Kevät alkoi kohinalla ja moinen sopii hyvin kylmän ja pitkän talven jälkeen. Me läksimme nauttimaan auringosta ja plusasteista Hämeenlinnan Aulangolle.
Jätimme auton ulkoilumajan parkkipaikalle ja kiersimme Aulangonjärven myötäpäivään.
Retki alkoi lumetonta väylää pitkin vaan kohta jo päädyttiin jäiselle polulle. Onneksi oli nastat kenkäin alla.
Aulangonjärven polku on merkitty keltaisilla lätkillä.
Sammal kurotteli innokkaasti kohti valoa ja lämpöä.
Metsän jälkeen reitti kulkee hetken autotien laitaa. Täällä ei onneksi ole kovinkaan paljon liikennettä. Kunhan golfkausi alkaa autoja näkyy enemmän.
Muutaman talon ohituksen jälkeen astelimme auringonpaisteessa mutaista peltoja halkovaa tietä. Oli miltei kesäinen fiilis. Peltojen lumipeite veteli viimeisiään.
Sibeliuksen metsän asiakkaille sallittu parkkipaikka huvittaa vuodesta toiseen.
Ohitimme vielä hylätyn mökkikylän ja niin pääsimme takaisin metsään... ja nimenomaan Sibeliuksen metsään.
Puron ylitys hoituu yleensä näppärästi siltaa pitkin, vaan nyt silta oli jään alla ja puro sillan päällä. Vettä oli paljon liikkeellä ja jää varsin liukasta. Selvitimme tämän vesiesteen taidolla.
Viimeinen ylämäki ennen taukopaikkaa oli haastava. Jääputous kivikon keskellä vaati tarkkaa askellusta. Liukastuminen olisi johtanut vähintään mojoviin mustelmiin. Onneksi nastat pitivät kohtalaisesti.
Aulangon näkötorni avautuu yleisölle tavallisesti äitienpäivänä. Nyt sitä kelpasi ihailla osana kansallismaisemaa.
Pidimme kunnon lounastauon auringossa. Mikäs tässä oli istuskellessa. Söimme pöperöt termareista ja joimme vielä kuumat jälkiruokajuomat.
Jäälle tehty latu oli katoamassa.
Onnekas puolukka oli jo vapautunut hangen alta.
Mainion tauon jälkeen palasimme polulle ja aika pian laskeuduimme järven rantaan.
Portaikon alapäässä on nuotiopaikka ja laituri. Laiturilta poikkesimme kävelemään jäälle ja vaikka se varmaan olisi kestänyt kulkumme tuntui paremmalta siirtyä rannan pitkospuille.
Mainiot pitkokset olivat miltei kokonaan kesäkuosissa. Vain muutamissa kohdin oli lunta ja jäätä.
Seuraavalta opasteelta lähdimme kohti Kihtersuota.
Kihtersuon uimarannalla oli rauhallinen tunnelma. Ehkä jäiset polut karkoittivat kulkijoita.
Olimme nyt Aulangonjärven eteläisessä päässä ja matkamme jatkui järven läntistä rantaa kohti pohjoista. Ulkoilumajan parkkipaikalle oli matkaa vain kaksi kilometriä.
Maastossa oli paljon kaatuneita puita.
Näin kuljimme järven varjoisampaa puolta. Leveältä latupohjalta oli itse latu miltei kadonnut.
Muutaman mutkan, ylä- ja alamäen jälkeen saavutimme ulkoilumajan ja ympyrämme sulkeutui.
Aulangonjärven polku on pituudeltaan noin seitsemän kilometriä. Tänään polku oli kovin jäinen mutta huumaava auringonpaiste ja kevään kohina korvasivat liukkaan menon.
Illalla uutisissa kerrottiin että täällä Hämeenlinnassa oli päivän aikana tehty kevään lämpöennätys eli +10 astetta.
