perjantai 26. marraskuuta 2021

Hämeenlinnan Tervaniemi

 


Marraskuun loppupuolen päivä on kovin lyhyt myös täällä Hämeessä. Räntää pukkaa ja viluinen tuuli viuhuu. Niinpä kun lupasivat hentoisen auringonpilkahduksen osapuilleen varttia yli kymmeneksi päätimme lähteä tutustumaan yhteen Hämeenlinnan suosituimmista ulkoilualueista. Olisihan täällä pitänyt käydä aikaisemminkin mutta toisaalta miksipä ei juuri nyt.

Tervaniemen ulkoilualue sijaitsee Hämeenlinnan länsipuolella Alajärven rannassa. Kiersimme tuon Sports Trackerin punaiseksi piirtämän reitin vastapäivään.



Tervaniemessä on kesäisin suosittu uimaranta. Nyt hentoisen lumen peittämänä tuo näytti hyvin viluiselta ja harmaalta. 

Rannan näpsäkkä kota lienee juuri uusittu ja varustettu myös värimaailmaan sopivalla kahvikupilla.



Me kävelimme pikaisesti hiekkarannan yli ja suuntasimme metsäpolulle. Toisella meistä oli alla kitkat ja toisella nastat. Molemmilla pärjäsi ja molemmat olivat tarpeen.

Alajärvi ei ole hassumpi veneilyalue. Eipä siis ollut yllätys että kävelimme useammankin kesää odottavan venerannan vierustaa. 
Täällä tuuli kävi tosi kylmästi ja koitimme pysyä lämpiminä. Vaikka pukisi päällensä hieman liikaakin järveltä käyvä kylmä tuuli vie useimmiten voiton. Vallankin marraskuussa.




Kivikkoisen polunpätkän jälkeen saavutimme Tervaniemen nokan. 
Niemennokassa oli luvattomalta nuotiopaikalta vaikuttava viritys. Oikeasti oletin että tällä oivallisella paikalla olisi ollut siisti luvallinen nuotiopiiri. Alueella on siis selkeitä kehityskohteita.



Kylmän Alajärven aallot osuivat kivikkoiseen rantaan ja taivaalla näkyi melkein pilkahdus luvatusta auringonpaisteesta.
Jatkoimme eteenpäin rantaa myötäilevällä polulla.




Lyhyt pitkososuus vei meidät seuraavaan pienempään niemennokkaan. Täältäkin löytyi jonkun itsekyhäämä tulistelupaikka. Upealla niemellä tämäkin.




Saimme kävellä rannan tuntumassa mukavan pitkään. Nyt olimme kääntäneet selkämme tuulelle ja meno oli heti leppoisampaa. Eritoten kun aurinko soi kuin soikin meille muutaman säteen.




Hei rantatöyrään alla alkoi siloinen hiekkapohja. Jos kesällä varsinaisella Tervaniemen uimarannalla tulisi liian ruuhkaista voisi metsän halki kipaista tänne rauhalliselle hiekkarannalle.
Veikkaan että niin jotkut tekevätkin.




Lopulta rantapolku alkoi tulla liian lähelle paikallista asutusta ja me läksimme sisämaan puolelle. 
Täällä kulki leveämpi valaistu ulkoiluväylä selvästi odottamassa latukoneen sipaisua.



Kuljimme aikamme helppokulkuista reittiä ja sitten poikkesimme taas metsäpolulle. 

Polunreunan kivikot eivät olleet ihan luomua vaan ne oli arvatenkin kaivettu maasta maakaasulinjan alta.




Kuljimme polkua niin pitkälle että läheiset pellot jo näkyivät mäen alla. Jostain kaukaa kuului hevosen hirnuntaa. Täällä tuulen tavoittamattomissa pidimme virkistävän pienen tauon. 
Tälläkertaa mukana kulki kuumaa vettä termarissa, kaakaota ja hyvin ansaittuja suklaapatukoita.



Pienen istuskelun jälkeen jatkoimme polulla kunnes saavutimme taas valaistun kuntoradan.



Tuon opasviitan kohdalla teimme pienen harhalenkin joka näkyy hyvin alun reittikuvasta. Oletimme näet että tätä kautta pääsisimme mukavasti autolle. Kävi kuitenkin ilmi että olisimme joutuneet kulkemaan ihan liian pitkän pätkän autotien laitaa.
Opasteen mukaan tästä olisi yli seitsemän kilometriä Appparalle. Tuo lienee latuja pitkin sillä autolla ajomatka oli vain runsaat neljä kilsaa.

Löysimme oikean suunnan ja kotvasen tovin kuluttua olimmekin jo Tervaniemen uimarannan tuntumassa. 
Kävelimme retken aikana kaikkiaan runsaat viisi kilometriä. Näille poluille palaamme kevään koittaessa uudemman kerran.