Viikkomme Mallorcalla jatkui retkellä Valldemossan maastoon. Olimme kävelleet täällä aikaisempinakin vuosina vaan nyt olimme onnistuneet löytämään meille tuntemattoman polun. Sinne siis.
Kuten aikaisemminkin aloitimme vaelluksen Carrer de les Oliveresin päästä.
 |
| kartta: Sunflower Books, Mallorca |
Kiersimme pitkän (n.15 km ) kierroksemme myötäpäivään.
Oliveres-kadun päässä on tiukasti suljettu portti mikä oli ekalla kerralla aika hämäävää. Kävelyreitti ohittaa portin vasemmalta puolelta.
Kivikkoinen polku vie seuraavalle suljetulle portille josta saa kulkea vain luvan kanssa. Tuo alue on Muntanya del Voltor, eli petolintujen suojelualue. Netistä voi anoa lupaa siellä vierailuun.
Meillä ei tälläkään kertaa ollut lupalappuja joten jatkoimme portin kohdalta oikealle.
Tämä oli meille tuttua polkua ja tiesimme odottaa ylämäkeä joka ei ihan pian loppuisi.
Hikisen kapuamisen jälkeen Valldemossa näkyi kaukana alhaalla... mutta ylämäki senkun jatkui.
Hieman seuraavan portin jälkeen tulimme opasteelle josta jatkoimme meille uudelle polulle.
Ohitimme kivirakennelmia ja villivuohia.
Edelleen jatkoimme ylämäkeen joskin hieman maltillisemmin.
Välillä putkahdimme metsän siimeksestä maisemien äärelle.
Jossain kohdin kadotimme oikean polun ja kävelimme jonkin matkaa harhaan. Olisi pitänyt ymmärtää etsiä reittiopasteita myös takaviistosta.
Onneksi harharetkemme ei ollut kovin pitkä ja tuota pikaa olimme taas merkityllä reitillä.
Ja hulppeiden maisemien äärellä.
Numero 1 tarkoittaa täällä Cami de s `Arxiducia eli arkkiherttuan polkua. Arkkiherttua Ludwig Salvator rakennutti tänne ratsastusreitin 1800-luvulla.
Aloitimme alamäen jota jatkui ja jatkui. Ja aavistimme että sitä seuraa väistämättä ylämäki, vuoristossa kun ollaan. Polku kulki mukavasti varjossa ja tarjosi uusia maisemia.
Tuossa vasemmalla avautui suljettu Muntanya del Voltor mutta niitä petolintuja ei osunut kohdalle.
Pian saavutimme Cova de s`Ermitan luolan. Se oli muurien suojassa enkä uskaltanut kurkkia ensimmäistä onkaloa pidemmälle.
Matka jatkui vielä jonkin matkaa alaspäin. Sitten saavutettiin solan pohja ja kulku vaihtui ylämäkeen.
Lopulta saavutimme arkkiherttuan reitin hienoimman osuuden. Nyt kulku oli kepeää ja maisemat kohdillaan.
Mietimme kulkiessamme mitä saarelaiset ovat mahtaneet ajatella asetellessaan kiviä Ludvig Salvatorin hevosta varten. Toivottavasti saivat työstään kunnon korvauksen. Me ainakin olimme kiitollisia heidän aherruksestaan.
Olimme hyvin tyytyväisiä että olimme jaksaneet kavuta kaikki päivän kiviset ylämäet. Täällä korkealla kelpasi kulkea. Oli miltei tyyntä ja aurinko helotti taivaan täydeltä. Ja katse ylsi kauas.
Yläkuvan nyppylä on kuuluisa Caragoli joka on tämän reitin korkein kohta. Sen huipulla oli ruuhkaa emmekä muutoinkaan nähneet tarvetta lisäkiipeilyyn.
Alempana puiden varjo kutsui meitä hyvin ansaitulle lepotauolle. Meillä oli käveltävänä vielä runsas kahdeksan kilometriä Valldemossaan. Tosin suurin osa tuosta olisi alamäkeä.
Hyvänmittaisen tauon jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa.
Reitti kulki korkealla kevyesti kumpuillen. Komeita maisemia oli joka suunnassa.
Sitten alkoi piiiitkä alamäki joka oikeastaan loppui vasta Valldemossan nurkilla. Kenkä kulki kevyesti. Tosin kivikkoisemmat kohdat vaativat tarkkaa askellusta.
Reitti kulki kiemurrellen välillä soralla, välillä asfaltilla.
Hyönteishotelli keskellä metsää jaksaa aina vaan huvittaa... vuodesta toiseen.
Seuraavaksi tulimme yksityisalueelle jossa sai kulkea kunhan käyttäytyi hyvin eikä poikennut polulta. Se sopi meille.
Ja niin alamäki loppui ja pienen asuntoalueen jälkeen tulimme MA-1110-tielle. Onneksi tässä oli leveä jalkakäytävä sillä kuljimme tienlaitaa Valldemossan keskustaan asti.
Valldemossassa hakeuduimme taxi-asemalle jossa ei tietenkään ollut vapaita taxeja. Yritimme soittaa tolpassa annettuun numeroon joka ei toiminut.
Usean yrittämisen jälkeen päätimme siirtyä ravintolaan lounaalle ja pyysimme tarjoilijalta taxi-numeron siinä toivossa että se toimisi. No ei toiminut. Avulias tarjoilija lupasi itse soittaa meille taxin... ja se tulikin paikalle puolessa tunnissa.
( Can Reull-ravintolan tarjoilija Ardon tuskin koskaan lukee tätä mutta haluan silti kiittää häntä vielä kerran. )
Tämä oli hieno päivä parhaissa maisemissa. Minne mahtaa seuraava aamu meidät viedä?
