Mallorca 21 : Ca Calobra ja Torrent de Pareis

 

Mallorcaviikon kolmantena päivänä kinttumme kaipasivat hieman lepuutusta edellisen päivän vuoristoretkestä. Niinpä suuntasimme merelle. Port de Sòlleristä läheisille rannoille liikennöivä Barcos Azules myi meille kyydin Ca Calobraan. 

Ja takaisin. 

Erikseen haluan mainita että lipunmyynti paatille oli hyvin ystävällistä.

Laivaretki kulki hienosti lähes tyynellä merellä ja komeiden maisemien äärellä. Mallorcan tämän osan  rantakalliot ovat huikeita korkeuksineen ja yllättävine luolineen. Laivamme kaarsi yleisön iloksi aivan kallioiden juurelle.

Hetken seilaamisen jälkeen poikkesimme Cala Tuenttiin. Täältä aloitimme vuosi sitten retken yli vuorten Port de Sòlleriin. Myös tällä laivareissulla osa matkaajista jäi tänne valmiina koettelevaan mutta myös palkitsevaan retkeen halki Mallorcan maisemien.

Me jatkoimme laivan kyydissä vielä pienen matkan Ca Calobraan. Tuon sataman huikein nähtävyys on Torrent de Pareisin rotko... ja tuollahan se pilkotti kallioiden välissä.

Kartta kertoo ettemme lopulta päässeet kovin pitkälle rotkon valloituksessa. Mutta jonkun matkaa kuitenkin.

Mukava paattimme ankkuroitui ja me pääsimme maihin.

Rantaa hipova kävelyreitti vei meidät kahden tunnelin kautta rotkon alkuun. Tunnelit olivat aika kapeita ja niiden pohja oli kosteudesta liukas. Mutta kun ei pidä kiirettä kulku on helpompaa.

Edessä oli meren pyöreäksi hiomia kiviä ja mahtavia kallioita. Lähdimme tästä kohti sisämaata ja Torrent de Pareisia. Aika iso osa porukasta tyytyi tähän maisemaan.

Kohta tultiin vesiesteelle jonka ylitys vaati kenkien riisumista. Kahlatessa lämmin vesi ylettyi puolisääreen.

Seuraava vesieste oli helppo selvittää pomppimalla märkien kohtien yli.

Sen jälkeen polku johdatti korkean heinikon läpi. Itseasiassa tuossa kulki useita väyliä joista täytyi vain löytää se oikea.

Kun saavutimme rotkon sulkevat kivikot ja kalliot kävi ilmi että niiden yli kiipeäminen oli tällaiselle lyhytkinttuiselle paitsi vaarallista myös miltei mahdotonta. Hieman se harmitti mutta turvallisuus ennen kaikkea.

Emme olleet ainoita jotka jättivät tässä kohdin leikin kesken. Rotkoon eteneminen jäi tällä kertaa haaveeksi.

Paluumatka oli sekin maisemia täynnä.

Ja vesiesteitä.

Vielä oli edessä myös varpaiden virvoitusta.

Rotkon ja meren kohtauspaikassa on suosittu uimaranta. Nyt merivesi oli vielä aika viileää mutta varmaan elokuussa tämäkin ranta on täynnä turisteja.

Palasimme tunnelien kautta ihmisten ilmoille ja kävimme lounastamassa ruuhkaisessa ravintolassa jossa annokset kasattiin Ikea-tyylillä. 

Täällä oli paljon myös pyöräilijöitä jotka olivat tulleet paikalle laivalla ja joiden ainoa tarkoitus oli pyöräillä ylös Ca Calobraan johtavaa jyrkkää ja pitkää autotietä.

Masut täynnä odottelimme sataman näköalapaikalla omaa laivaamme paluumatkalle. 

Päivän aikana tuli käveltyä vain muutama kilometri mutta ne olivatkin varsin hienoja. Merimatka oli hauska eikä vähiten tyynen meren takia.

Seuraava aamu veisi meidät taas oikeille poluille.

Mallorca 20: Arkkiherttuan reitillä

 

Viikkomme Mallorcalla jatkui retkellä Valldemossan maastoon. Olimme kävelleet täällä aikaisempinakin vuosina vaan nyt olimme onnistuneet löytämään meille tuntemattoman polun. Sinne siis.

Kuten aikaisemminkin aloitimme vaelluksen Carrer de les Oliveresin päästä.

kartta: Sunflower Books, Mallorca

Kiersimme pitkän (n.15 km ) kierroksemme myötäpäivään.

Oliveres-kadun päässä on tiukasti suljettu portti mikä oli ekalla kerralla aika hämäävää. Kävelyreitti ohittaa portin vasemmalta puolelta.

Kivikkoinen polku vie seuraavalle suljetulle portille josta saa kulkea vain luvan kanssa. Tuo alue on Muntanya del Voltor, eli petolintujen suojelualue. Netistä voi anoa lupaa siellä vierailuun. 

Meillä ei tälläkään kertaa ollut lupalappuja joten jatkoimme portin kohdalta oikealle. 

Tämä oli meille tuttua polkua ja tiesimme odottaa ylämäkeä joka ei ihan pian loppuisi.

Hikisen kapuamisen jälkeen Valldemossa näkyi kaukana alhaalla... mutta ylämäki senkun jatkui.

Hieman seuraavan portin jälkeen tulimme opasteelle josta jatkoimme meille uudelle polulle.

Ohitimme kivirakennelmia ja villivuohia.

Edelleen jatkoimme ylämäkeen joskin hieman maltillisemmin.

Välillä putkahdimme metsän siimeksestä maisemien äärelle.

Jossain kohdin kadotimme oikean polun ja kävelimme jonkin matkaa harhaan. Olisi pitänyt ymmärtää etsiä reittiopasteita myös takaviistosta.

Onneksi harharetkemme ei ollut kovin pitkä ja tuota pikaa olimme taas merkityllä reitillä.

Ja hulppeiden maisemien äärellä.

Numero 1 tarkoittaa täällä Cami de s `Arxiducia eli arkkiherttuan polkua. Arkkiherttua Ludwig Salvator rakennutti tänne ratsastusreitin 1800-luvulla. 

Aloitimme alamäen jota jatkui ja jatkui. Ja aavistimme että sitä seuraa väistämättä ylämäki, vuoristossa kun ollaan. Polku kulki mukavasti varjossa ja tarjosi uusia maisemia. 

Tuossa vasemmalla avautui suljettu Muntanya del Voltor mutta niitä petolintuja ei osunut kohdalle.

Pian saavutimme Cova de s`Ermitan luolan. Se oli muurien suojassa enkä uskaltanut kurkkia ensimmäistä onkaloa pidemmälle.

Matka jatkui vielä jonkin matkaa alaspäin. Sitten saavutettiin solan pohja ja kulku vaihtui ylämäkeen.

Lopulta saavutimme arkkiherttuan reitin hienoimman osuuden. Nyt kulku oli kepeää ja maisemat kohdillaan.

Mietimme kulkiessamme mitä saarelaiset ovat mahtaneet ajatella asetellessaan kiviä Ludvig Salvatorin hevosta varten. Toivottavasti saivat työstään kunnon korvauksen. Me ainakin olimme kiitollisia heidän aherruksestaan.

Olimme hyvin tyytyväisiä että olimme jaksaneet kavuta kaikki päivän kiviset ylämäet. Täällä korkealla  kelpasi kulkea. Oli miltei tyyntä ja aurinko helotti taivaan täydeltä. Ja katse ylsi kauas.

Yläkuvan nyppylä on kuuluisa Caragoli joka on tämän reitin korkein kohta. Sen huipulla oli ruuhkaa emmekä muutoinkaan nähneet tarvetta lisäkiipeilyyn.

Alempana puiden varjo kutsui meitä hyvin ansaitulle lepotauolle. Meillä oli käveltävänä vielä runsas kahdeksan kilometriä Valldemossaan. Tosin suurin osa tuosta olisi alamäkeä.

Hyvänmittaisen tauon jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa. 

Reitti kulki korkealla kevyesti kumpuillen. Komeita maisemia oli joka suunnassa.

Sitten alkoi piiiitkä alamäki joka oikeastaan loppui vasta Valldemossan nurkilla. Kenkä kulki kevyesti. Tosin kivikkoisemmat kohdat vaativat tarkkaa askellusta.

Reitti kulki kiemurrellen välillä soralla, välillä asfaltilla.

Hyönteishotelli keskellä metsää jaksaa aina vaan huvittaa... vuodesta toiseen.

Seuraavaksi tulimme yksityisalueelle jossa sai kulkea kunhan käyttäytyi hyvin eikä poikennut polulta. Se sopi meille.

Ja niin alamäki loppui ja pienen asuntoalueen jälkeen tulimme MA-1110-tielle. Onneksi tässä oli leveä jalkakäytävä sillä kuljimme tienlaitaa Valldemossan keskustaan asti.

Valldemossassa hakeuduimme taxi-asemalle jossa ei tietenkään ollut vapaita taxeja. Yritimme soittaa tolpassa annettuun numeroon joka ei toiminut.

Usean yrittämisen jälkeen päätimme siirtyä ravintolaan lounaalle ja pyysimme tarjoilijalta taxi-numeron siinä toivossa että se toimisi. No ei toiminut. Avulias tarjoilija lupasi itse soittaa meille taxin... ja se tulikin paikalle puolessa tunnissa. 

( Can Reull-ravintolan tarjoilija Ardon tuskin koskaan lukee tätä mutta haluan silti kiittää häntä vielä kerran. )

Tämä oli hieno päivä parhaissa maisemissa. Minne mahtaa seuraava aamu meidät viedä?