Viimeksi kuljin täällä noin vuosi sitten. Tuolloin etsin jotain joka lopulta löytyi aivan muualta.
Hämeen linnan vallihautaa korjaillaan tämän tästä. Aikoinaan kun remontit alkoivat löytyi vallihaudan kivien alta alkuperäisiä risukimppuja joilla oli pidetty rinne muodossaan.
Täällä vastatuuli oli aika vilakka mutta pian pääsisimme siltä suojaan.
Ylhäällä rinteessä loisti Puistokomitean paviljonki.
Kohta pääsimme jo ylittämään rautatiesillan. Tämä oli lenkin pohjoisin kohta ja sen ylitettyämme pääsisimme aurinkoisemmalle itäiselle rannalle.
Rautatiesillan jälkeen luikahdimme aivan rannan tuntumaan. Täällä oli vasta uusittu esteetön nuotiopiiri ja sen jatkeena vettä seurailevat pitkospuut.
Pitkospuut päättyivät leveämmälle väylälle johtaviin portaisiin. Nyt kuljettiin reippaasti junaradan viertä. Rantareitti on varsin suosittu ulkoilijoiden keskuudessa. Eikä mikään ihme.
Pienen uimarannan kohdalla oli kuvia vanhasta Hämeenlinnasta. Hieman on maisema vaihtunut tuon kuvatun hetken jälkeen.
Pian sukelsimme Varikonniemeen.
Mystisen näköisiä suomustesieniä oli paikoin runsaasti.
Vanajaveden Vesikkojen laitureiden takaa löytyivät seuraavat pitkokset. Nyt kuljettiin aivan rannassa kaislikon ja runsaan pajukon keskellä. Myös täällä täytyi varoa liukkaita huurteisia kohtia.
Kun puupolku päättyi tultiin takaisin leveämmälle Rantareitille. Koko pitkospuuosuuden olisi voinut välttää kävelemällä puiden katveessa tätä suorempaa tietä. Joinain vuodenaikoina se onkin ainoa vaihtoehto.
Pian oltiin takaisin kaupungin vilinässä ja kauniiden puiden äärellä. Reitti kiersi vielä Viipurintien pääterveysaseman rantapuiston kautta.
Puiston jälkeen Vanajavesi ylitettiin toistamiseen siltaa pitkin ja sitten oli aika kääntää nokat kohti pohjoista ja linnaa. Muutaman sadan metrin jälkeen tultiin takaisin lähtöpisteeseen linnan nurkille.
Hämeenlinnan Rantareitin pituus on siis noin kuusi kilometriä. Se on helposti tavoitettavissa ja sen varrelta avautuu muutamia tosi hienoja maisemia. Koko reitti on suht koht tasaista niin ettei hiki pääse yllättämään.
Nyt lokakuisena perjantaina lähdimme matkaan linnan nurkilta ja kiersimme Rantareitin myötäpäivään. Näin navakka ja viluinen tuuli jäisi itäisen rannan pitkällä suoralla selän puolelle.
Aluksi reitti kulkee linnan ja Vanajaveden välisellä kapealla kaistaleella. Linnan pyöreä tykkitorni jää vasemmalle.
Linnan pohjoispuolella on suosittu Museo Militaria heille jotka pitävät sotahistoriasta.
Hopeapajujen koristama rantaviiva vei meidät sopuisasti tuulettomaan Kaupunginpuistoon.
Ja alhaalla vanhan laivalaiturin vieressä Odotusmaja odotti edelleen. Sen rakenteet olivat jo hieman hätää kärsimässä. Toivottavasti majan korjaamiseen löytyy kaupungilta tahtoa ja tarmoa.
Varjoisemissa kohdin pitkokset olivat huurteessa ja varsin liukkaat.
Tällä puolen aurinko lämmitti mukavasti ja kylmä tuuli puhalsi selän takaa.
Täällä oli jäänteitä paikalla ammoin sijainneista rakennuksista. Alue on käsittääkseni suojeltu vaikkakin sen laidoille on ilmestynyt uhkaavasti kerrostaloja.
Linnan siluetti näkyi tännekin. Rantareitti ei varsinaisesti kierrä linnaa vaikka siltä tuntuisikin. Kyseessä on optinen harha.
Aika harvalla kaupungilla lienee keskustan tuntumassa oikeita pitkospuita.
Tätä on helppo suositella.
