Hyiseen kevääseen osui yksi päivä jolloin ei myrskynnyt ja satoikin vain hiukan. Käytimme tilaisuutta hyväksemme ja piipahdimme Janakkalan Mallinkaistenjärvellä.
Kävelimme epämääräisen muotoisen ja vähän päälle kahdeksan kilometrisen lenkkimme vastapäivään.
Edellisestä retkestämme Mallinkaisiin oli kulunut jo peräti seitsemän vuotta joten nyt oli korkea aika tutustua alueen uusiin polkuihin.
Lähdimme Kahilahden parkkipaikalta rantaa pitkin etelään. Seurailimme koko päivän sinisiä tassunjälkiä. Ilman suurempia juonipaljastuksia voin kertoa että niitä kyllä polunvarressa piisasi.
Varsin pitkän rantaa seurailevan polun jatkoksi livahdimme hetkeksi metsän suojaan. Juuri kun olimme onnitelleet toisiamme siitä ettei hyttysiä näkynyt ilmestyi kuusikon kätköistä verenhimoinen parvi ihan vain meitä varten. Onneksi repusta löytyi karkotetta. Tosin tämä oli päivän ainoa hyttyshyökkäys.
Sinisten tassujen lisäksi polkujen risteyspaikoissa oli opaskarttoja jotka kertoivat missä mennään. Esimerkillistä.
Hirsistä tehdyn puupolun jälkeen nousimme hetkeksi kalliolle ja sitten laskeuduimme taas rannan tuntumaan.
Rannalla oli tämän tästä kallioinen uloke ja jokaisella sellaisella oli luvaton nuotiopaikka. Kieltämättä nuo ovat houkuttelevia kallioita... vaan en silti tohtisi niille tulia sytytellä...
Siirryimme taas veden ääreltä metsän siimekseen. Polku kiemurteli mukavasti keskellä kevättä ja linnunlaulua.
Valskerin hienosti sijoitetulla nuotiopaikalla pidimme tauon kahvin ja kaakaon merkeissä. Kuumaa vettä teimme kaasulla ja repusta löytyi mukavasti herkkuja.
Hauskaa että joku on nähnyt vaivaa nuotiopaikan rakentamisessa.
Lopulta pilviverho salli auringon paistaa ja se nosti retkeilijän mielialaa entisestään.
Levähdystauon jälkeen jatkoimme taivallusta.
Metsämittari istahti hetkeksi hihalleni. Sillä oli kyllä hienot tuntosarvet.
Kävelimme nyt vastakkaiseen suuntaan hirsisillä pitkospuilla ja käännyimme polulle joka vei meidät Valskerinlahdelle. Lahden vastarannalla kohosivat hienot kalliot. Kohta kulkisimme niiden lomassa.
Puolukan- ja myös mustikankukkia oli maastossa runsaasti. Vaan miten nyt koleana keväänä käy niiden pölyttämisen?
Pian saavutimme upiuudet portaat. Ne oli huolella rakennettu tukeviksi ja mikä parasta ilman metalliritilöitä.
Ei muuta kuin mäkeen vaan.
Sivusimme pitkän matkaa jylhiä ja myös aika jännän muotoisia kallioita.
Kallioimarre suorastaan ryöppysi jokaisesta kolosta.
Kuljettuamme hyvän matkaa rantaa pitkin polku oikaisi metsän poikki Saparonniemen vastarannalle.
Saparon nuotiopaikalla sytytimme oikein tulet. Viereinen puuliiteri oli typötyhjä mutta onneksi repusta löytyi just sopiva määrä kotoa kannettuja klapeja.
Tässä oli mukava istuskella ja lepuuttaa kinttuja.
Sopivan mittaisen huilailun jälkeen matka jatkui. Suopursujen huumaava tuoksu täytti ilman.
Tupasvilla ei juuri tuoksulla koreillut.
Hetken seurasimme leveähköä jokea kunnes opasteet opastivat meidät metsään.
Täällä Mallinkaisilla olimme päivän aikana jo pari kertaa törmänneet polkuun jota ei oikeasti ollut vielä olemassa. Oli vain opasteet joita seuraamalla se polkukin tulisi tallottua maastoon.
Näin teimme siis oman osuutemme uuden polkuverkoston luomisessa.
Kohta polku vaihtui metsäautotiehen ja pienen parkkipaikan jälkeen kuljimme hetken soratietä kunnes livahdimme taas metsään.
Kuljimme jäkälän peittämällä kalliolla ja pieneksi hetkeksi polku vei meidät harjanteelta rannan tuntumaan.
Juuri ennen kuin saavutimme puuportaikon nousimme taas ylös ja kauemmaksi rannasta.
Isohkon ja tyhjän parkkipaikan jälkeen retkestämme oli jäljellä vain pieni kiemura soratietä.
Metsäkurjenpolvesta ja ahomansikasta huomasi että juuri oli tipahdellut muutama sadepisara. Moinen ei kulkuamme haitannut.
Tämä oli hauska päivä Mallinkaisten monipuolisessa maastossa. Saimme kulkea rantoja pitkin, ihailla komeita kallioita ja levähtää mukavilla nuotiopaikoilla.
Päivän aikana kävelimme vähän päälle kahdeksan kilometriä ja erikoisen hauskaa oli että uudet polut mahdollistivat mielenkiintoisen ympyräreitin.
