Laipanmaalla retkeilimme viimeksi muutama vuosi sitten. Nyt oli korkea aika palata näihin hienoihin maisemiin. Aamulla oli ollut hieman pakkasta mutta kun ehdimme pelipaikalle oltiin jo tukevasti plussan puolella.
Jätimme auton Pihtilammen parkkipaikalle ja kiersimme Hirvijärven kierroksen vastapäivään.
Heti parkkipaikkaa liki on yksi nuotiopiiri ja vähän matkan päässä myös laavu.
Ihan tähän alkuun on mainittava että Laipanmaan nettisivuilla varoitetaan huonoista pitkospuista.
Lähdimme kulkemaan kauniin Pihtilammen itäistä rantaa. Keli oli mitä parhain.
Pitkospuut täällä olivat todella liukkaat ja ikäänkuin katoamassa maastoon. Tämä oli harmillista sillä yleensä pitkospuut tarkoittavat mukavaa ja suht helppoa askellusta. Aamu oli kuitenkin kaunis ja luonto syksyisen hienoa. Eli ei muuta kuin eteenpäin.
Pihtilammen silta oli aika pelottava ylitettävä. Tuntui että lankut just vajoavat veteen. Jälkeenpäin mietittiin että mitä tapahtuu jos joku oikeasti joutuu tuossa veden varaan.
No me selvisimme kuivin jaloin.
Sitten edessä olikin oikeita vesiesteitä. Ylemmässä kuvassa polku on muuttunut puroksi ja alemmassa vettä on joka puolella. Selvitimme nuo molemmat hämmästyttävillä akropaattisilla kuvioilla.
Vaan sitten eteen tulivat suohon tyystin vajonneet pitkospuut. Kunnon saappailla tuosta ehkä olisi selvinnyt. Meillä oli jaloissa goretexiä ja ohitimme paikan loikkimalla miten kuten suonsilmäkkeestä toiseen. Vesi vain lotisi kintuissa.
Kaunis sienirykelmä tyynnytti mieltä.
Kun tulimme tielle poikkesimme merkitystä reitistä. Oli mukava kävellä hetki suht tasaisella helposti ja nopsasti.
Kun saavutimme Lempaanlahdentien lähdimme sitä vastapäätä pusikkoon. Yllätykseksemme metsään kulkikin joten kuten näkyvä polku... eli joku muukin oli halunnut oikaista just tästä.
Oikopolku ohjasi meidät aika vaivattomasti merkitylle reitille.
Seuraava tieosuus toi meidät suunnitellun taukopaikan nurkille. Ruokojärven nuotiopiiri oli välietappimme ja lounaspaikkamme.
Ruokojärvellä ei ollut ristinsielua mutta valmiiksi sytytetty nuotio odotti makkaroitamme. Melkein kuivia klapeja oli tarjolla riittävästi ja nuotiopiiri oli hyvin siisti. Pian saimme seuraamme hurmaavan käppänän kotiväkineen.
Oli hyvä pitää tauko ja suunnitella seuraavia liikkeitä.
Sopivan mittaisen tauon jälkeen lähdimme opasteelta vasempaan. Retkeä oli jäljellä vielä liki seitsemän kilometriä.
Kohta tulimme luontopolulle ja hienojen kallioiden juurelle.
Yllättäen luontopolku toi meidät avohakkuu-aukiolle... ja sen jälkeen avohakkuu-aukiolle.
Onneksi opasteet olivat kohdillaan ja lähdimme kohti Pihtilampea... ja päädyimme taas hetkeksi avohakkuu-aukiolle.
Tiellä olevat opasteet helpottivat kulkua ja kartat kertoivat missä mennään. Kiitos niistä.
Ennen Tulivuorta kävelimme halki avohakkuu-aukion. Tämä ei ollut enää yhtään hauskaa.
Tällä kertaa emme kavunneet Tulivuorelle vaan kuljimme alhaalla vuoren laitaa seurailevaa polkua. Tällä varsin kauniilla väylällä oli jonkin verran kaatuneita puita mutta niistä selvittiin jo rutiinilla.
Tulivuoren kallioinen rinne oli hienosti sammaleen peitossa.
Lopulta saavutimme Vähä-Hirvijärven rantapolun. Tässä olikin hyvä paikka keitellä kuumaa juotavaa. Järvi oli tyyni ja syksyinen valo viehkoa.
Retki jatkui vielä jonkin matkaa rantaa pitkin.
Rannan jälkeen kuljimme hetken autotietä kunnes opasteet opastivat meidät taas metsän siimekseen.
Vielä oli nelisen kilometriä Pihtilammelle.
Pääsimme mukavalle metsäpolulle jonka puroset olivat helppoja ylitettäviä. Polun varrella oli paljon sammaleen peittämiä kivikasoja. Ja myös yksinäisiä siirtolohkareita.
Täälläkin oli muutamia vesiesteitä muttei yhtään vaikeasti ylitettävää.
Pian alkoi totinen nousu Korppivuorelle. Kuljimme nyt Hirvijärven tuntumassa.
Polku kulki reippaasti ylämäkeen. Portaikko auttoi yhdessä kohdin mutta olisi niitä portaita voinut olla monessa muussakin paikassa. Aika hikinen nousu.
Korppivuorella pidimme pienen palauttavan tauon. Kinttuja täytyi lepuuttaa ennen päivän viimeistä osuutta. Mikäs täällä korkealla oli istuskellessa.
Korppivuorelta lähdimme laskeutumaan kokolailla helppokulkuista polkua. Eli jatkoimme retkeä hienossa metsässä.
Joitain kaatuneita puita reitillä oli muttei mitään ylivoimaista.
Vanhan, nyt jo taimikolla olevan hakkuualueen keskellä laskeuduimme pitkiä portaita aivan järven tasalle.
Retken viimeinen kilometri alkoi ylämäellä joka vei niinikään miltei umpeen kasvaneelle hakkuuaukiolle.
Kun taas pääsimme metsään oli polku suht helloa kuljettavaa. Muutamia kaatuneita runkoja toki oli muttei ylitettäviä soita.
Sadinlampi on keväisin sammakoiden paratiisi. Nyt räpyläjalkoja ei näkynyt. Tuli sellainen tunne että lampi on pikkuhiljaa kasvamassa umpeen. Pari vuotta sitten se tuntui paljon isommalta.
Retken viimeiset pitkospuut olivat aivan yhtä liukkaita ja huonokuntoisia kuin ne ensimmäisetkin.
Viimein tupsahdimme metsästä Pihtilammen parkkipaikan nurkalle.
Tämä kävelemämme Hirvijärven kierros oli pituudeltaan noin 12 kilometriä. Reitillä on hienoja polkuja, korkeuseroja ja kaunista metsää. Eikä ainuttakaan hirvikärpästä!
Valitettavasti katoamassa olevat pitkospuut tekivät retkestä ajoittain haastavan. Laipanmaan nettisivujen mukaan pitkoksien korjauksesta ei vielä ole tietoa.
Ja ne laajat avohakkuu-alueet olivat hieman masentavia.
