lauantai 6. heinäkuuta 2024

Pääjärven kesäinen kierto

 


Hämeenlinnan, Lopen ja Tammelan rajoilla sijaitsevan Pääjärven virkistysalueella olimme viimeksi vuosi sitten. Oli siis korkea aika palata näille poluille. Kävelimme Pääjärven kierron vaihteeksi myötäpäivään. 
Vasta kun laitoin nuo kartat esille äkkäsin että olemme aina kulkeneet lenkin alun / lopun väärin. Tämä tietenkin siksi että kiirehdimme parkkipaikalta veden äärelle...



Laskeuduimme siis parkkipaikan nurkalta Pääjärven rantaan... toisin kuin tuo opaste opastaa.
Ensimmäinen alueen kahdesta siististä nuotiopiiristä oli heti polun päässä, joten me ohitimme sen muitta mutkitta.




Polku kiemurteli rantaa pitkin vaihtelevissa metsiköissä. Välillä oli tuhtia männikköä, välillä heleää koivikkoa. Tällaiset rantapolut pienellä kumpuilulla ovat ihan parhaita käveltäviä.



Kohta saavutimme jo hienolle paikalle pystytetyn Pääjärven laavun. Retkemme oli vasta alussa mutta koska reitillä ei ollut enempää taukopaikkoja paistoimme eväsmakkaramme jo näin alkuvaiheessa. Ihan hyviltä ne silti maistuivat.

Rantakukka hehkui vedenrajassa.



Evästelyn jälkeen jatkoimme matkaa. Seurasimme oransseja merkkejä. Aurinko pilkisteli puiden lomasta ja teki metsästä entistä kauniimpaa.

Heinäkuun alun sienisatoa.




Yritin löytää tuolle salaperäiselle valkoiselle eliölle nimeä siinä onnistumatta. Lienee jonkinlainen sieni?

Välillä nousimme harjanteille, välillä laskeuduimme pikkulaaksoihin. Mäet olivat paikoin aika jyrkkiä mutta lyhyitä.



Osa Pääjärven poluista kuuluu Ilvesreittiin, kuten niin monet hämäläiset polut. Ilvesreittiä kokonaisuudessa on vaikea hahmottaa sillä se on varsin monitahoinen, haarautuva ja paikoin vaillinaisesti merkitty.


Reittien risteyksen jälkeen tulimme reitin hienoimmalle paikalle. Kävelimme priimakuntoisia pitkospuita kapoiselle kannakselle ja sen jälkeen tukevalle sillalle. Tämä on varsin samanlainen paikka kuin Liesjärven Kyynäränharju.



Sillan jälkeen matka jatkui kannasta pitkin, kunnes palattiin metsän siimekseen.



Joissain männyissä oli selvää kilpikaarnaa vaikkeivat nuo kovin paksuilta näyttäneet.

Reittimme kiemurteli sopivasti kumpuilevassa maastossa. Paljon oli tiheitä kuusikoita, mutta myös valoisempia maisemia. Ylitimme useita ojia ja puroja. Kaikki sillat näyttivät olevan uudehkoja.






Salaperäisesti valaistuissa kuusikoissa hyttyset olivat ilonamme, mutta niitä oli loppujen lopuksi aika vähän.



Ylitimme muutaman kerran soratien ja lyhyen matkaa reittimme sivusi sellaista.  Pian sen jälkeen noustiin jyrkästi harjulle.

Harjulla tuli aika lepuuttaa kinttuja. Täällä kävi sen verran tuulenvirettä että oli hyvä pitää pidempi tauko kuumien juomien ääressä. Sopivalta kohdalta löytyi kaatunut puu penkiksi ja taisi tuohon hieman aurinkokin osua. Olisipa hienoa jos täällä olisi vaikka ihan oikea penkki retkeilijöiden iloksi.




Harjulta laskeuduimme soratielle jota kuljettiin rennolla askelluksella kohtalainen matka kunnes opaste opasti takaisin metsään.



Kohta pääsimme taas kuusikoiden katveeseen ja sammaleiseen maastoon.

Ja pian sen jälkeen mäntyjen, honkien ja petäjien keskelle.



Kotvasen tovin kuluttua ohitimme kauniin pellon. Sitten jatkoimme vielä jonkin matkaa metsäpolulla melko lähellä tietä 54. Suunnilleen näillä kohdin alkoi tuhruinen vesisade ja saimme vetää päälle goretexiä.

Muutaman mutkan jälkeen ylitimme tien 2831 ja kuljimme lähellä sen laitaa viimeisen kilometrin kohti Pääjärven parkkipaikkaa.



Mikä mahtoi vaivata puolukanlehtiä? Ne olivat koppuraisia ja aivan kuin jonkin kovan valkoisen käävän peittämiä.



Ja niin ympyrämme sulkeutui ja saavutimme lähtöpisteemme.

Pääjärven kierto on pituudeltaan noin 8 kilometriä. Se kulkee kauniita polkuja monimuotoisessa metsässä ja on hyvin opastettu. Ainoa mitä jäi kaipaamaan oli levähdyspaikka reitin varrelle.