torstai 17. marraskuuta 2022

Marraskuuta Melkuttimilla

 


Säätiedotus lupasi tyyntä ja aurinkoista marraskuista päivää, kun pitkästä aikaa suuntasimme Lopen Melkuttimille. 
Tyyni päivästä tulikin, mutta aurinkoa ei näkynyt kuin vasta kotimatkalla auton takaikkunasta.

Jätimme auton vaihteeksi Riitalantien varteen. Kun sieltä käveli Iso-Melkuttimen ympäri tuli retken pituudeksi osapuilleen kymmenen kilometriä. Kiersimme järven myötäpäivään.



Riitalantieltä lähtevä polkumme kulki aluksi Kaitajärven rantaa. Nyt ei ollut enää ainuttakaan lehteä puissa, joten maisema järvelle oli varsin avoin. Lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella eikä tuuli puhaltanut. Oli oikein mukava kävelykeli.




Yllättävän pian tulimme uuden äärelle. Kaitajärven laavulla emme olleet aikaisemmin käyneet. Melko uusi laavu nökötti siistillä paikalla hieman erillään rannasta. Katon alla ei ehkä mahtuisi yöpymään, mutta kyllä siinä useampi retkeilijä voisi istua sateelta suojassa.

Klapivarasto ja vielä hieman keskeneräinen kolmikomeroinen huussi olivat ylempänä rinteessä. Klapivaraston rakenne oli aika hauska.



Houkuttelevasta laavusta huolimatta jatkoimme matkaa, sillä olisi ollut pikkasen aikaista pysähtyä evästauolle. Huussin nurkalta lähti keltaisilla lätkillä opastettu polku oikeaan suuntaan.



Ilvesreitin tolpat toimivat myös reitin viittoina. Polku kiemurteli helposti seurattavissa loppusyksyn metsässä.

Noin kahden kilometrin jälkeen tulimme Iso-Melkuttimen läntisellä rannalle. Tästä eteenpäin seuraisimme sinisiä merkkejä. Tosin polku kulki aika mukavasti rantaa pitkin niin ettei isoja eksymisen vaaroja ollut.
Lähdimme kiertämään järveä myötäpäivään.




Kohtalaisen lyhyen rantapolun käveltyämme tulimme Lepakkolaavulle. Nyt oli oikea aika paistaa pari makkaraa. Sen verran jo hiukoi ettemme malttaneet odottaa nuotion hiipumista hiillokseksi ( useimmiten meille käy juuri näin ).
Istuimme tässä hyvän tovin tyyntä järveä ihaillen.



Lopulta läksimme jatkamaan järven kiertämistä. Iso-Melkuttimen pohjoisen rannan polku oli hyvin tallattu. Veden äärellä oli kiva kävellä.
Kirkkaan vetensä takia tämä järvi on sukeltajien suosiossa. Sukeltajien käyttämä lautta kellui vielä rantavedessä. Aika pian tuo lienee jäiden keskellä.



Jokainen sade varmaan syventää hiekkaisen penkereen eroosiota, vaan onko tuo mitenkään estettävissä?



Polun varteen jokaiselle otolliselle luvattomalle nuotiopaikalle oli ilmestynyt Metsähallituksen kieltotauluja. Vaan eipä näkynyt aikaisemmilta vuosilta tutuksi tulleita epävirallisia nuotiopohjiakaan. Vanhat lienee siivottu pois, eikä uusia ole toistaiseksi ilmestynyt.




Iso-Melkuttimen itäisessä päässä eli Tuplalaavuilla pidimme jälkiruokatauon. Nyt ei tarvittu nuotiota vaan kuumaa juotavaa saatiin kaasulla. Tämä oli oikein sopiva paikka lepuuttaa kinttuja. Olimme nyt retken kaukaisimmassa pisteessä.

Istuskelun jälkeen suuntasimme paluumatkalle järven eteläistä rantaa pitkin.





Eteläisen rannan polku oli aivan yhtä hyvin tallottu kuin pohjoinenkin. Iso-Melkuttimen kierto on yksi seutukunnan suosituimmista kävelyreiteistä ja sen kyllä huomasi. Paikoin reitti oli aika kulunut.

Maamme eteläosissa on harvoin pystyssä isoja kelopuita. Niiden tyveen pesiytyvät hevosmuurahaiset ja joukko muitakin ötököitä. Sitten tulevat tikat herkuttelemaan ja tekevät samalla selvää puuparasta.



Tuolla sillalla olen tullut kuvatuksi liki jokaisella Melkuttimen retkellä. Ja niin myös nyt.

Opastettu reitti kulki halki venerannan. Osa paateista ei ollut kyllä kyntänyt järvivettä useampaan vuoteen.





Tämä reitti on pääosin tasaista taapertamista. Muutama tiukempi ylämäki piti huolen siitä ettei syksyinen lämpötila käynyt liian kylmäksi. Tässä nousussa polku oli harvinaisen kulunut.



Samoojien silta vei yli salmen joka yhdistää Iso-Melkuttimen Vähä-Melkuttimeen. Harvoin näkee näin hyvin ja ajatuksella rakennettua ylityspaikkaa. Tuota vankkaa rakennelmaa eivät pienet tuulet ja tuiskut heilauta.



Seuraava opaste oli juuri meille tarkoitettu, kiitos siitä. Nyt siirryimme takaisin keltaisten opasteiden maailmaan.

Parin kilometrin ja muutaman mutkan jälkeen tulimme taas Kaitajärven tuntumaan.



Ohitimme alkumatkalla treffaamamme Kaitajärven uuden laavun ja jatkoimme matkaa ylärinteen polulla.

Täällä oli paljon merkkejä mennävuosien kovista tuulista jotka murjoivat paikallista puustoa.





Keltaisilla merkitty polku päättyi isohkoon parkkipaikkaan. Tämäpä yllätys. Jätimme auton Riitalantien varteen, eikä siellä ollut mitään opastetta tälle hienolle alueelle. No ensikerralla tiedämme paremmin.

Kävelimme parkkipaikalta jonkin matkaa Riitalantielle ja näin ympyrä sulkeutui.

Retkemme pituus oli osapuilleen kymmenen kilometriä. Pilvisestä säästä huolimatta päivämme oli oikein onnistunut. Saimme levähtää siisteillä taukopaikoilla, kävellä mukavilla poluilla ja Iso-Melkutin oli aivan yhtä hurmaava kuin aikaisemminkin.