maanantai 27. kesäkuuta 2022

Pirunkurun ponnistus

 


Äkäslompolon klassikkoreitti nosti hien pintaan. Aikaisemmin Tähtipolkuna tunnettu Pirunkurun ponnistus on kahdeksan kilometrinen lenkki, jonka kohokohtana on irtokivisen Pirunkurun nousu.

Me läksimme reissuun vuokramökiltä, joten tuossa Sports Trackerin piirtämässä viivassa on muutama ylimääräinen kiemura ja kilometri. Kävelimme reitin vastapäivään.



Muutaman askeleen päässä mökiltä saavutimme päivän reitin. Tuolla kohosikin jo Kesänki, jonka rinnettä pian kapuaisimme.
Vaan ensin täytyi kiertää Kesänkijärvi. Lähdimme siis kohti Kesängin Keidasta. Tuo sesonkiaikoina auki oleva kahvila sijaitsi järven itäisessä päässä. Nyt se oli kyllä kiinni.



Maastossa oli nyt aika paljon vettä. Emme olleet vielä Varkaankurun kohdalla, kun jo saimme ihailla pikkuruisia vesiputouksia.



Varkaankurun alapäähän oli kasattu remonttitarpeita. Täällä sorastettiin polkuja ja pitkoksia tullaan uusimaan tuollaisilla aika kamalilla metalliritilöillä. Kerron tästä urakasta enemmän myöhemmässä kuru-jutussa.
Nyt ohitimme Varkaankurun ja jatkoimme järven suuntaisesti.




Pian saavutimmekin Kesänkijärven jonka toisella puolen Pirunkuru odotti. Se on tuo haava tunturin rinteessä.



Kosteikon yli pääsimme jo varsin iäkkäitä metallihäkkyröitä pitkin.

Täällä olikin rentukoilla makoisat oltavat. Ja hyttysillä kans.




Kosteikossa kukkivat suopursut ja aina yhtä ujot suokukat. Hillan kukkia oli tolkuttoman paljon.





Ennen tunturiin kapuamista pidimme pienen taktisen huilitauon laavulla.

Seppo Leinosen mainio kuva muistutti siististä retkeilystä.
 


Vastapäätä eli tulosuunnassamme näkyi Ylläksen Kellostapuli. 

Maastossa oli vielä Tähtipolkuun liittyviä opastauluja, joissa kerrottiin taivaankappaleista. Tähtipolku oli kyllä hieno nimi, mutta Pirunkurun ponnistus kertoo reitistä niin paljon enemmän.



Pirunkurun nousu alkoi hämäävän leppoisasti. Vaan pian rinne jyrkkeni ja jalkain alla oli erikokoisia kivenmurikoita, joista suurin osa oli valmiina liukumaan mäkeä alas.



Paikoin kivikossa oli poluntapainen, mutta enimmäkseen ei. Täytyi vain löytää jalan alle tukeva kivi niin pikkuhiljaa pääsi ylöspäin.

Välillä oli ihan pakko pitää taukoa ja ihailla taakse jäävää maisemaa. Nyt oltiin jo aika korkealla sillä matkaan lähdettiin tuolta järven tasolta.
Kaukana häämöttivät Ylläksen laskettelurinteet.




Mitä korkeammalle pääsi, sitä useammin tuli ihasteltua maisemaa. Samalla hengityskin pääsi hetkeksi  tasaantumaan. 
Ja sitten taas jalkaa toisen eteen.




Lopulta nousu loiveni ja kuru jäi taakse. Pirunkurun ponnistus oli täysin nimensä mukainen, mutta huipulla oli helppo hymyillä.



Hyvän pituisen tauon jälkeen ylämäki jatkui, mutta nyt maltillisena ja selkeää polkua pitkin. Juhannusviikon lumihanki odotti polun varrella.


Kivikko näytti vihertävän auringossa ja niinhän se tekikin, sillä liki neonvihreä jäkälä oli levittäytynyt laajalle alueelle. Siellä missä ei kuljeta jäkälä saa rauhassa kasvaa.




Kaukana pohjoisen horisontissa Pallastunturin sininen rivistö houkutti luokseen.



Saksalainen Helena oli jättänyt kirjepyynnön tunturin kivikkoon. Mahtoiko saada montakin kirjettä?

Tasaisen tunturin laen jälkeen alkoi sopuisa alamäki. 



Kun edellisen kerran vuosia sitten piipahdimme Tahkokurulla oli täällä vain laavu. Nyt paikalta löytyivät kaikki tarvittavat retkeilyrakennukset.
Valoisassa kodassa oli mukava käristää Äkäslompolo-viikon ensimmäiset makkarat.



Varsin pitkän tauon jälkeen palasimme reitille. Nyt edessä oli melkein pelkkää alamäkeä. Moinen ei haitannut kyllä yhtään.
Latupohjaksi levennetty väylä oli joutuisaa käveltävää.



Ylläksen ja Äkäslompolon viitoitus oli esimerkillistä. Monien reittien risteyksessä täytyi vain valita se oikea.
Joitain Tähtipolun tähtiä oli vielä maastossa. Ja olihan se yhtenä myös tuossa viitoituksessa.



Aina vain alaspäin kulkiessa saavuimme kosteikkoon jossa loisti raate, tuo kukista kaunein.




Aivan viimeiseksi ylitimme järven länsipään kosteikon ja Kesänkijoen. 
Nyt alkoi päivän ympyrä sulkeutua.



Lopulta poistuimme merkityltä reitiltä ja pienen sekoilun jälkeen löysimme polun takaisin vuokramökille. Kesänkitunturi jäi kauas taakse.

Pirunkurun ponnistus oli haastava, mutta myös palkitseva lenkki. Sitä ei voi suositella ihan kaikille, sillä kurun kivikko ei ollut kovin helppoa kavuttavaa. Mutta jos mieli halajaa reipasta läähätystä upeassa maisemassa tämä on SE reitti.