Parin vuoden tauon jälkeen läksimme retkeilemään Laipanmaalle. Tuo alue sijaitsee Kangasalan ja Pälkäneen seuduilla.
Jätimme auton Pihtilammen parkkipaikalle ja valitsimme reittivalikoimasta Hirvijärven kierroksen jonka kävelimme myötäpäivään.
Heti autosta noustuamme saimme kimppuumme mittavan hyttysarmeijan. Onneksi nuo olivat aika hajamielisiä ja ilmeisesti yllättävän helteen huumaamia sillä vain muutama niistä älysi pistää.
Pihtilammen parkkipaikalla ei ole infotaulua mutta vanhasta muistista tiesimme mistä kohdin oikea polku lähtee. Seurasimme koko päivän sinipäisiä tolppia. Välillä kuljettiin pehmeää polkua, välillä jo hieman ravistuneita pitkospuita.
Kohta saavutimme Sadinlammen. Yleensä täällä on keväisin ollut sammakoita ylen määrin. Nyt ei isoja loikkijoita näkynyt mutta veden pinnan tuntumassa uiskenteli satoja nuijapäitä.
Lammen jälkeen polku nousi ylemmäksi. Ihan pienen hetken kävelimme myös harhapolulla kunnes hoksasimme kulkevamme väärään suuntaan. Palasimme kiltisti merkitylle reitille.
Aurinko paistoi jo melkein helteisesti mutta onneksi saimme kulkea myös varjossa.
Kivikon jälkeen tulimme vesaikkoon. Moinen oli kasvanut entiselle avohakkuualueelle. Polku melkein katosi heleän vihreään.
Vesaikosta selvittyämme laskeuduttiin varsin jyrkästi alas kauniin Hirvijärven tuntumaan.
Järven rannasta lähdettiin nousemaan kohti Korppivuorta. Pitkät portaat veivät meidät nopeasti varsin korkealle. Tässäkin oli ammoin hieno puusto... nyt tuollainen vesakko.
Portaikon yläpäässä tulimme avohakkuualueelle. Tästä oli metsä kadonnut ja maasto myllätty.
Onneksi saimme pian kääntää selkämme hävitykselle ja pääsimme puiden katveeseen. Maisema ja mieliala paranivat heti. Polku kulki kokoajan pientä ylämäkeä.
Ja niin ylämäkipolun ja parin mutkan jälkeen tulimme Korppivuorelle. Olimme nyt korkealla Hirvijärven yläpuolella.
Korppivuoren rinteet ovat paikoin ihan pystysuoria. Tällaisen pudotuksen äärelle oli kiinnitetty vahva köysi. Hieman alempana kaksi nuorta keikkui köyden varassa. Olivat kuulemma just nousseet rinnettä ylös ja nyt oli laskeutumisen vuoro.
Me otimme iisimmin ja pidimme pienen tauon maisemia ihaillen.
Sitten lähdimme laskeutumaan. Tämä puoli Korppivuoresta oli jyrkempi ja rappusten lisäksi saimme taiteilla muutaman hankalamman osuuden alaspäin. Nyt kuivalla kelillä se oli suht vaivatonta.
Alamäen jälkeen polku lähti mukavasti kumpuilemaan. Kuljimme halki monimuotoisen metsän. Oli kivikkoja, kosteikkoja ja auringonpaistetta.
Parhaat päivänsä nähneet pitkokset veivät halki pienen suon jonka laidassa hempeä suokukka oli jo nupussa. Tuo oli kyllä ilahduttava näky.
Aika monen mutkan, ylä- ja alamäen jälkeen tämä metsäosuus loppui ja lyhyen leveämmän väylän jälkeen tulimme Haltiantielle. Se on autotie jota pitkin pääsee Rajalan kämpän parkkipaikalle.
Kävelimme Haltiantietä jonkin matkaa pohjoiseen. Ohitimme myös hienon vanhan aitan ja seurasimme sitten opasteita takaisin metsäpoluille. Hetken saimme kulkea Vähä-Hirvijärven rantaa.
Sitten polku johdatti meidät ylämäkeen kohti Tulivuorta. Täällä polun poikki oli kaatunut ennätysmäärä isoja puita.
Koska oli mahdollisuus kiivetä Tulivuorelle niin tokihan sinne oli mentävä. Varsinaista polkua emme tähän hätään löytäneet mutta hieman loivemmasta kohdasta oli aika simppeliä kavuta ylös. Eikä tullut kuin vähän hiki.
Tulivuoren eteläisestä päästä löytyi meille tuttu mukava taukopaikka. Keittelimme kaasulla kuuma vettä ja söimme kauden ensimmäiset pussiruuat. Ihan hyvää oli.
Lepuutimme kinttuja ilman hyttysiä sillä täällä kävi mukava tuulenvire. Kartassa Tulivuori on numero 11.
Tulivuoren hieno nimikyltti veteli viimeisiään. Olisipa kiva jos joku vielä korjaisi sen.
Tulivuorelta laskeutumisen jälkeen kävelimme metsäpolkua Haltiantielle ja sen seuraavassa risteyksessä oli meille opasteita.
Läksimme tästä Ruokojärven laavulle.
Kävelimme jonkin aikaa helteistä soratietä kunnes yhytimme Luontopolun. Nyt pääsimme takaisin metsän varjoihin mikä ei ollut lainkaan hassumpaa.
Luontopolku toi meidät metsäautotielle jota pitkin tulimme pian Ruokojärven laavun risteykseen.
Nimestään huolimatta tämä laavu ei sijaitse järven rannalla vaan kuivalla nyppylällä.
Keitimme täällä kaasulla kuumaa juotavaa ( helteestä huolimatta ) ja söimme jälkiruokaherkkuja.
Istuskelun jälkeen jatkoimme helteistä metsäautotietä kunnes opaste opasti meidät metsäpolulle.
Edessä oli kumpuilevaa maastoa.
Kuljimme aikamme kaunista polkua ja sitten suunnistimme metsän halki soratielle. Tämän oli tarkoitus hieman lyhentää edessä olevaa tiellä kävelyä. Metsän maasto oli onneksi helppokulkuista eikä kovin mäkistäkään.
Saavutimme soratien aika rivakasti. Käveltyämme helteen alla kärvistelevää tietä pääsimme lopulta opasteiden opastamana takaisin metsän suojaan. Tästä alkoi päivän viimeinen etappi.
Kohtuullisen pitkän matkan käveltyämme putkahdimme Pihtilammen rannalle.
Pihtilammen silta näyttää kiikkerältä ja huojuvalta mutta oikeasti sitä pitkin oli hyvä kävellä. Täytyi vain pitää kieli keskellä suuta.
Reitti kulki tästä eteenpäin mukavasti rantaviivan tuntumassa.
Yksinäinen suomuurain oli jo ehtinyt kukkaan.
Kuljimme Pihtilammen laavun alitse paikan toiselle nuotiopiirille. Kierroksemme alkoi sulkeutua sillä olimme nyt aivan Pihtilammen parkkipaikan tuntumassa.
Laipanmaan Hirvijärven kierros on pituudeltaan noin 12 kilometriä ja suunnilleen sen verran mekin kävelimme. Metsän halki oikaisu ei lyhentänyt matkaa sillä olimme piipahtaneet Tulivuorella joka ei varsinaisesti kuulu kierrokseen.
Tämä oli hieno, joskin aika kuuma retki alkukesän luontoon.
