Heinisuon pidennetty lenkki

 

Kaunis toukokuinen maanantai houkutti retkelle. Aamupäivän sovittujen menojen jälkeen pääsimme tien päälle vasta puolelta päivin. Siksi kohteeksi valikoitui vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä oleva Heinisuo. 

Auto jäi Pillisuontien pikkaraiselle parkkipaikalle ja kiersimme kierroksemme myötäpäivään.

Autolta kävelimme ihan pikkasen Pillisuontietä kunnes saavutimme merkityn reitin. 

Näin alkumatkasta seurailimme punaisia opasteita.

Polku kulki mukavasti kumpuilevassa maastossa ja aurinko koristi maisemaa.

Muutamissa kohdin oli hieman kosteampaa mutta niistä selvittiin loikkimalla.

Opasteiden jälkeen laskeuduttiin jyrkästi pitkospuille.

Suonsaarekkeeseen johtivat improvisoidut pitkospuut jotka houkuttelivat. Niitä pitkin ei kuitenkaan pystynyt kulkemaan vaan jalka painui syvälle märkään. 

Jatkoimme siis oikeilla pitkoksilla oikeaan suuntaan. Loppupään lankut olivat paikoin aika huonossa kunnossa mutta vielä kuljettavissa.

Suon jälkeen tulimme taas metsään. Opasteilta olisi voinut jatkaa Heinisuon virallisella lyhyellä lenkillä. Me päätimme kävellä hieman pidemmän kierroksen ja jatkoimme polkua suoraan eteenpäin.

Tämäkin reitti oli aika hyvin tallottu. Seurailimme nyt keltapäisiä tolppia joita oli tosin hyvin harvassa.

Liikkeellä oli muitakin kulkijoita kuten tämä lantakuoriainen (?)... ihmisiä ei kylläkään näkynyt koko päivänä.

Välillä kuljettiin myös lehtomaisessa metsässä. Reitillä ei ollut kovin kummoisia korkeuseroja, vain pieniä kumpuja.

Ketunleipä eli käenkaali kukki paikoin tosi runsaasti. Ja pakkohan oli maistaa myös sen kauniin vihreitä lehtiä, noita lapsuuden herkkuja. Nykyään niitä ei kuulemma enää suositella syötäväksi.

Ja sitten yhytimme tutun oikopolun oikeaan suuntaan. Tästä pääsisimme suon laidan laavulle.

Partiolaisten kovia kokeneella laavulla pidimme kunnon tauon. Emme sytytelleet tulia vaan istuskelimme miltei kuumassa auringossa eväsleipiemme kanssa. Tässä oli hyvä huilata ja nauttia alkukesän harvinaisesta lämmöstä.

Tauon jälkeen reissu jatkui ensin sammalmetsässä ja sitten pienellä luonnonsuojelualueella jossa puut olivat sopivasti eri-ikäisiä ja linnunlaulut raikasivat.

Joku oli nähnyt vaivaa kietoessaan taimikon keltaisen nauhan suojaan. Pitääkö tuo hirvet loitolla vai mistä mahtoi olla kysymys?

Ylitimme soratien ja jatkoimme harjanteen päällä helppokulkuisella selkeällä polulla.

Ison avohakkuualueen jälkeen löysimme seuraavat opasteet. Vielä oli matkaa liki neljä kilometriä.

Polkumme sivusi hakkuualuetta mutta onneksi vain pienen hetken.

Jokunen opastolppa kertoi mistä mennä.

Seuraavaksi ohitimme ilmeisesti sähkökaapelityömaan. 

Kuljimme hiekkatietä pienen hetken ja sitten pääsimme takaisin metsään.

Suvipielisen rannalla istahdimme hetkeksi kinttuja lepuuttamaan ja virvokkeita nauttimaan.

Sitten jatkoimme rannan tuntumassa. Tällä osuudella on joskus jouduttu väistelemään satoja sammakoita. Nyt ei loikkijoita näkynyt.

Seuraavan opasteen jälkeen kävelimme hieman vanhemman hakkuuaukean poikki. Täällä jokin aikaa sitten istutettu taimikko oli hyvässä kasvussa.

Lupiini on vieraslaji josta pitäisi päästä eroon... mutta kyllä sen lehdet ovat hienot.

Loppumatkan kävelimme Pillisuontietä parkkipaikalle. 

Päivän retken pituus oli melkein yhdeksän kilometriä. Heinisuon pidennetty reittimme kulki kauniissa metsissä, pitkospuilla ja auringonpaisteessa.