Ruunaa: Huuhkajanvaaran näkötorni

Vielä yksi kävelypäivä Pohjois-Karjalan Ruunaan kansallispuistossa.

Aluksi silmäys maastosta löytyneeseen jätökseen: karvoja, pieniä luita ja puolukka.
Kaliiberi on ison koiran luokkaa, eli susiko tässä punnersi?

Ja sitten retkeilyn pariin: nyt on vuorossa vain lyhyt pyrähdys P-paikalta Huuhkajanvaaran näkötornille.

Ja takaisin.

Yhdensuuntainen kävely on puolisentoista kilsaa.

Menomatka on hitusen pidempi, sillä poikkeamme Saunaniemessä syömässä.

Auto jää veneidenlaskupaikalle.

Ja huolellisesti parkkialueen reunalle, ettei se ole mahdollisten veneihmisten jaloissa.

Reitti kulkee Neitijärven rantaa, alussa suurelta osin pitkoksilla.

Risteyskohdassa suunnataan Saunaniemeen.



















Saunaniemi onkin melkein saari,sillä sinne kuljetaan pitkää pitkossiltaa.

Voisi kuvitella, että kun Neitijärven pinta on korkealla, tästä ei kuivin jaloin kävellä.

Saunaniemi on täyden palvelun mesta.

Laavu on hienolla paikalla, klapeja voi kirvestellä paikalle tuoduista aihioista, ja nuotiopaikka toimii.

Näin se käy.

Aika yllättävää oli löytää Neitijärven rannalta Pielisen vesiretkeilyn opaste, mutta kyllähän nämä lutakot oikeasti ovat yhteydessä toisiinsa.

Kun on syöty, katsastettu paikalliset maisemat ja lekoteltu nuotion ääressä, on aika palata polulle.

Tässä onkin parempi kuva Saunaniemeen johtavasta pitkospolusta.

Tai oikeastaan tässä kuvassa polku johtaa pois Saunaniemestä.

Todellakin: jos järven pinta nousee tarpeeksi, tässä tarvitaan kunnon vaelluskengät.

Tai saappaat.



Tai räpylät.

Sitten seurataan kotvanen tovi mukavaa polkua halki metsän.

Neitijärvi vilahtelee tämän tästä vasemmalla puolen.

Hetken kuluttua hieno kaarisilta vie kulkijan yli Neitijoen.

Kylläpä tällä kohdin Neitijoen maisemat ovat kauniita.

Tämä lienee paikallisen vesilinnuston suosiossa.

Kun päästään sillan yli ja pois joen rannasta, kuljetaan hetki osavaa metsäpolkua, kunnes alkaa nouseminen.

Ja niin noustaan ....

... ja noustaan...

...kunnes lopulta tavoitetaan Huuhkajanvaaran laki.

Täällä törröttää hieno näkötorni.

Malli on sama, kuin Teretillä.

Eli tosi tukeva.

Ja jyrkkäportainen.

Tornin huipulta kelpaa töllistellä aurinkoista maisemaa.

Kuva on otettu elokuun lopussa, joten ruskaa ei juurikaan vielä ole.

Jonkun verran voisi näkymää avata, mutta toisaalta ... kannattaisiko komeita puita kaataa sen takia?

Pitkospuita rakastava koira ei päässyt torniin kekkuroimaan.

Katseesta päätellen se olisi vipottanut siellä pelottavan rohkeasti.

Tai sitten se olisi jähmettynyt korkeanpaikankammoisena jyrkkiin portaisiin.



Anyway: parempi että piski pysyi maanpinnalla.

Paluumatka kuljetaan vanhaa, aikaa sitten hylättyä polkua pitkin.

Se näkyy maastossa heikosti, mutta on kyllä seurattavissa.

Tälle reitille on ammoin rakennettu portaita kulkua helpottamaan.

Niistä ei ole viime vuosina pidetty huolta, joten tätä polkua ei oikein uskalla suositella.

Mutta olihan sitä aika jännä kävellä.

Huuhkajanvaaralla on komeita kallioita.

Näille portaille ei kannattane astua.

Niiden vierestä pääsee kyllä laskeutumaan, kunhan on tarkkana.

Jotenkin näistä tulee mieleen Indiana Jones...


Kadonneen aarteen metsästäjä Ruunaan metsässä ikiaikaisilla vaarallisilla portailla.
Yksikin harha-askel, ja myrkkynuolet viuhuvat pusikosta.

Loppumatka kuljetaan tuttua reittiä auton luo.





Leppoisa päivän retki osoitti jälleen, ettei Ruunaa ole vain koskia ja kalastamista.


Ruunaalla on useita kävelemään houkuttelevia reittejä komeissa metsissä ja kauniin vesistön äärellä.




Tähän näkymään, näihin tunnelmiin päättyy tämän kertainen Pohjois-Karjalan kierros.

Ruunaa:Haapavitjan nurkilla pyörimistä

Jatketaan retkeilyä Pohjois-Karjalan Ruunaassa.

Jätetään taas väliin koskenlaskut ja fisujen virvelöinnit. Sori.

Sen sijaan patikoidaan polkua jos toistakin.






Auto jää Miikkulanvaaran parkkiaikalle.
Siitä on vain puolen kilsan pyrähdys Haapavitjalle.

Tässä kartassa näkyvätkin kaikki tämän päivän polut: hilppastaan ensin täl puol jokkee Paasikosken nuotiopaikalle, tuonne kartan yläreunaan.

Tämä on Ruunaan pohjoisinta osaa.

Reitti autolta alas joelle on selkeä.

Aluksi leveää baanaa ja sitten pitkoksia suon yli.


































Puupolkua saavutaan Haapavitjan rannalle.

Opasteet ovat täälläkin kohdallaan, eli mukana kartta näyttämässä missä olet.

Lieksanjoki virtaa tässä kohdin innolla kaakkoon.

Rannalla on muutamia kalastajia pyytämässä saalista.














Siinä keikkuu Haapavitjan silta, mutta vielä sitä ei ylitetä (oikeasti se ei keiku yhtään, vaan on varsin tukeva).

Jatketaan rantaa pitkin sillan ohi.

Polku vilistää rannan tuntumassa ja johdattaa kulkijaa Haapaniskan laavun alitse.

Laavu on aika korkealla mäellä, ja siellä oli porukkaa, joten se jäi kuvaamatta.

Soratien ylityksen jälkeen Paasikosken notskipaikalle vie kaksi polkua, joista päädyimme alemmalle, sille hankalamme.

No, ihan käveltävissä sekin oli.

Kun maisema on tällainen, ei penkkien kunnolla ole niin suurta väliä.

Tässä on hyvä pitää pieni tauko, juoda vaikkapa kupponen kuumaa.

Ja sitten palataan polulle.

Kuljetaan takaisin Haapavitjan sillalle, mutta nyt valitaan ylempi, eli kulkukelpoisempi väylä.

Rannalla on kivirakennelmia...

... ei tietoa niiden tarkoituksesta.

Liittynevät kalastukseen?

Tai uittoon?

Ja niin päästään ylittämään Haapavitjan silta.

Se on rakennettu 1989.

Siikakosken siltahan on samasta pajasta, tai ainakin just saman näköinen.

Näkymä sillalta pohjoiseen...

... ja etelään.

Pitkospuita rakastavalla koiralla on bad hair day.

Ei vaiskaan: Rauli-myrsky se vaan puhaltaa koko ajan kovemmin.



Onneksi piski on taluttimessa, ettei tuuli vie.




























Sillalta jatketaan Kakkisen laavulle.


Tässäkohdin piti survaista joku sukkeluus laavun nimestä, mutta mitä turhia.
Lukijani käyttäköön omaa mielikuvitustaan.

Väylän alimmalla kohdalla on jonkin sortin suo, mutta sen jälkeen noustaan Kakkisen mäelle.

Kakkinen on täyden palvelun mesta retkipöytineen päivineen.

Siisti paikka!

Nimeään parempi.

Pidempää taukoa ei kuitenkaan pidetä, sillä tuuli alkaa nousta myrskyksi ja täällä korkealla se tuntuu luissa ja ytimissä.

Palataan sillalle ja nautitaan jälleen ylityksen hienoista maisemista.

Jotkut meistä innostuvat erilaisista teknisistä jutuista.

Tässä heille yksityiskohta sillan rakenteista.

Sillan ylityksen jälkeen käännytään vasemmalle ja nautitaan siitä, että metsä suojaa kovalta tuulelta.

Se on syssy ny.

Tällä porukalla on päässään kivat neulemyssyt.

Melkein kunnossa olevat pitkospuut kulkevat rannan suuntaisesti Haapavitjan nuotiopaikalle.

Täällä on suojaisempi paikka evästellä.

Koski kuohuilee ihan pusikon takana.
















Kosteasta maasta nousee kaikenlaisia kasvannaisia.

Ruunaa on kuuluisa myös jättikokoisista muurahaispesistään.

Jokaisessa kannossa kasvaa uutta elämää.

Pikkuruinen sieni puskee voimalla ja vimmalla lahosta puusta.

Nämä pitkospuut vievät takaisin Miikkulanvaaran parkkipaikalle.


Tänään ei paljoa kilometrejä kertynyt, optimistisesti laskien ehkä seitsemän.




Mukava päivä, kivat polut ja upea Lieksanjoki.




Vuokramökillä odottaakin sitten Rauli-myrskyn tervehdys: mökkitielle kaatunut puu, ja vuorokausi ilman sähköä ja vettä...