Hämeenlinnan Rantareitin syksy

 

Hämeenlinnan keskustan tuntumassa kiertävä Rantareitti on mukava osapuilleen kuusikilometrinen lenkki. Sen varrelle pääsee monesta kohtaa, ihan kaupungin keskustastakin. 

Viimeksi kuljin täällä noin vuosi sitten. Tuolloin etsin jotain joka lopulta löytyi aivan muualta.

Nyt lokakuisena perjantaina lähdimme matkaan linnan nurkilta ja kiersimme Rantareitin myötäpäivään. Näin navakka ja viluinen tuuli jäisi itäisen rannan pitkällä suoralla selän puolelle.

Aluksi reitti kulkee linnan ja Vanajaveden välisellä kapealla kaistaleella. Linnan pyöreä tykkitorni jää vasemmalle.

Linnan pohjoispuolella on suosittu Museo Militaria heille jotka pitävät sotahistoriasta.

Hämeen linnan vallihautaa korjaillaan tämän tästä. Aikoinaan kun remontit alkoivat löytyi vallihaudan kivien alta alkuperäisiä risukimppuja joilla oli pidetty rinne muodossaan.

Täällä vastatuuli oli aika vilakka mutta pian pääsisimme siltä suojaan. 

Hopeapajujen koristama rantaviiva vei meidät sopuisasti tuulettomaan Kaupunginpuistoon. 

Ylhäällä rinteessä loisti Puistokomitean paviljonki.

Ja alhaalla vanhan laivalaiturin vieressä Odotusmaja odotti edelleen. Sen rakenteet olivat jo hieman hätää kärsimässä. Toivottavasti majan korjaamiseen löytyy kaupungilta tahtoa ja tarmoa.

Kohta pääsimme jo ylittämään rautatiesillan. Tämä oli lenkin pohjoisin kohta ja sen ylitettyämme pääsisimme aurinkoisemmalle itäiselle rannalle.

Rautatiesillan jälkeen luikahdimme aivan rannan tuntumaan. Täällä oli vasta uusittu esteetön nuotiopiiri ja sen jatkeena vettä seurailevat pitkospuut.

Varjoisemissa kohdin pitkokset olivat huurteessa ja varsin liukkaat.

Pitkospuut päättyivät leveämmälle väylälle johtaviin portaisiin. Nyt kuljettiin reippaasti junaradan viertä. Rantareitti on varsin suosittu ulkoilijoiden keskuudessa. Eikä mikään ihme.

Tällä puolen aurinko lämmitti mukavasti ja kylmä tuuli puhalsi selän takaa.

Pienen uimarannan kohdalla oli kuvia vanhasta Hämeenlinnasta. Hieman on maisema vaihtunut tuon kuvatun hetken jälkeen.

Pian sukelsimme Varikonniemeen.

Täällä oli jäänteitä paikalla ammoin sijainneista rakennuksista. Alue on käsittääkseni suojeltu vaikkakin sen laidoille on ilmestynyt uhkaavasti kerrostaloja.

Mystisen näköisiä suomustesieniä oli paikoin runsaasti. 

Linnan siluetti näkyi tännekin. Rantareitti ei varsinaisesti kierrä linnaa vaikka siltä tuntuisikin. Kyseessä on optinen harha.

Vanajaveden Vesikkojen laitureiden takaa löytyivät seuraavat pitkokset. Nyt kuljettiin aivan rannassa kaislikon ja runsaan pajukon keskellä. Myös täällä täytyi varoa liukkaita huurteisia kohtia.

Aika harvalla kaupungilla lienee keskustan tuntumassa oikeita pitkospuita.

Kun puupolku päättyi tultiin takaisin leveämmälle Rantareitille. Koko pitkospuuosuuden olisi voinut välttää kävelemällä puiden katveessa tätä suorempaa tietä. Joinain vuodenaikoina se onkin ainoa vaihtoehto.

Pian oltiin takaisin kaupungin vilinässä ja kauniiden puiden äärellä. Reitti kiersi vielä Viipurintien pääterveysaseman rantapuiston kautta.

Puiston jälkeen Vanajavesi ylitettiin toistamiseen siltaa pitkin ja sitten oli aika kääntää nokat kohti pohjoista ja linnaa. Muutaman sadan metrin jälkeen tultiin takaisin lähtöpisteeseen linnan nurkille.

Hämeenlinnan Rantareitin pituus on siis noin kuusi kilometriä. Se on helposti tavoitettavissa ja sen varrelta avautuu muutamia tosi hienoja maisemia. Koko reitti on suht koht tasaista niin ettei hiki pääse yllättämään.

Tätä on helppo suositella.

Syysretki Melkuttimille

 

Yksi kohdalle osunut sateeton päivä vei meidät pitkästä aikaa Lopelle Iso-Melkuttimen äärelle. 

Läksimme retkelle kartan oikean reunan parkkipaikalta. Kuljimme Melkuttimen pohjoista rantaa Lepakkolaavulle ja siitä Kaitajärven laavulle asti. Paluumatkalla kävelimme Melkuttimen eteläistä rantaa pitkin.

Tauluntien parkista lähdimme seuraamaan sinisiä ( ja myös keltaisia ) opastelätkiä.

Aurinko paistoi pitkästä aikaa ja sai talousmetsänkin näyttämään kauniilta.

Pienen Makkaralammen kohdilla polku hetkeksi kaventui ja oli paikoin aika kostea. Liukkaille juurille ei kannattanut astua.

Iso-Melkuttimen itäpään Tuplalaavu on suurten kuusien katveessa ja ehkä siksi aina kostean hämärä keskellä.

Laavut ohitettuamme pääsimme aurinkoon. Selältä kävi aika vilakka tuuli. Lähdimme kiertämään järveä pohjoista eli aurinkoisempaa rantaa pitkin. Pian metsä suojasi meitä puhureilta.

Viimekäyntimme jälkeen maastoon oli ilmestynyt useita tukevia penkkejä kulkijain iloksi.

Rannan tuntumassa keikkuva polku oli mukavaa käveltävää. Paikoin oli miltei kesäinen tunnelma.

Sukeltajien laiturin kohdalla puiden juuret olivat vielä entistä enemmän koholla. Melkuttimet ovat kirkkaan vetensä ansiosta sukeltajain suosiossa.

Lepakkolaavulla oli sen verran porukkaa ettemme jääneet istuskelemaan vaan jatkoimme taivallusta rantaa pitkin.

Penkkien lisäksi polun varteen oli pystytetty myös uusia opasteita. Hieno juttu. Kaitajärvi odotti meitä lyhyehkön matkan päässä.

Nyt seurailimme keltaisia opasteita.

Hetken saimme kulkea myös soraista autotietä kunnes opasteet opastivat takaisin metsäpoluille ja lopulta Kaitajärven rantaan.

Kaitajärven pienellä nuotiopiirillä sytytimme tulet repusta löytyneillä puilla.

Järveltä kävi tuuli sen verran navakasti että laitoimme paikalta löytyneen lankun suojaamaan tulta. Kyllä tuossa kelpasi pari makkaraa paistaa.

Hetken tässä oli melkein lämmin istua mutta sitten puhurit yltyivät ja kylmä hiipi verkkareihin.

Makkarat syötyämme ei ollut aihetta jäädä viileään istuskelemaan. Paluumatka kulki suunnilleen samoilla poluilla kuin menomatka. 

Nyt pääsimme kävelemään myötätuuleen.

Ison kuusen alla kasvoi oikea metsä haarakkaita ( tunnistus epävarma ). Ne varmaan tykkäsivät sateisesta syksystä.

Tuota pikaa olimme taas Iso-Malkuttimen tuntumassa. Tässäkin oli uusi opaste kertomassa mistä mennä.

Samoojien erittäin tukeva silta auttoi kulkijaa eteenpäin. Sen vasemmalla puolen oli Iso-Melkutin ja oikealla Vähä-Melkutin.

Retki jatkui Iso-Melkuttimen eteläistä rantaa pitkin. Tämä oli järven varjoisempi puoli mutta kyllä täälläkin aurinko silloin tällöin pilkahti.

Muutaman pakkasyön jälkeen liki kaikki kosteammat sienet olivat muussina. Vain muutama jaksoi vielä uhmata kylmenevää säätä.

Etsimme toista taukoa varten tuulelta suojaisan rinteen. Hieman tuohon aurinkokin paistoi. Tässä oli mukava paikka keittää kaasulla kuumaa juotavaa ja syödä pois eväsleivät.

Kun järven vesi on kirkasta on se tosi kirkasta. Ei ihme että sukeltajat arvostavat näitä vesiä.

Venerannassa oli yksi sukellusvenekin.

Tuolla sillalla pääsen aina kuvaan. Pipa päässä kertoi että kesä on mennyt.

Kohta tulimmekin jo Iso-Melkuttimen itäiseen päähän ja Tuplalaavun maisemiin. Jäljellä oli vain kepeä kävely takaisin Tauluntien parkkipaikalle.

Päivän aikana kävelimme noin 12 kilometriä. Saimme kulkea mukavasti veden äärellä. Jossain kohdin viileä puhuri pisti kinttuihin liikettä mutta pääsääntöisesti pysyimme lämpiminä. 

Plussana täysin hirvikärpäsvapaa reissu.