perjantai 17. syyskuuta 2021

Liesjärven Hyypiökallio, Savilahti ja Soukonkorpi

 


Syyskuun alkuviikolla mietimme retkipaikkaa jossa ei ehkä olisi lainkaan hirvikärpäsiä. Päädyimme Liesjärvelle koska arvelimme hirvien välttävän suosittuja polkuja. Hyypiökalliolla emme olleet käyneet moneen vuoteen joten sinne siis. Ja koska olisi kiva syödä nuotiomakkaraa poikkeaisimme myös Savilahdessa. Savilahden nurkilla meitä houkutti Soukonkorven polku ( joka tuosta opaskartasta on poistettu ).

Sports Trackerin punainen viiva havainnollistaa lopullisen kaksinapaisen retkemme. Ensin ylös, sitten alas.




Auton jätimme Pirttilahden parkkipaikalle. Ylitimme Kanteluksentien ja pääsimme Hyypiökallion opastetulle reitille. Päivästä näytti tulevan sopivasti aurinkoinen.

Ennen sitä oikeata Hyypiötä nousimme muutamalle pienemmälle kukkulalle joilta oli syksyinen näkymä Tapolanjärvelle. Toisaalta tuo voisi näyttää myös keväiseltä.




Polku kulki mukavan kumpuilevassa metsässä. Keli oli aika vilakka pohjoisen tuulen takia ja maasto oli täynnä kesän loppumista.



Hyypiökalliolta avautui isompi maisema Tapolanjärvelle. 
Puiden kasvaminen noinkin isoiksi kallion päällä ja rinteillä on aina ihmetyksen aihe. Jotenkin ne puskevat juurensa pienimpiinkin kallionkoloihin ja multapaakkuihin onnistuen keikkumaan tolpillaan kymmeniä vuosia. Sinnikäitä ovat.



Retkipäivä sai kenet vaan hyvälle tuulelle. Länkisääreni johtuivat viereisen puun kauniista kaaresta.




Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme tuulensuojaisen kallionkolon ja pidimme päivän ensimmäisen evästauon. Edessä oli vielä monta kilometriä eli kannatti lepuuttaa kinttuja tulevan varalle. Aurinkokin hieman lämmitti istumapaikkaamme.



Tauon jälkeen laskeuduimme kalliolta ensin näreikköön ja sitten kostean sekametsän keskelle. Polku oli hyvin merkitty ja mukava käveltävä.





Kanteluksentien ylityksen jälkeen jatkoimme kohti Kyynäränharjua. 
Oli vaihteeksi kiva askeltaa kiemurtelevilla pitkoksilla. Ne olivat onneksi osapuilleen kuivat eivätkä siten yhtään liukkaat. Täällä ei juuri korkeuseroja ollut vaan saimme kulkea tasamaalla.




Poikkesimme Hyypiönkämpällä. Tuo vuokratupa oli tyhjillään joten saatoimme kulkea sen siistin pihan poikki häiritsemättä ketään.
Tästä jatkoimme kohti Kyynäränharjua.



Kyynäränharjua pitkin kulkeva kapoinen harjanne kulkee kahden järven välissä. Tämä liki  puolitoistakilometrinen nähtävyys on monelle syy poiketa Liesjärvellä. 
Polku on suht helppokulkuinen ja oikeasti aika viehko.




Kyynäränharjun päättyessä Kopinlahteen otimme sieltä uudeksi suunnaksi Savilahden nuotiopiirin. Sinne olisi runsas kilometri.
Liesjärven opasteet toimivat kunhan kulkijalla on joku käsitys paikannimistä.




Savilahteen kuljettiin kauniiden pitkosten lisäksi myös aika kulunutta polkua. Tämä on varsin suosittu reitti ja sen huomasi polku-uran kunnosta.



Savilahdessa pääsimme mukavasti valmiille tulille sillä rouvaporukka oli juuri lopettelemassa omaa taukoaan. Hyytävä tuuli osui penkille kylmästi, mutta saimme toki makkaramme paistettua. Ja oikeasti kyllä se nuotiokin hieman lämmitti.

Emme kuitenkaan jääneet pitkäksi aikaa vihuriin istuskelemaan vaan palasimme pienen matkan polkua takaisinpäin Soukonkorvenpolun alkupäähän. 
Opaskilpi ei varsinaisesti kieltänyt polulle menoa, kunhan kulkisimme omalla vastuullamme. Silviisiin me kyllä aina teemme.




Soukonkorven reitti oli hyvin merkitty ja oivallisessa kävelykunnossa. Koska alue on tutkimuskäytössä pysyttelimme visusti polulla.
Täällä metsänpohjaa peittivät paksut sammaleet jotka olivat parhaimmillaan nyt syysauringon valossa.



Arvuuttelimme pitkospuiden kuntoa hieman etukäteen, mutta nekin olivat ehjät, vankat ja kuivat.
Tämä kohtalaisen pitkä puupolku oli virkistävä käveltävä sillä viivasuoruuden sijasta se kiemurteli suolla sinne tänne.




Kun Soukonkorven reitti päättyi käännyimme risteyksestä takaisin kohti Kyynäränharjua.

Kulunut väylä pisti loikkimaan juurakoiden ja kivikoiden keskellä. Eipä tuo toisaalta hirveesti haitannut kauniin metsän keskellä.




Kopinlahden saavutettuamme kurvasimme takaisin Kyynäränharjulle. Pirttilahden parkkipaikka odotti meitä tuon pitkän kaistaleen toisessa päässä.



Saavuttaessamme uudelleen sillan muistelimme aikaa jolloin sen paikalla oli vain pitkospuukyhäelmä. Tuolloin vesiesteen ylittäminen vaati ketteryyttä, rohkeutta ja onnea. Nyt oli niin helppo tepastella tukevaa siltaa pitkin.





Kun aamulla jätimme auton Pirttilahteen oli siellä vain yksi menopeli meidän lisäksemme. Nyt iltapäivällä autoja taisi olla täysi tusina. Myös maastossa kohtasimme aika monta retkeilijää.

Liesjärvipäivämme pituus oli osapuilleen kymmenen kilometriä. Oli virkistävää kävellä syksyisessä metsässä. Kylmä tuuli kiusasi oikeastaan vain nuotiopaikalla. Metsän siimeksessä ei puhurista ollut vaivaa. 
Entä ne hirvikärpäset? Niitä ei reitillemme osunut ainuttakaan.