Vaihteeksi piipahdimme melkein kotinurkilla eli Aulangonjärven kiertävällä reitillä. Sääennuste oli lupaillut mahdollista auringonpaistetta mutta pilviselläkin säällä tämä oli hieno reitti.
Jätimme auton Aulangon näkötornin tilavalle parkkipaikalle ja kiersimme järven vastapäivään.
Torniin emme tällä kertaa kiivenneet sillä sen ikkunat olivat remontissa ja niiden aukot peitetyt joten portaikko olisi ollut varsin pimeä. Sen sijaan ihailimme kansallismaisemaa tornin juuren näköalatasanteelta. Lehtipuista oli jo paras loisto varissut varmaankin viime päivien myrskyissä.
Sitten lähdimme laskeutumaan Karhunluolan pitkiä portaita.
Portaikon kaide oli korjattu eikä silmä erottanut mistä kohtaa ilkivallantekijöiden kivenmurikat olivat kesällä vääntäneet metallikaidetta.
Nyt oli eteläisen Suomen perunannostoloma ja tornin tuntumassa olikin ollut useampia lapsiperheitä. Täällä karhujen luona ei ollut ketään. Ainakaan juuri nyt.
Ei se meitä juurikaan haitannut. Karhuemo hymyili kuten oli hymyillyt jo 120 vuotta.
Jatkoimme Karhunluolalta alamäkeen järven tuntumassa kulkevalle ulkoiluväylälle.
Hyvän matkan kuluttua käännyimme opasteiden opastamana kohti Kihtersuon uimarantaa. Seurasimme keltaisia opaslätkiä.
Uimarannalta avautui hieman erilainen näkymä näkötornille.
Sitten jatkoimme haketettua polku eteenpäin. Tässä oli ennen pitkokset mutta näin kostealla kelillä haketettu oli kyllä helpompaa kuljettavaa.
Seuraavalta opasteelta suuntasimme yksityisalueen halki Levonkalliolle.
Ja niin saavutimme taas Aulangonjärven rannan ja tulimme samalla Sibeliuksen metsän laitaan.
Rantaa hipovat pitkospuut ovat yksi tämän reitin helmistä. Onneksi ne olivat kuivat eivätkä märät ja liukkaat. Täälläkin oli hienosti lapsiperheitä luonnon keskellä.
Pitkospuut päättyivät suositulle nuotiopaikalle ja sen vieritse nouseville portaille. Tämä olikin reittimme ainoa mainitsemisen arvoinen ylämäki.
Ja niin nousimme Levonkalliolle jota toiset kutsuvat Käärmekallioksi ( oikeasti ne ovat kaksi eri kalliota ). Tämä on klassinen paikka ottaa kuvia ja pitää evästauko.
Näin kevytretkellä meillä oli vain kuumaa vettä termarissa ja muutama pulla energiaa tuomaan. Tässä oli hyvä istua vaikkei se aurinko paistanutkaan. Ohitsemme kulki muutamia retkeilijöitä mutta mitään ruuhkaa ei päässyt syntymään.
Olimme nyt Sibeliuksen metsän läntisellä laidalla.
Kun oli juomat juotu ja pullat syöty laskeuduimme kalliolta pehmeälle polulle ja jatkoimme pohjoista kohden. Reitti oli niin hyvin tallottu ettei eksymisen vaaraa ollut.
Reitillä oli muutama silta mutta ei niiden alla tällä kertaa juurikaan vettä virrannut.
Metsästä tulimme soratielle joka johti halki Aulangon Heikkilän unohdetun ja pikku hiljaa rapistuvan lomakylän.
Opasteet olivat kohdillaan ja vuodesta toiseen huvittaa tuo "Sallittu Sibeliuksen Metsän asiakkaille".
Kävelimme kohtalaisen matkan peltojen välissä, sivusimme Eversti-golfkenttää ja pääsimme sitten takaisin metsään.
Lyhyehkö mutta muuten mukava metsäosuus toi meidät Aulangon ulkoilumajalle joka myös on osava paikka aloittaa järven kiertäminen. Täällä oli muksuille järjestetty syyslomatekemistä.
Me suuntasimme seuraavalta opasteelta Tornikahvilan suuntaan. Olisimme voineet kävellä myös rannan tuntumassa ja nousta sitten Karhunluolan kohdalta näkötornille mutta jotenkin Karhunluolan jyrkkä ja pitkä portaikko ei houkutellut.
Seuraavassa risteyksessä suuntasimme pienen pätkän Karhunluolan suuntaan ja sitten poikkesimme kapeammalle metsäpolulle.
Hetken kävelimme pyöräilyreitillä, sitten ratsupolulla kunnes tornin opaste opasti oikeaan suuntaan.
Viimein tulimme näkötornin parkkipaikalle. Kartasta näkyy että sekava polkureittimme oli lähes viivasuora ulkoilumajalta tänne autolle. Toisinaan reittien sokkelossa suunnistus osuu nappiin.
Aulangonjärvenpolku on pituudeltaan noin seitsemän kilometriä. Sen varrella on vaihtelevaa maastoa, järvenrantaa ja hienoja maisemia. Suosittelen.
