Mallorca 24: Torre Picada ja ...

 

Mallorca-viikkomme viimeisenä päivänä päätimme kävellä läheiselle Torre Picadalle ja jatkaa siitä eteenpäin niin pitkälle kuin opastettuja polkuja löytyisi. Karttojemme mukaan pääsisimme aika pitkälle.

Aloitimme Port de Sòllerin rantakadulta jolla ratikka jo matkasi kohti Sòlleria. 

Tällä kertaa emme hypänneet sen kyytiin. 

Torre Picadalle opastetaan miltei rantakadulta asti.

Carrer de Belgica on katu jota seuraamalla pääsee tornille johtavalle metsäpolulle. Sanomattakin lienee selvää että edessä oli ylämäki.

Pitkän nousun jälkeen asfalttitie vaihtui soraiseksi ja kohta livahdettiin yksityisalueen portista metsäisempiin maisemiin. Ja edelleen ylämäkeen.

Reitti jatkoi nousuaan välillä kapoisella polulla välillä leveällä väylällä.

Torre Picada on vanha vartiotorni jollaisia on pitkin Mallorcan rannikkoa. Niistä on tähystelty milloin vihollisia, milloin saapuvia kauppalaivoja... varmaan joskus myös myrskyjen keskellä sinnitteleviä kalastusaluksia.

Valitettavasti tornin ovi oli lukittu niin ettemme päässeet parhaiden maisemien äärelle tornin huipulle.

Alhaalla Barcos Azulin paatti seilasi kohti Cala Tuenttia ja Ca Calobraa. Kylläpä se näytti pieneltä.

Tornin pieni parveke oli varautunut suunnilleen hunnien ryntäykseen.

Kartta kertonee miten retkemme jatkui. Harmillisesti emme löytäneet Torren nurkilta opastettuja reittejä pidemmälle. 

Koska emme olleet tähän mennessä kävelleet juuri lainkaan päätimme hilppaista Son Micoon herkuttelemaan. 

Siellä miettisimme sitten jatkosuunnitelmia.

( kartassa Torre on tuolla pohjoisessa merenrannalla ja Son Mico läntisessä ääripäässä )

Lähdimme siis alamäkeen. Sekös oli helppoa.

Carrer de Belgican jälkeen sujahdimme liikenneympyrän nurkilta lähtevälle polulle. Sitä pitkin olimme kävelleet vastakkaiseen suuntaan monta kertaa.

Kivikkoinen ylämäki oli yllättävän kevyttä noustavaa. Oli mukava päästä metsäpolulle.

Ylämäen jälkeen alkoi alamäki. Lähestyimme nyt Sòllerin eteläisiä asumisalueita.

 

Appelsiineja oli kaupan.

Muutaman mutkan jälkeen putkahdimme ihmisten ilmoille ja vilkkaan Ma-11 tien äärelle.

Kävelimme hetken sen laitaa ja kun tuli oikea kohta uskaltauduimme myös ylittämään sen.

Cami de Son Sales veisi meidät mukavasti oikeaan suuntaan. 

Täälläkin oli häikäisevän uusia opasteita.

Liikenteen meteli jäi taakse kun pääsimme rauhalliselle Son Salesille. Tätä kelpasi kävellä.

Seuraavasta risteyksestä lähdimme pikku hiljaa nousemaan. Ikivanhat oliivipuut koristivat reittiämme.

Maltillista ylämäkeä oli helppo kulkea.

Mäki jyrkkeni ja samalla pääsimme kapeammalle polulle. Tästä olimme monen monta kertaa kulkeneet alamäkeen. Aurinko lämmitti jo varsin hyvin ja tunnelma alkoi olla helteinen.

Polku päättyi Hotel Corazonin nurkille. Sen jälkeen oli vielä jyrkkä nousu korkeuksiin Son Micolle.

Son Micossa huilasimme kunnolla. Söimme tietenkin sitruunamarenkipiiraat ja mietimme jatkoa... koska päivä oli korea ja kintuissamme oli vielä voimaa päätimme saman tein kävellä Sòlleriin asti. Miksipä ei ?

 

Täältä ylhäältä näkyi kapoisen tien Ma-10 liikennesuma. Seuraavan päivän suuri pyöräilykisa toi teille paitsi pyöräilijöitä myös näiden huoltoautoja. Tien serpentiineissä liikenne jumittui.

Meitä eivät autot haitanneet kun suuntasimme kohti Sòlleria. Edessä oli alamäkeä rauhallisia polkuja pitkin.

Tämän Sòlleriin johtavan reitin nimi on Cami des Rost, emmekä ole tätä aikaisemmin kulkeneet. Olipa kiva löytää uusi polku.

Joltakin oli päässyt lammaskatras karkuteille.

Me kuljimme välillä oliivilehdoissa, välillä metsän keskellä. Ja miltei koko ajan leppeää alamäkeä.

Kaukana alhaalla pilkotti Sòller. 

Kävellessämme kuulimme junan ääniä mutta kun ehdimme raiteiden kohdalle oli juna jo mennyt. Sòllerin ja Palman välillä liikennöi satavuotias juna. Alunperin raideyhteys rakennettiin jotta Sòllerin laakson sitrukset saataisiin Palmaan. Nykyään juna kuskaa pääasiassa turisteja.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on että alunperin neljä vuotta sitten matkasimme Mallorcalle jotta voisimme kulkea tuolla junalla. 

Sitä ei ole vielä tapahtunut.

Ennenpitkää tulimme taas ihmisten ilmoille.

Ylitimme ruuhkaisen tien Ma-11 ja pääsimme Sòllerin kaduille.

Sòllerissa lounastimme keskusaukion nurkilla. Ihailimme hetken pienen kaupungin hulinaa ja ahtauduimme sitten täpötäyteen ratikkaan. Edessä oli viiden kilometrin kolistelu Port de Sòlleriin.

Päivän hieman omituisen retken pituus oli noin 15 kilometriä.

Niin päättyi tämänkertainen viikkomme Mallorcan Port de Sòllerissa. Saimme taas kävellä huikeilla reiteillä. Viikon lämpötilat olivat paljon korkeampia kuin aikaisemmin mutta selvisimme siitäkin.

Reittien opastus oli kiitettävää ja saarelaiset yhtä ystävällisiä kuin aikaisemminkin.

Kysymykseksi jäi tulemmeko tänne vielä kerran?