odotan mielenkiinnolla kaikkia sen mahdollisuuksia.



Uskomattoman kauniiden lumisten puiden houkuttamana lähdin kiertämään Ahvenistonjärveä. Latukone ei ollut vielä ehtinyt tänne mutta tietämäni mukaan se oli väylällä heti seuraavana aamuna.




Vaikka polku olikin tallottu oli se kyllä hankala käveltävä. Liukasta ei varsinaisesti ollut mutta jokainen askel tuhrusti raskaasti lumessa. Upeasta valkeasta maisemasta huolimatta tuli ikävä sulan ajan helppoa askellusta.



Järveä kiertäessäni oli tullut pimeää. Lenkkini päättyi lastenrannan puolelle jonne välkkyivät kauniisti altaan ja hyppytornin valot. Paikallisuutisten mukaan allas on ensi kesän kuivana mittavien huoltotöiden takia. Se rakennettiin Olympialaisiin 1952 eli onhan sillä jo pikkasen ikääkin.




Stairway to Heaven eli Apparan kuntoportaat. Sen kaiteiden alapinnan valaistus loihti läheiseen metsään satumaisen maiseman.

Minulla oli jäljellä vain portaat ja kilometrin katukävely kotiin. Lumisia askelmia oli luultua helpompi nousta. Siitäkin huolimatta että joku neropatti oli lasketellut niitä pitkin suksilla.

Kilometrejä tällä kävelyllä tuli vain muutamia. Valkeassa metsässä oli kieltämättä helppo hengittää.