Keväänvihreä Aulangonjärven kierto

 

Säätiedotus lupasi Hämeenlinnaan melkein hellettä, joten päätimme komean päivän kunniaksi kiertää Aulangonjärven. 

Sports Trackerin viiva kertoo reitin, jonka kiersimme myötäpäivään.

Auton jätimme Aulangon näkötornin parkkipaikalle, sillä halusimme nähdä miltä tornin remonttityömaa näyttää. Tornihan on luultavasti koko kesän korjattavana ja siis käyttökiellossa.

Torni oli saanut kylkeensä koko pituudelta tellinkejä. Tämä ei ollutkaan mikään pikku-urakka, vaan suuren luokan ruljanssi. Ja epäilemättä moisen kivikasan korjaamiseen tarvitaan myös spesiaalitietoja ja -taitoja.

Tornin juurella keikkuva näköalatasanne oli sentään yleisölle avoinna, joten pääsin nappaamaan klassisen kuvan Aulangonjärvestä ja Lusikkaniemestä. Kirkkaanvihreä kevät loisti havupuiden lomassa.

Kauniin maiseman jälkeen lähdimme laskeutumaan karhunluolalle. Samalla ihailimme kuinka hyvin nämä 322 kiviaskelmaa ja tuo vankka kaide ovat kestäneet aikaa. Ja kulutusta. Ne on yli satavuotta sitten rakennettu huolella ja taidolla. 

Sivusimme mennessämme komeita kallioita.

Karhunluolan mesikämmenperhe on vuodelta 1906, jolloin sen tänne sommitteli kuvanveistäjä Robert Stigell. 

Liki jokainen hämeenlinnalainen on lapsena kiipeillyt patsaan päällä ja nyt joku oli antanut karhuisälle oksanpätkän pureskeltavaksi.

Jatkoimme karhunluolalta alamäkeen kunnes tulimme leveälle kävelyväylälle jota pitkin suuntasimme vasemmalle pohjoista kohti. 

Saimme kävellä välillä ihan rannan tuntumassa, välillä likempänä metsää.

Ulkoilumajalla oli reipas eläkeläisporukka kahvitauolla, joten hilppasimme siitä nopeasti ohitse.

Leveä sorapolku johti saunalle, jota on antaumuksella rakennettu jo useampi vuosi. 

Eikä tuo kyllä vieläkään näytä valmiilta.

Saunantekeleen nurkalta jatkoimme keltaisilla täplillä opastettua kierrosta metsäpolulle, joka kohta päättyi golfkentälle vievälle tielle.

Opaste opasti meidät Sibeliuksen Metsän suuntaan. Voisihan tuossa lukea lisäksi Aulangonjärven polku, koska sitähän olimme kiertämässä.

Pienen asuntoalueen jälkeen tulimme pitkälle peltosuoralle. Nyt kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta oli tämä varsin helteinen pätkä.

Soratiellä treffasimme parikin käärmettä. Onko tuo nyt sitten kyy vai rantakäärme? 

Luultavasti kyy... tai sitten ei. Nuo kaksi käärmelajia erottaa kuulemma silmien muodosta, mutta eihän niitä oikeasti voi mennä kovin läheltä tiiraamaan.

Tienvarren ojassa oli just sen verran vettä että sinisorsapariskunta pääsi uiskentelemaan. Ukkolinnun komea niska sädehti auringossa. Olikohan niillä pesä jossain lähellä?

Sibeliuksen Metsän asiakkaille tarkoitettu parkkipaikka huvittaa vuodesta toiseen. Joskus kyllä pitäisi jättää auto tänne.

Ränsistyneen Aulangon Heikkilän mökkikylän jälkeen pääsimme taas metsäpolulle. Yllättäen tuntui hyvältä päästä myös varjoon.

Ylemmässä kuvassa on kuusimetsä kevätasussaan, alemmassa sekametsä. 

Vihreän määrässä on vinha ero.

Ennen Levonkalliota nousimme pienen kivikkoisen ylämäen. Onneksi ihan koko reittiä ei oltu peitetty hakkeella.

Nyt avautui hieno maisema näkötornille. Rakennustelineet sen kyljessä näkyivät tänne asti.

Kallion päällä kasvavassa männyssä oli aurinkopaneeli. Miksiköhän?

Tämän mahtavan maiseman äärellä pidimme verkkaisen evästauon. Termarissa oli kuumaa vettä kahvia ja kaakaota varten. Keksejäkin löytyi.

Olin jotenkin ajatellut että kauniin päivän ansiosta täällä olisi ruuhkaa, mutta oikeasti saimme istuskella ihan keskenämme.

Levonkallion jälkeen laskeuduimme metalliportaita aivan rannan tasalle. Nuotiopaikan laiturille oli näemmä tultu kanootilla paistattamaan päivää.

Me läksimme rannan priimakuntoisia pitkoksia kohti etelää.

Pitkososuuden jälkeen reitti kulki hieman hämmentävästi yksityisen mökin parkkipaikan halki. Sitten käännyimme kohti Kihtersuota.

Pellonpientareen jälkeen reitti vei meidät takaisin metsään.

Kuivan maan puupolkua kuljettiin Kihtersuon uimarannalle asti.

Uimarannan jälkeen olimme taas leveällä kävelyväylällä. Keväänvihreä loisti hienosti auringossa.

Olisimme toki voineet palata autolle karhunluolan pitkän portaikon kautta, mutta halusimme löytää parkkipaikalle vaihtoehtoisen reitin.

Niinpä päädyimme hieman mutaiselle, mutta ihanan keväiselle ratsastuspolulle. Se lähti nousemaan kohtalaisen jyrkästi. Valitettavasti yhtään ratsukkoa ei tullut vastaan.

Ja niin ratsastuspolku toi meidät muutaman mutkan jälkeen näkötornin parkkipaikan laitaan. Ympyrä sulkeutui. 

Päivän reitti oli pituudeltaan osapuilleen seitsemän kilometriä. Olipa hieno melkein helteinen kävelyretki.