Auto jäi Pillisuontien pikkaraiselle parkkipaikalle ja kiersimme kierroksemme myötäpäivään.
Suonsaarekkeeseen johtivat improvisoidut pitkospuut jotka houkuttelivat. Niitä pitkin ei kuitenkaan pystynyt kulkemaan vaan jalka painui syvälle märkään.
Suon jälkeen tulimme taas metsään. Opasteilta olisi voinut jatkaa Heinisuon virallisella lyhyellä lenkillä. Me päätimme kävellä hieman pidemmän kierroksen ja jatkoimme polkua suoraan eteenpäin.
Tämäkin reitti oli aika hyvin tallottu. Seurailimme nyt keltapäisiä tolppia joita oli tosin hyvin harvassa.
Liikkeellä oli muitakin kulkijoita kuten tämä lantakuoriainen (?)... ihmisiä ei kylläkään näkynyt koko päivänä.
Välillä kuljettiin myös lehtomaisessa metsässä. Reitillä ei ollut kovin kummoisia korkeuseroja, vain pieniä kumpuja.
Ketunleipä eli käenkaali kukki paikoin tosi runsaasti. Ja pakkohan oli maistaa myös sen kauniin vihreitä lehtiä, noita lapsuuden herkkuja. Nykyään niitä ei kuulemma enää suositella syötäväksi.
Partiolaisten kovia kokeneella laavulla pidimme kunnon tauon. Emme sytytelleet tulia vaan istuskelimme miltei kuumassa auringossa eväsleipiemme kanssa. Tässä oli hyvä huilata ja nauttia alkukesän harvinaisesta lämmöstä.
Tauon jälkeen reissu jatkui ensin sammalmetsässä ja sitten pienellä luonnonsuojelualueella jossa puut olivat sopivasti eri-ikäisiä ja linnunlaulut raikasivat.
Joku oli nähnyt vaivaa kietoessaan taimikon keltaisen nauhan suojaan. Pitääkö tuo hirvet loitolla vai mistä mahtoi olla kysymys?
Seuraavan opasteen jälkeen kävelimme hieman vanhemman hakkuuaukean poikki. Täällä jokin aikaa sitten istutettu taimikko oli hyvässä kasvussa.
Autolta kävelimme ihan pikkasen Pillisuontietä kunnes saavutimme merkityn reitin.
Näin alkumatkasta seurailimme punaisia opasteita.
Muutamissa kohdin oli hieman kosteampaa mutta niistä selvittiin loikkimalla.
Jatkoimme siis oikeilla pitkoksilla oikeaan suuntaan. Loppupään lankut olivat paikoin aika huonossa kunnossa mutta vielä kuljettavissa.
Ylitimme soratien ja jatkoimme harjanteen päällä helppokulkuisella selkeällä polulla.
Jokunen opastolppa kertoi mistä mennä.
Kuljimme hiekkatietä pienen hetken ja sitten pääsimme takaisin metsään.
Sitten jatkoimme rannan tuntumassa. Tällä osuudella on joskus jouduttu väistelemään satoja sammakoita. Nyt ei loikkijoita näkynyt.
Päivän retken pituus oli melkein yhdeksän kilometriä. Heinisuon pidennetty reittimme kulki kauniissa metsissä, pitkospuilla ja auringonpaisteessa.