Mitä olen oppinut Caminoilla (so far) vol 4

Camino Francesis

1. Välipäivä
Vaikka tie vie mennessään, on hyvä välillä pitää välipäivä kävelystä. Siinä kintut saavat levätä ja pyykitkin saa "kunnolla" pestyä.
Moni välttää välipäiviä, koska silloin on vaarana menettää vaelluksen aikana muodostunut Caminoperhe. Well, shit happens. Joskus on kuitenkin oltava itsekäs, kuunneltava koipia ja leikittävä yksi päivä tavallista turistia.
On myös vaeltajia, jotka pelkäävät Caminon katoavan siinä välissä, kun he kerrankin nukkuvat pitkään ja maleksivat yhden päivän kahvilasta toiseen. Ei se mihinkään katoa!


2. Kengän nauhat alamäessä
Tämä onkin juttu, jonka monet tietävät: kun kävellään pitkää alamäkeä, kantsii kenkien nauhat sitoa nilkoista tiukalle niin, etteivät varpaat ulotu kärkeen.

 Helpompi kirjoittaa, kuin tehdä. Caminolla on jonkin verran pitkiä alamäkiä, vallankin kun laskeudutaan Napoleonin tietä Pyreneiltä. Pyreneiden ylityshän koostuu osapuilleen 20 kilsan ylämäestä ja sitten viiden kilometrin alamäestä.
Eikä ne mäet siihen lopu :)

Camino Portuques

3. Sauvat koirien varalle 
Nykyään Caminonkulkijat eivät juurikaan raportoi irtokoirista reitin varrella. Ovatko ne kaikki hurtat kadonneet jonnekin?
Ei vaiska. Ehdottomasti suurin osa irtokoirista on ihan ok. Ja ne loput ovat jostain ikävästä syystä oppineet, ettei kannata ryppyillä keppiä kantavan ihmisen kanssa.
Kävelysauvat ovat siis monikäyttöiset, monella tapaa.


4. Joustavuus
Joustavuus tarkoittaa sopeutumista, hetkessä elämistä, valmiutta muuttaa päivän suunnitelmaa tilanteen vaatiessa.
Harvoin asiat soljuvat just kuten on etukäteen pähkäilty. Caminolla varpaisiin ilmestyy rakkoja (usein ihan tyhjästä), maasto on yllättävän mäkistä (vie suunnilleen hengen) tai sitten sataa koko päivän kuin Esterin ahterista.
Joustava ihminen tuskin silmäänsä räpäyttää näiden koettelemusten edessä. Ja miksi räpäyttäisikään, sillä "elämä on".
Hän ottaa realiteetit tyynesti vastaan ja joustaa. Hymyilee ja joustaa.

Camino Francesis

Edelliset Caminon opetukset, just klik here.

Mitä olen oppinut Caminolla (tähän asti) vol 3

Pondevedra. Tyyppi vasemmalla viritteli selloaan.

1. Pappi juo viinit.
Caminot ovat kaiken muun lisäksi uskonnollisia kokemuksia. Vaikka sinäkin olisit luterilais-ateisti, niin ainakin kerran kannattaa Caminolla osallistua katoliseen jumalanpalvelukseen. Se saattaa tuntua käsittämättömältä, mutta tuskin se on Caminolla ainoa outous.
Ja ylläripylläri: katolisella ehtoollisella rahvas syö öylätin... ja pappi juo viinit!
Katolisen palveluksen kaunein kohta on ympärillä istuvien kättely, joka on perinteinen rauhan toivotus. Anna siis kätesi vispata!

Pamplonan jälkeen kohti tuulimyllyjä

2. Ei se matka, vaan se vauhti.
Tästä voidaan toki olla montaa mieltä (kuulen jo pikakiitureiden tuhahtavan...)
Jos aikoo edetä taipaleella, on hyvä pitää yllä edes mainittavaa vauhtia. Mutta jos kiiruhtaa liikaa, loppuu jousto tossuista ihan liian aikaisin. Suo siellä, vetelä täällä! Hitaus ei vie eteenpäin, mutta liioiteltu nopeus saattaa kostautua ajan myötä.
Kantsii opetella arvioimaan oma nopeutensa, tai hitautensa, niin kävelystä tulee lystimpää. Kilometreistä ei todellakaan kannata ottaa paineita. Ne ovat olleet siinä tuhat vuotta!

Albergue Brazil. Camino Frances.

3. Muovikassi suihkuun.
Jos ja kun yöpyy albergueissa kannattaa pitää mukana puhdasta, tilavaa muovikassia.
Albergueiden suihkuissa ei useinkaan ole paljoa säilytystilaa, eli paikkoja vaihtovaatteille, dödöille jne.  Ole etevä ja sullo muovikassiin puhtaat vaatteet ja muut tilpehöörit. Ynnä tietenkin arvotavarasi. Muovikassin voi ottaa mukaan suihkuun.


4. Tervehdi ystävällisesti muita Caminon tallaajia ja käyttäydy sivistyneesti.
Caminolla vallitsee perinteisesti sydämellinen tunnelma. Vaeltajat ovat ikäänkuin siskoksia (veljeksiä) keskenään. Siitä huolimatta jokaisella vaeltajalla on joskus huono päivä, jolloin kaikki on hanurista. Ja niin voi myös kanssakävelijällä olla bad hair day, jolloin hänen muutoin niin sympaattinen luonteensa on ikäänkuin kätkössä.
Muista silti käyttäytyä, sillä seuraavassa alberguessa tyyppi, jonka kengille ihan vahingossa potkaisit soraa, saattaa nukkua puolen metrin päässä sinusta. Samoin kuin se heppu, joka vei baarista sen viimeisen istumapaikan.

Camino Portugues. Matkalla Ponte de Limaan.

5. Kipu jalassa pitää hoitaa heti.
Outo tuntemus jalassa kesken kävelyn ei parane odottelemalla. Se vain pahenee. Ja tämä on todellakin koettu! Tuskin nähtävissä olevasta rakosta hautuu iso ongelma.
Ei ole mikään häpeä hoitaa pipiä, kun sellainen kinttuun iskee.
Pidä Compeed-laastarit helposti saatavilla!


Lisää näitä opetuksia saattaa tulla tuonnenpana...

Mitä olen oppinut Caminoilla (tähän asti) vol 2

1. Korvatulpat.

Albergue Brasil

Korvatulpat ovat ihmisen paras ystävä. Kun olet taivaltanut hikiset 30 kilometriä vähintäänkin kumpuilevassa maastossa, juonut puoli pulloa punkkua illallisella ja kömmit puolitiedottomana
makuupussiisi, niin luulisi unen tulevan.
Vaan ei tule, koska ihan kuulomatkan päässä viisitoista erinomaisella hapenottokyvyllä varustettua kanssavaeltajaa virittelee kitapurjeitaan kakofoniseen yölliseen konserttiin. Korvatulpat ovat ihmisen paras ystävä!

Bonusvinkki: opettele laittamaan ne oikein korviisi.


2. Hakaneulat.
Unohda pyykkipojat. Caminolla olen nähnyt tienposkessa paitoja, sukkia ja yhdet rintsikat, jotka oli hyväuskoisesti ripustettu reppuun kuivumaan pyykkipojilla. Saksalainen vanhempi rouva oli kyllä terveen punakka, kun sai rintsikkansa takaisin...

Hakaneuloilla ripustat kosteahkot sukkasi turvallisesti reppusi auringon puoleiselle sivulle heilumaan. Hakaneuloilla sinetöit pyykkisi alberguen yhteiselle pyykkinarulle.
Hakaneuloilla puhkot rakot kintuistasi (tosi hankalaa pyykkipojilla!).
Puoli tusinaa tukevaa hakaneulaa osoittaa sinun olevan pyhiinvaelluksen pro.

Pamplona

3. Callos = sisämykset.
Tämä on elintärkeä tieto, kun tavailee ruokalistaa paikallisella kielellä. Vallankin Portugalin iki-ihanalla maaseudulla. Tosi moni herkullinen, perinteinen ja ravitseva pataruoka pitää sisällään sisälmyksiä.
Jos pidät niistä, no problem.
Jos taas et halua lautasellesi mahalaukun palasia, suolen pätkiä tai jotain, jolle et edes tiedä nimeä, muista sana callos. Trust me.



4. Kengännauhat.
Et suinsurminkaan halua joutua eroon omista vaelluskengistäsi, otaksun. Joissain albergueissa kengät tulee jättää ovenpieleen yhteiseen telineeseen. Siinä niitä sitten on

Buutsit vaihteeksi Isojärvellä

kymmeniä rivissä, monet toistensa näköisiä. Jos sinulla on pokkaa, salakuljetat omasi tietenkin sänkysi, tai tyynysi, alle pimeyden laskeuduttua.
Jos se on mahdotonta, voit yrittää turvata kenkäsi sitomalla ne nauhoilla toisiinsa. Silloin aamuhämärissä kenkiäsi hamuava vieras joutuu ainakin hetken miettimään sitä, ovatko kengät hänen omansa, kun ovat niin oudosti sidotut.

Ja niin, jos kaikki noudattavat tätä neuvoani, se kumoaa itsensä... pahus!

Lisää Caminoilla oppimaani seuraa mahdollisesti myöhemmin...

Mitä olen oppinut Caminoilla (tähän asti) vol 1

Ensimmäisen Caminoni passi

1. Parsan syönti saa pissan haisemaan omituiselta.
Vallankin jos kävelee Caminolla keväällä, saa syödäkseen ihanaista tuoretta parsaa (esparrago). Parsan syönti saa pissan haisemaan omituiselta. Jotkut väittävät, ettei parsa vaikuta heihin, mutta todellisuudessa kyse on vain siitä, ettevät kaikki haista parsan aiheuttamaa odööriä.

2. Pidä reppusi keveänä.
Reppu saisi ohjeiden mukaan painaa korkeintaan 10% kantajansa painosta. (Eli käytännössä olen aika paljon painavampi, kuin luulinkaan!)
Tuohon prosenttilukuun on ainakin minun vaikea päästä. Lähellä onnistumista ollaan sateisena ja koleana päivänä, kun päällä ovat goretexit, jotka poutakelillä kulkevat repussa.
Paras ohje repun pakkaamiseen: karsi, karsi, karsi. Ohjeen noudattaminen ei ole helppoa, sillä on vaikea uskoa, kuinka pienellä vaatemäärällä Caminolla pärjää. Ja ettei kannata raahata mukana mitään neliosaisia romaanitrilogioita.

Granon

3. Valitse oikeat kengät.
Ensimmäiselle Caminolleni -07 ostin mukavat, ihanan keveät Merrelin retkeilyjalkineet. Ne näyttivät asiallisilta nilkkaa tukevine varsineen. Ja kotomaan pehmeillä metsäpoluilla ne toimivat täydellisesti. Totuus paljastui sitten aika pian: Caminolla ei ole pehmeitä metsäpolkuja. Ei yhtään! Metsäpolkuja on, mutta ne on kivikoviksi tallattuja, puhumattakaan asfalttiosuuksista ja kivetyistä teistä.
Ekalla reissulla tuli napsittua Buranaa ihan aamusta, jotta jalat kestäisivät koko päivän näissä liian keveissä kengissä.
Seuraavalla Caminolla vuotta myöhemmin jalassa olivatkin jo tukevat vaelluskengät. Ja avot! Jalat eivät väsyneet enää yhtään niin dramaattisesti.
Nyt on menossa jo toiset Meindlit, ekoilla kävelin 2000 kilsaa. Ne eivät hajonneet, vaan kävivät pieniksi. Jalat kasvavat, kun tulee ikää. Ja painoa.

Tapaksia Pontevedrassa

4. Opettele juomaan jääkaappikylmää punaviiniä.
Espanjalaiset ja portugalilaiset tekevät aikas hyvää punkkua. Caminolla se usein, todella usein, tarjotaan suoraan jääkaapista. Kuumana päivänä ei voi muuta, kuin kiittää. Yleensä ei kuitenkaan ole kuuma päivä, joten kiitetään siitä, että kylmänä viini kuin viini on hyvää. Koska useinmiten ruokailussa viini on saman hintaista veden kanssa, ollaan kaikenkaikkiaan vain kiitollisia.

5. Bocadillo, katoamaton luonnonvara.

Camino Portugues

Jokainen, joka on kävellyt Caminon, tuntee sydämessään ailahduksen, kuulleessan sanan
"bocadillo". Näin minäkin. Bocadillo con jamon. Bocadillo con queso. Ja sitten jossain vaiheessa bocadilloja tunkee ulos korvistakin. Vai onko tilanne muuttunut viime vuosina?
Ihminen kuitenkin tarvitsee hiilarinsa ja proteiinit jaksaakseen seuraavat metrit = bocadillo!
Hurjassa nuoruudessani paras bocadillo oli "bocadillo con tortilla", eli vastapaistettu munakas tuoreen patongin välissä. Sehän on jo kokonainen lounas! Ei pidä väheksyä bocadilloa. Muuten jää nälkäiseksi.

Jatkoa seuraa, kunhan ajan myötä hoksaan mitä muuta olen Caminoilla oppinut...