lauantai 13. toukokuuta 2023

Keväinen kierros Evolla

 


Kevät eteni sellaista vauhtia ettei meinannut kyydissä pysyä. Niinpä lähdimme retkeilemään Evon maastoon.
Auton jätimme Rahtijärven parkkipaikalle. Tie sinne oli kiemurainen ja hieman monttuinen mutta talven jäljiltä yllättävän hyvässä kunnossa.


Suunnittelimme kolmen järven kierroksen. Sivuaisimme Rahtijärveä ja kiertäisimme Savijärven sekä Sorsajärven.

Kävelimme reitin myötäpäivään.



Rahtijärvi oli tyyni ja aurinkoinen.

Reitin opasteet olivat pääsääntöisesti oikeilla kohdilla. Seurasimme Sorsakolun viitoitusta vaikkakin päätyisimme sinne vasta retken jälkimmäisellä puoliskolla.




Kohta tulimme nimettömälle joelle joka virtasi Rahtijärven ja Savijärven välissä. Täällä olikin yllättävän paljon vettä. Oikeasti tuo vesimäärä ennakoi päivän virtauksia aika hyvin. 



Metsässä kuului jo usean tirppalinnun viserrys. Keväinen tuulahdus oli vauhdittanut monen muuttolinnun matkaa hämäläismetsään. Suosikkini tiltaltin ääni kaikui kaikkein ylimpänä.




Järvien välillä on pohjapato jonka ylittävää siltaa pitkin pääsimme Savijärven läntiselle rannalle.

Sillan alla virtasi vettä keväisellä vimmalla.




Oikeastaan olimme Savijärven äärellä vain polun alussa. Ja lopussa.

Reitti vei meidät loitommaksi vedestä ensin unohtuneelle metsäautotielle ja sitten metsässä kiemurtelevalle polulle. Muutaman kerran saimme loikkia vilkkaiden ojien yli.






Sorsakolulle johtavat pitkokset ylittivät Sorsajärven ja Savijärven yhdistävän salmen. Puupolku oli majavien pätkimien rankojen ympäröimä. Niitä oli näemmä ajelehtinut Sorsajärven puolelta.

Emme vielä poikenneet Sorsakolulle vaan jatkoimme läntistä rantaa pitkin. Savijärvi vain vaihtui Sorsajärveksi.
Paikoin polulla oli virkistäviä vesiesteitä.






Vaarinkorven aurinkoisella ja erittäin siistillä laavulla pidimme lounastauon ja paistoimme muutaman makkaran. Onneksemme metsäpalovaroitus ei vielä ollut voimassa.
Tunnelma oli kovin kesäinen ja lämpimällä penkillä oli ilo istua.

En ole aikaisemmin huomannut missään vastaavaa Retkikompassin ilmoitusta.



Hyvänmittaisen tauon jälkeen jatkoimme polulla pohjoiseen. 


Edelleen seurailimme Sorsakolun opasteita. Tästä siis hilppasimme oikealle.

Pienen matkan kävelimme myös tietä järven pohjoisrantaa viistäen, kunnes hieman sivummalla oleva opaste viittoi meidät takaisin metsään.




Vuolaana virtaavan veden yli johti onneksi kohtalaisen tukeva silta. 
Tämän jälkeen tulimme tiukkaan ylämäkeen. 



Korvasieniä oli polun varressa aika paljon.

Lyhyen tasaisen osuuden jälkeen laskeuduimme pitkään ja kivikkoisesti. Tässä täytyi astella tarkasti.



Tulimme uuden virran äärelle. Onneksi kivet olivat asettuneet niin että lyhytkoipisempikin onnistui loikkimaan vastarannalle. Eikä yksikään kivistä heilunut kovin paljoa.



Edessä oli hieman varjoisampi ja hämyisempi polku joka seuraili virran viertä.




Virran ja Evajärven välissä oli ilmeisesti ammoin majavapato. Nyt se oli hylätty ja muistona oli vain kasa huolella pätkittyjä rankoja.




Ylämäen jälkeen kaunis polku leveni oikein baanaksi jota oli joutuisaa astella alamäkeen.



Taas yhden joen yliloikkimisen jälkeen polulla näkyi mäyräkoira. Se tuijotti meitä hetken, kääntyi sitten ja kipitti takaisin metsään. Olimme varmoja että pian tapaisimme sen omistajan, mutta vastaamme ei tullut ketään.


Eteenpäin kulkiessamme ihmettelimme yksinäisen pikkukoiran mysteeriä. Ehkä sen väki kulki edellämme?



Sorsakolulla tapasimme nuoren miehen jolla ei ollut koiraa. Hän ei myöskään ollut koko päivänä nähnyt muita kulkijoita. Mietimme yhdessä kuka mahtoi laulaa: "Mistä voisimme vielä säästää? Voiko mäyräkoiran luontoon päästää?" ( Arttu Wiskari ). 
Emme loppupäivän aikana enää nähneet tuota pikkukoiraa, emmekä myöskään koiraansa etsiviä kulkijoita.
Keitimme Sorsakolulla kuumaa juotavaa ja söimme repusta löytyviä herkkuja. Edessä oli vielä Savijärven itäinen ranta ja Rahtijärveä sivuavat polut.



Hetken kuljimme aurinkoista rantaa pitkin ja sitten polku nousi mäelle hieman loitolle järvestä.



Melkein koko päivän olimme seuranneet puihin lätkäistyjä tassunjälkiä. Parkkipaikan opastaulun mukaan ne ovat Ilvesvaellusreitin merkkejä. Onko tuo osa Hämeen Ilvesreittiä vai Evon omia lenkkejä? 
Vaikeissa kohdissa merkit opastivat oikeaan suuntaan ja hyvä niin.




Ihan pienen matkan kävelimme liki helteistä soratietä ja sitten livahdimme takaisin puiden siimekseen tuonne oikealle.



Emme olleet ainoita retkeilijöitä. Noiden koipien anatomia on kuin toiselta planeetalta... ja silti täältä hämäläismetsästä.




Reitti kulki mäkeä ylös ja toista alas. Varjoisimmilla kohdilla oli vielä hieman lunta ja jäätä kivien koloissa. Se oli muuten todella liukasta.

Sitten polku tyssäsi suoraan järveen. Vedenpinta oli noussut sen verran ettei tuosta oikein ollut kulkemista. Eipä tuo meitä haitannut. Kiipesimme ketterästi viereistä kalliota hieman korkeammalle.



Ja niin saavutimme taas Savijärven eteläisen pään pohjapadon. Pidimme sen nurkilla vielä yhden lyhyen tauon ja lepuutimme kinttuja ennen päivän loppukiriä.




Sillan hienon maiseman jälkeen palasimme jonkin matkaa omia jälkiämme. Kuljimme virran reunamilla etelään.




Palasimme Rahtijärven parkkipaikalle hieman erikautta kuin olimme sieltä lähteneet.

Tämän aurinkoisen Evo-päivän aikana kävelimme noin 11 kilometriä. Saimme kulkea todella kauniissa keväisessä metsässä, loikkia usean vilkkaan puron yli ja istuskella alueen siisteillä taukopaikoilla. 

Hieman jäi mietityttämään pienen mäyräkoiran tapaus, mutta todennäköisesti sillä ei ollut mitään hätää.


Pitäisikö Evosta lopultakin tehdä kansallispuisto? Kyllä.