Syyskuun viimeiseksi päiväksi oli luvattu aurinkoa. Me halusimme hienon kävelyreitin ilman liian pitkää autolla ajelua. Kuinka ollakkaan lähdimme retkelle Hämeen linnan kupeesta.
Reittimme oli edestakainen ja ihan aluksi kiersimme Hämeen linnan. Pituutta retkelle tuli yli 11 kilometriä.
Hämeen linnan puisto on uudistettu. Valitettavasti isot ja upeat hopeapajut kaadettiin. Onneksi uusia lupaavia puiden taimia on istutettu runsaasti. Ja tuo nurmikenttäkin näytti aika hyvältä.
Linnan vallihautaa on korjailtu usean vuoden ajan. Viime kesänä oli taas lammaskatras niittämässä vallihaudan nurmikkoa. Nurmen lyhentämisen lisäksi yksi lammas pyöräytti kolme karitsaa. Yksi niistä päätyi vallihautaan. Onneksi paikalle osunut valpas nuori nainen pelasti pienokaisen veden varasta.
Pääsimme pian Vanajaveden äärelle ja ohitimme tykkitornin. Taivas oli kirkas ja tuuli olematon.
Vanha puolustusmuuri lykkää hienosti heinikkoa.
Seuraavaksi ohitimme Museo Militarian. Viimeaikoina tuo museo on kerännyt paljon uusia kävijöitä.
Taaksepäin katsoessa linnan silhuetti näytti aika hyvältä.
Muutama vanhempi tykki oli eksynyt myös aivan kävelyreitin laidalle.
Suuntasimme kohti kaupunginpuistoa. Se loisti hienosti ruskan väreissä.
Pian ohitimme Puistokomitean paviljongin. Siitä on onneksi pidetty hyvä huoli.
Odotusmaja ja kaupunginpuiston laituri olivat seuraavat vuorossa.
Ja muutaman mutkan jälkeen maisemaa koristi rautatiesilta. Kohtapuoliin kävelisimme sen yli.
Salmen vastarannalla näkyi Hämeenlinnan kuuluisan rantareitin rakennelmia.
Rautatiesillalta avautuu ihan mukava maisema etelään päin.
Ensin ylitimme sillan ja seuraavaksi alitimme sen. Opaste opasti meitä Aulangon suuntaan.
Kohta kävelisimme tuolla hopeapajujen katveessa.
Rantaa hipova reitti on leveä ja helppokulkuinen. Pyöräilijöitä oli varsin paljon mutta kaikille riitti tilaa.
Opastetaulusta näimme että vielä oli matkaa tekosaarille.
Aulangon hotellin vieressä on vanha kivirakennelma. Sen sisällä on aikaisemmin ollut vesiallas ja muistaakseni myös leijonaa esittävä seinäkoriste. Nyt tuo kaikki oli poissa.
Ohitimme hotellin ja jatkoimme rantaa pitkin.
Varsin pian tulimme Aulangon ratsastustallien nurkille. Täällä täytyi hieman tarkemmin katsoa mihin astui.
Kohta sivusimme Aulangon kuuluisaa golfkenttää. Aurinkoinen sää oli houkutellut jonkin verran myös golffareita kentälle. Onneksi säästyimme sinkoilevilta palloilta.
Aulangon golfkenttä on vanha ja siksi siellä on monia tosi isoja ja hienoja puita...
... ja muitakin rakennelmia.
Ja niin saavutimme tekosaaret. Ne tehtiin aikoinaan siitä maamassasta joka kaivettiin pois Aulangon puiston keinotekoisista lammista.
Saaria yhdistää pieni silta.
Saarilla on kaksi grillauspaikkaa. Takimmaisessa saaressa oleva grillikota on varauskota mutta tämä lähempi on kaikille avoin. Sillan mantereen puoleisessa päässä on pieni klapivarasto josta nappasimme mukaamme muutaman klapin.
Se oli kyllä turhaa sillä pääsimme valmiille tulille makkaroittemme kanssa.
Jälkkärit päätimme nauttia auringossa. Niinpä hilppasimme taaimmaisen saaren rantapenkille.
Siinä olikin tosi lämmin istuskella.
Palumatka kulki samaa reittiä kuin tullesssamme. Se ei kyllä haitannut pätkääkään. Iltapäivää kohti ilman lämpötila nousi varsin mukaviin lukemiin.
Aikamme lampsittuamme jäljellä oli enää muutama kilometri.
Rautatiesillan jälkeen pääsimme taas kaupunginpuiston hienolle reitille.
Ja puistosta ei ollut enää kuin muutama askel autolle.
Retkemme pituus oli siis hieman päälle 11 kilometriä. Saimme kävellä Vanajaveden äärellä mukavalla väylällä. Syyskuun viimeisen päivän ruska oli miltei kesäistä.
