lauantai 6. kesäkuuta 2020

Ympyräreitti Evolla


Kesäkuun keskiviikkoaamuna oli taas aika päästä Evon maastoon. Ja siellä uusille poluille.
Auton jätimme Rahtijärventien ja Arabiantien risteykseen. Siinä kun oli yllin kyllin tilaa. Kartassa se on suunnilleen tuossa, missä hiihtäjä ajaa takaa kahta patikoitsijaa.
Autolta läksimme juurikin samaa väylää, kuin tuo porukka. Eli Arabiantietä.
Ensimmäisenä kohteena oli Valkea Mustajärvi. Sieltä suuntasimme koilliseen Rahtijärvelle josta kävelimme kiemuraa etelään Peikkovuorelle.
Peikkovuorelta teimme pienen mutkan Pitkänniemenjärvelle.
Eikä siitä ollutkaan enään pitkä matka takaisin autolle. Sellainen ympyrä.



Rahtijärventien ja Arabiantien risteyksessä nökötti opastolppa, josta otimme suunnan.
Alkumatka oli soratietä, mutta kapeata ja hiljaista. Ihan ok.
Kotvasen tovin kuluttua pääsimme metsäpolulle kohti Valkea Mustajärveä. Polku oli merkitty tuoreenoloisilla punapäisillä tolpilla.
Soratien jälkeen oli mukava tallustaa pehmeällä ja varjoisella polulla.




Ensimmäinen levähdyspaikka järven rannalla oli kyllä houkutteleva, mutta ihailimme sitä vain hetken ja jatkoimme matkaa. Eikö vain olekin siisti paikka?







Valkea Mustajärven kuluneella mutta hyvin pidetyllä laavulla oli pari isoreppuista retkeilijää. He olivat just jatkamassa matkaa, joten saatoimme pysähtyä viristävälle tauolle.

Korona-aikana kun on hyvä pitää etäisyydet kunnossa.


Leppoisan kahvi/kaakaopaussin jälkeen suuntasimme kohti Rahtijärveä.
Reittiopaste olisi opastanut vasemmalle Sorsakolulle, mutta me kuljimme suoraan helppokulkuista metsäautotietä. Tämänkaltaisia väyliä on Evon maasto pullollaan.



Tieltä löytyi tintin pesältä näyttävä rakennelma. Mistä lie siihen töpsähtänyt, sillä tintithän pesivät pöntöissä ja puunkoloissa. Pesä ei ollut sellainen tukeva oksalle rakennettu, vaan pikemminkin neliskanttinen pönttöön kasattu.

Tienvarren ikivanha opaste opasti paikkoihin, joiden nimiä ei kartalta löytynyt... paitsi tuo metsäopisto.



Rahtijärvestä laskevan Majajoen varrella on vuokrattava Rahtikämppä, jonka saunan portaat laskeutuivat kuvauksellisesti Majajokeen.
Etsimme täältä majavien jälkiä, muttei niitä löytynyt. Vedenkorkeus joessa näytti ihan normaalilta, joten tuskin lähettyvillä oli majavien patoa. Talttahampaiden töitä oli silti hauska etsiskellä.




Evon virallisten parkkipaikkojen infotaulut ovat hienoja ja priimakunnossa.
Rahtijärven parkista lähdimme helteisen hakkuuaukion ja Majajärven kautta vanhalle hylätylle kalankasvattamolle.








Melkein kymmenen vuotta sitten toimintansa lopettanut kalankasvattamo ja tutkimuslaitos oli Majajoen varressa.

Rakennukset  olivat nyt tyhjillään ja joen rakennelmat oman onnensa varassa.







Luulisi, että näin hienolle paikalle olisi jotain fiksua käyttöä.









Ihmettelimme hetken tienoota ja jatkoimme sitten kohti seuraavaa.


Onneksi retkemme ei ollut näiden ikäloppujen opasteiden varassa. Läksimme tästä oikealle kohti Peikkovuorta.
Jos ei löydy majavia, niin ehkä sitten peikkoja.







Tähän asti kulkumme oli ollut liki tasamaalla, mutta Peikkovuorelle noustiin kunnon mäkeä.


Peikkovuoren laella kulkenut polku vaati hieman kiipeilyä ja tasapainottelua. Se kiemurteli mukavasti puiden varjossa. Ja aika salaperäisessä metsässä.
Entä näimmekö peikkoja? Ehkä.




Peikkojen, hakkuuaukion ja metsäautotien jälkeen löysimme hienon polun, jota paperinen karttamme ei tuntenut. Sille opasti kännykän oivallinen kartta (tutustumisen arvoisia ovat ainakin onthegomap, openstreetmap ja maastokartat).

Leveä polku kulki Pitkäniemenjärven rantaa pohjoiseen ja päättyi partiolaisten isohkolle laavulle ja nuotiopaikalle.
Tämä oli osava paikka pitää pitempi lounastauko. Metsäpalovaroitus ei meitä haitannut, sillä olimme varustautuneet retkikeittimellä ja pussisapuskalla. Näin alkukesästä se oli vielä ihan hyvää.




Lounastauon jälkeen kävelimme samaista polkua vastakkaiseen suuntaan Pitkänniemenjärven eteläiseen päähän ja päädyimme varsinaiseen partiolaisten maastoon.
Aluksi laskeuduimme partiolaisten hylkäämien portaiden sivusta järven rantaan ja Saukonojan suulle.





Saukonojan ylittävä uudempi silta oli paljon paremmassa kunnossa kuin edeltäjänsä.
Hieman jäi mietityttämään miksi tuo vanha rotisko oli tuohon jätetty. Seikkailunhaluisille nassikoille ehkä?






Kavuttuamme jokiuomasta seuraavalle mäelle löysimme sittenkin majavanpesän.

Tämä tosin on vuokratupa, jossa oli aikas hieno ovi.










Lukosta päätellen majava ei ollut kotona.

Sitten olimmekin jo Pitkänniemenkankaan retkeilyalueella, jota hallitsi partiolaisten kookas ja mahtipontinen lava/näkötorni/infopisterakennelma. Sen ympärillä oli laaja aukio isompaakin porukkaa varten.







Hieman lavarakennelmasta eteenpäin kasvoi harvinainen puu juuret ilmassa ja latva tukevasti maan uumenissa.




















Ihmepuun vieressä oli iso ja hauskasti koristeltu katos ruokailuja varten.

Päivän retkestä oli jäljellä vain puolisen kilometriä auton luo. Ympyrä oli sulkeutunut ja käveltyä tuli noin 11 kilometriä.
Maasto oli enimmäkseen niin tasaista ja helppoa, että olisi voinut tallustella vaikka vähän pitempäänkin. Sääkin oli ollut meille enemmän kuin suosiollinen. Monipuolinen Evo täytti jälleen kaikki retkiodotukset.

Päivän aikana näimme vain viisi muuta retkeilijää eli eipä ollut ruuhkaa.