Pääjärven kesäinen kierto

 

Hämeenlinnan, Lopen ja Tammelan rajoilla sijaitsevan Pääjärven virkistysalueella olimme viimeksi vuosi sitten. Oli siis korkea aika palata näille poluille. Kävelimme Pääjärven kierron vaihteeksi myötäpäivään. 

Vasta kun laitoin nuo kartat esille äkkäsin että olemme aina kulkeneet lenkin alun / lopun väärin. Tämä tietenkin siksi että kiirehdimme parkkipaikalta veden äärelle...

Laskeuduimme siis parkkipaikan nurkalta Pääjärven rantaan... toisin kuin tuo opaste opastaa.

Ensimmäinen alueen kahdesta siististä nuotiopiiristä oli heti polun päässä, joten me ohitimme sen muitta mutkitta.

Polku kiemurteli rantaa pitkin vaihtelevissa metsiköissä. Välillä oli tuhtia männikköä, välillä heleää koivikkoa. Tällaiset rantapolut pienellä kumpuilulla ovat ihan parhaita käveltäviä.

Kohta saavutimme jo hienolle paikalle pystytetyn Pääjärven laavun. Retkemme oli vasta alussa mutta koska reitillä ei ollut enempää taukopaikkoja paistoimme eväsmakkaramme jo näin alkuvaiheessa. Ihan hyviltä ne silti maistuivat.

Rantakukka hehkui vedenrajassa.

Evästelyn jälkeen jatkoimme matkaa. Seurasimme oransseja merkkejä. Aurinko pilkisteli puiden lomasta ja teki metsästä entistä kauniimpaa.

Heinäkuun alun sienisatoa.

Yritin löytää tuolle salaperäiselle valkoiselle eliölle nimeä siinä onnistumatta. Lienee jonkinlainen sieni?

Välillä nousimme harjanteille, välillä laskeuduimme pikkulaaksoihin. Mäet olivat paikoin aika jyrkkiä mutta lyhyitä.

Osa Pääjärven poluista kuuluu Ilvesreittiin, kuten niin monet hämäläiset polut. Ilvesreittiä kokonaisuudessa on vaikea hahmottaa sillä se on varsin monitahoinen, haarautuva ja paikoin vaillinaisesti merkitty.

Reittien risteyksen jälkeen tulimme reitin hienoimmalle paikalle. Kävelimme priimakuntoisia pitkospuita kapoiselle kannakselle ja sen jälkeen tukevalle sillalle. Tämä on varsin samanlainen paikka kuin Liesjärven Kyynäränharju.

Sillan jälkeen matka jatkui kannasta pitkin, kunnes palattiin metsän siimekseen.

Joissain männyissä oli selvää kilpikaarnaa vaikkeivat nuo kovin paksuilta näyttäneet.

Reittimme kiemurteli sopivasti kumpuilevassa maastossa. Paljon oli tiheitä kuusikoita, mutta myös valoisempia maisemia. Ylitimme useita ojia ja puroja. Kaikki sillat näyttivät olevan uudehkoja.

Salaperäisesti valaistuissa kuusikoissa hyttyset olivat ilonamme, mutta niitä oli loppujen lopuksi aika vähän.

Ylitimme muutaman kerran soratien ja lyhyen matkaa reittimme sivusi sellaista.  Pian sen jälkeen noustiin jyrkästi harjulle.

Harjulla tuli aika lepuuttaa kinttuja. Täällä kävi sen verran tuulenvirettä että oli hyvä pitää pidempi tauko kuumien juomien ääressä. Sopivalta kohdalta löytyi kaatunut puu penkiksi ja taisi tuohon hieman aurinkokin osua. Olisipa hienoa jos täällä olisi vaikka ihan oikea penkki retkeilijöiden iloksi.

Harjulta laskeuduimme soratielle jota kuljettiin rennolla askelluksella kohtalainen matka kunnes opaste opasti takaisin metsään.

Kohta pääsimme taas kuusikoiden katveeseen ja sammaleiseen maastoon.

Ja pian sen jälkeen mäntyjen, honkien ja petäjien keskelle.

Kotvasen tovin kuluttua ohitimme kauniin pellon. Sitten jatkoimme vielä jonkin matkaa metsäpolulla melko lähellä tietä 54. Suunnilleen näillä kohdin alkoi tuhruinen vesisade ja saimme vetää päälle goretexiä.

Muutaman mutkan jälkeen ylitimme tien 2831 ja kuljimme lähellä sen laitaa viimeisen kilometrin kohti Pääjärven parkkipaikkaa.

Mikä mahtoi vaivata puolukanlehtiä? Ne olivat koppuraisia ja aivan kuin jonkin kovan valkoisen käävän peittämiä.

Ja niin ympyrämme sulkeutui ja saavutimme lähtöpisteemme.

Pääjärven kierto on pituudeltaan noin 8 kilometriä. Se kulkee kauniita polkuja monimuotoisessa metsässä ja on hyvin opastettu. Ainoa mitä jäi kaipaamaan oli levähdyspaikka reitin varrelle.

Pääjärven kierto

 

Pääjärven virkistysalue sijaitsee Hämeenlinnan, Tammelan ja Lopen yhteisellä nurkalla. Itse olen määritellyt sen Renkoon kuuluvaksi ihan vain historiallisista syistä. Ainakin renkolaiset arvostanevat sitä.

Helteinen kesäkuun päivä vei meidät tälle Hämeenlinnasta helposti tavoiteltavalle sopuisalle kävelyreitille. 

Kiersimme lenkkimme vastapäivään ja koska hieman pidensimme Pääjärven kiertoa sen lopussa saimme kasaan pikkasen päälle kahden kilometriä.

Pääjärven parkkipaikalla oli opasteita kahteen suuntaan. Läksimme Pääjärven kierrolle, mutta emme tästä vasemmalle vaan oikealle. Reitti oli näet tuosta viitasta poiketen opastettu molempiin suuntiin.

Kävelimme tämän reitin myös vuosi sitten ja sen jälkeen maastoon oli tullut selkeitä oransseja opaslätkiä kertomaan oikeasta polusta. Kiitos siitä.

Lyhyen metsäosuuden jälkeen ylitimme tien numero 2831 ja jatkoimme taivallusta sen toisella puolen.

Tienvierustaa seurailevan polun jälkeen ylitimme taas saman tien ja pääsimme lopulta oikeaan metsään.

Maasto oli täynnä metsätähden herkkiä kukintoja. Kuten myös tuoksuvia kieloja.

Kävelimme jonkin matkaa metsäautotietä. Se päättyi peltoon ja halkopinoihin. 

Ja sitten pääsimme taas metsäpolulle.

Paljon oli puita kaadettu retken seuraavalta osuudelta. Aikaisemmin tässä oli tiheä metsä. Kantojen keskellä kulkeminen ei ole koskaan mukavaa.

Täällä kukkivat ahomansikka ja oravanmarja. Läheltä katsoen molemmat olivat hämmentävän kauniita.

Seuraavaksi kävelimme varsin pitkään soratietä. Sen varteen oli kasattu mittava määrä alueelta kaadettuja runkoja. Tiedän kyllä että ne ovat rahanarvoista tavaraa, mutta samalla ne ovat myös kuolleita puita.

Soratien jälkeen opaste opasti meidät takaisin metsän siimekseen.

Täällä maasto oli täynnä kukkivia puolukoita. Mustikan kukinta jäi kylmän sään armoille, mutta ehkä puolukalla käy parempi tuuri.

Maasto oli hyvin kuivaa. Ylitimme siltoja pitkin useita ojia ja vain isoimmissa virtasi edes hieman vettä. Penkereistä näki että tässä on yleensä huomattavasti enemmän virtausta.

Polku kulki välillä sammaleisen metsän, välillä lehtojen katveessa. Monipuolisessa maastossa oli mukava kulkea. Hyttysiä oli aika maltillisesti.

Harjua pitkin kävellen tulimme retken kapeimmalle kohdalle. 

Pääjärvi lainehti polun molemmilla puolilla.

Viime vuonna samassa kohdassa saimme kahlailla veden alle uponneilla pitkospuilla. Nyt pitkokset oli uusittu ja korotettu huomattavasti vanhoja korkeammalle. Kyllä tässä kelpasi kulkea.

Silta oli vielä sama vanha, ihan kulkukelpoinen. 

Sillan jälkeen pitkospuut jatkuivat ja jatkuivat. Aikaisemmin tässä kulki kosteahko polku.

Kun heti pitkosten jälkeen tulimme reittien risteykseen istahdimme pienelle tauolle. Keitimme kuumaa juotavaa ja söimme eväsleivät. Tässä oli mukava istuskella järvelle tuijotellen ja tirppalintuja kuunnellen.

Tauon jälkeen emme jatkaneetkaan Pääjärven kiertoa vaan siirryimme sinisillä lätkillä merkitylle Kynnysniemen lenkille. Halusimme näet kulkea vielä hetken veden äärellä.

Kynnysniemen lenkki vei meidät pitkälle pitkospuu-osuudelle. Seurailimme rantaviivaa kosteikkoa pitkin. Myös täällä maasto oli yllättävän kuivaa.

Hyvän matkan kuluttua reitti hylkäsi rannan ja nousimme korkeammalle. Tämä oli selvästi vanhaa talouspuustoa, mutta hyvässä vauhdissa kohti oikeaa monimuotoista metsää.

Pääjärven laavulla oli sen verran paljon porukkaa ettemme jääneet sinne istuskelemaan. 

Jatkoimme rantapolkua kohti parkkipaikkaa.

Aivan lähellä parkkipaikkaa oli vielä yksi nuotiopiiri. Istahdimme tähän hetkeksi syömään repuista viimeiset herkut.

Pääjärven kierron virallinen pituus on 7,5 kilometriä. Koska livahdimme retken loppupuolella Kynnysniemen lenkille saimme omaksi kilometrimääräksemme vähän päälle kahdeksan.

Tämä oli hauska retki kesäisessä luonnossa. Olisi ollut kiva jos reitin varrella olisi ollut useampi taukopaikka pöytineen ja penkkeineen. Toisaalta pärjäsimme kyllä hyvin näinkin.