Pääjärven kierto

 

Marraskuinen päivä ei ollut kovin leppoinen kun lähdimme retkeilemään Pääjärvelle. Sääennuste lupasi kuitenkin aurinkoa pilvettömältä taivaalta joten ei muuta kuin mäkeen vaan.

Aikaisemmin Pääjärvi kuului Renkoon joka sittemmin imaistiin Hämeenlinnaan. Ihan sympatiasta renkolaisia kohtaan puhun tästä seudusta renkolaisena (oikeasti Pääjärvi on Hämeenlinnan, Tammelan ja Lopen yhteinen ).

Jätimme auton Pääjärven parkkialueelle ja kiersimme kierroksemme myötäiseen. Täällä kertaa aloitimme retken opasteiden mukaan. Aikaisemmin olimme aina kipaisseet pikimiten järven rantapolulle.

Tosin poikkesimme opastetusta Pääjärven kierroksesta kun piipahdimme hieman myöhemmin myös Kynnysniemen reitillä.

Reitti lähti hyvin opastettuna parkkipaikan nurkalta. Seurailimme oransseja lätkiä halki mukavan metsän. Tämä polku oli hyvin tallottu.

Kuten niin monet muutkin hämäläiset polut tämä oli osa Hämeen Ilvesreittiä.

Seurailimme moton jälkiä järven rantaan.

Alkuperäinen ajatus oli käristää makkaroita Pääjärven laavulla. Tänne osui kuitenkin niin kylmä tuuli ettemme halunneet jäädä sen armoille. 

Makkarat olisivat kyllä maistuneet mutta siitä huolimatta jatkoimme taivallusta. Toki tiesimme että retken ainoa nuotiopiiri tuli juuri ohitettua.

Risteyskohdassa hylkäsimme oranssit opasteet ja seurasimme sinisiä eli lähdimme Kynnysniemen reitille. Oli kiva päästä kulkemaan järven tuntumassa.

Metsäisen kukkulan jälkeen tulimme pitkospuille. Ne olivat tukevat ja hyvässä kuosissa mutta todella liukkaat. Ja niitä jatkui ja jatkui. 

Ilman liukkautta nämä olisivat olleet kulkijan unelma sillä mikä sen mukavampaa kuin kävellä pitkoksia veden äärellä.

Muutaman mutkan ja mäen jälkeen saavutimme Kynnysharjun ja sen pitkospuut. 

Nämä pitkokset eivät olleet liukkaita sillä ne olivat uudempaa puuta ja aurinkokin oli päässyt niitä kuivattamaan.

Kovin kapoinen on Kynnysharju sillan kohdalla. Onneksi pitkospuut on nostettu aika korkealle sillä veteen ei ole pitkä matka.

Ja toden totta täällä paistoi aurinko. Jännä paikka.

Kun harju hieman leveni löysimme polun vierestä lämpimän taukopaikan ja keittelimme kuumaa juotavaa. Kyllä tuossa kelpasi istuskella ja saada vähän lisää energiaa... sekä eväistä että auringosta.

Hyvän tauon jälkeen retki jatkui tiheässsä metsässä. Puiden siimekseen ei aurinko juuri osunut.

Täällä oli paljon pieniä ojia ja niitä ylittäviä siltoja jotka kaikki olivat priimaa.

Reitti kulki halki vaihtelevan maaston.

Reitin ainoa kunnon ylämäki nousi harjun päälle.

Täällä harjun laella oli useita kaatuneita puita jotka olisivat olleet hyviä taukopenkkejä. Me emme kaivanneet lepuutusta vaan jatkoimme reippaasti eteenpäin.

Harjun jälkeen kuljettiin varsin pitkä rupeama soratiellä. Olihan tässä rentoa askeltaa mutta polut ovat silti aina mukavampia.

Kun opasteet opastivat takaisin metsään oltiin retken viimeisellä osuudella.

Harjulta laskeuduimme kosteahkoon maastoon. Tämä taisi olla ainoa kohta jossa pitkospuut melkein katosivat liejuun.

Retken edetessä ylitimme asfalttitien ja käveltävää olikin enää vajaa kilometri. Loppusura alkoi.

Parkkipaikan saavutettuamme olimme kävelleet noin 8,5 kilometriä. 

Pääjärven kierto on hyvin merkitty ja kulkee hienossa metsässä. Pieni puute on taukopaikkojen vähyys. Muutama penkki kauniilla paikalla olisi iloinen yllätys.

Ainuttakaan hirvikärpästä ei osunut kohdalle. Niitä on muutenkin tänä syksynä ollut hämmästyttävän vähän.