perjantai 31. toukokuuta 2024

Aulangonjärven polku kesäisessä helteessä

 


Hämeenlinnan Aulanko on parhaimmillaan kaikkina vuodenaikoina... ja myös nyt.
Kiersimme Aulangonjärven vastapäivään ja aloitimme näkötornilta.



Ensin poikkesimme viehkoon Tornikahvilaan joka nököttää näkötornin juurella. 

Sitten suuntasimme näköalatasanteelle josta aukeni ikoninen maisema Lusikkaniemeen. Torniin emme tälläkertaa kiivenneet sillä sinne juoksi, loikki ja pomppi ainakin kaksi alakoululuokkaa. Annoimme heille elämysrauhan.




Näköalatasanteen vierestä lähtevät portaat alas Karhunluolalle.
Ja niitä riittää... laskujen mukaan 322 askelmaa.




Karhunluolan patsaan teki Robert Stigell vuonna 1906 Aulangon perustajan eversti Hugo Standertskjöldin tilauksesta.
Emme siis suinkaan olleet ensimmäiset paikalla.



Laskeuduimme patsaalta vielä jonkin matkaa järven rannassa kulkevalle ulkoilureitille.




Kihtersuon uimarannalla oli sen verran väkeä viettämässä helteistä päivää etten tohtinut napata kuvaa.

Ohitimme hiekkarannan ja tulimme väylälle jossa aikaisemmin oli pitkospuut. Nyt tämä osuus oli peitetty puuhakkeella. Se oli jalan alla mukavan pehmeää.




Ylitimme muutaman ojapahasen ja ohitimme helteessä kärvistelevän pellon.



Seuraavalta opasteelta lähdimme kohti kallioita. Nyt kuljimme hetken yksityisalueella jonka jälkeen pääsimme järven rannassa kulkeville pitkospuille.

Pitkospuuosuus oli yksi retken kohokohdista. Saimme kävellä hyvän matkaa aivan veden tuntumassa.



Pitkospuut päättyivät reitin ainoalle nuotiopaikalle. 
Sen vierestä lähtivät pitkät metalliportaat joille mekin suuntasimme.



Nyt tulimme Levonkalliolle ( vai Käärmekalliolle? ) josta aukeni hieno maisema järven poikki tornille. 
Pidimme tässä pitemmän tauon ja nautimme nestepitoisia eväitämme. Hyttysiä oli yllättävän vähän. Ehkä helle oli tuperruttanut nekin.




Maisemien ihailun jälkeen laskeuduimme kalliolta varjoisalle metsäpolulle. 



Maasto vaihteli lehtojen ja kuusikoiden välillä. Polulla ei juuri ollut risteyksiä joten eksymisen vaaraa ei ollut.



Muutaman sillankin ylitimme muttei niiden alla juurikaan vesi lirissyt.




Metsän jälkeen kävelimme halki Aulangon Heikkilän parhaat päivänsä nähneen mökkikylän. Siitä selvittyämme oli edessä päivän kuumin etappi eli peltoja halkova soratie. 
Aurinko paahtoi tosi kuumasti eikä varjosta ollut tietokaan.


Pellon jälkeen ohitimme pienen asuntoalueen ja golfkentän.



Olipa ilo päästä autotien jälkeen takaisin varjoisalle metsäpolulle.




Polku johdatti meidät Aulangon ulkoilumajalle. Olimme ajatelleet pitää siellä pienen virkistystauon mutta vaikka majan kahvila oli auki ei siellä näkynyt kahvilanpitäjiä.

Jatkoimme siis matkaa kohti näkötornin parkkipaikkaa.






Teimme matkan varrella klassisen suunnistusvirheen ja parkkipaikan sijasta päädyimme Ruusulaakson paviljongin tuntumaan.

No tästä oli vain pieni kävely autotietä pitkin oikeaan paikkaan.


Aulangonjärven polku on pituudeltaan noin seitsemän kilometriä. Saimme jälleen kerran kulkea upeassa luonnossa ihan kelpo maisemien äärellä. Tätä on helppo suositella... jopa helteisenä päivänä.





perjantai 24. toukokuuta 2024

Laipanmaan helteinen Hirvijärven kierros

 


Parin vuoden tauon jälkeen läksimme retkeilemään Laipanmaalle. Tuo alue sijaitsee Kangasalan ja Pälkäneen seuduilla.
Jätimme auton Pihtilammen parkkipaikalle ja valitsimme reittivalikoimasta Hirvijärven kierroksen jonka kävelimme myötäpäivään. 
Heti autosta noustuamme saimme kimppuumme mittavan hyttysarmeijan. Onneksi nuo olivat aika hajamielisiä ja ilmeisesti yllättävän helteen huumaamia sillä vain muutama niistä älysi pistää.



Pihtilammen parkkipaikalla ei ole infotaulua mutta vanhasta muistista tiesimme mistä kohdin oikea polku lähtee. Seurasimme koko päivän sinipäisiä tolppia. Välillä kuljettiin pehmeää polkua, välillä jo hieman ravistuneita pitkospuita.

Kohta saavutimme Sadinlammen. Yleensä täällä on keväisin ollut sammakoita ylen määrin. Nyt ei isoja loikkijoita näkynyt mutta veden pinnan tuntumassa uiskenteli satoja nuijapäitä.




Lammen jälkeen polku nousi ylemmäksi. Ihan pienen hetken kävelimme myös harhapolulla kunnes hoksasimme kulkevamme väärään suuntaan. Palasimme kiltisti merkitylle reitille.
Aurinko paistoi jo melkein helteisesti mutta onneksi saimme kulkea myös varjossa.



Kivikon jälkeen tulimme vesaikkoon. Moinen oli kasvanut entiselle avohakkuualueelle. Polku melkein katosi heleän vihreään.

Vesaikosta selvittyämme laskeuduttiin varsin jyrkästi alas kauniin Hirvijärven tuntumaan.





Järven rannasta lähdettiin nousemaan kohti Korppivuorta. Pitkät portaat veivät meidät nopeasti varsin korkealle. Tässäkin oli ammoin hieno puusto... nyt tuollainen vesakko.

Portaikon yläpäässä tulimme avohakkuualueelle. Tästä oli metsä kadonnut ja maasto myllätty.



Onneksi saimme pian kääntää selkämme hävitykselle ja pääsimme puiden katveeseen. Maisema ja mieliala paranivat heti. Polku kulki kokoajan pientä ylämäkeä.






Ja niin ylämäkipolun ja parin mutkan jälkeen tulimme Korppivuorelle. Olimme nyt korkealla Hirvijärven yläpuolella.




Korppivuoren rinteet ovat paikoin ihan pystysuoria. Tällaisen pudotuksen äärelle oli kiinnitetty vahva köysi. Hieman alempana kaksi nuorta keikkui köyden varassa. Olivat kuulemma just nousseet rinnettä ylös ja nyt oli laskeutumisen vuoro.

Me otimme iisimmin ja pidimme pienen tauon maisemia ihaillen.




Sitten lähdimme laskeutumaan. Tämä puoli Korppivuoresta oli jyrkempi ja rappusten lisäksi saimme taiteilla muutaman hankalamman osuuden alaspäin. Nyt kuivalla kelillä se oli suht vaivatonta.



Alamäen jälkeen polku lähti mukavasti kumpuilemaan. Kuljimme halki monimuotoisen metsän. Oli kivikkoja, kosteikkoja ja auringonpaistetta.







Parhaat päivänsä nähneet pitkokset veivät halki pienen suon jonka laidassa hempeä suokukka oli jo nupussa. Tuo oli kyllä ilahduttava näky.



Aika monen mutkan, ylä- ja alamäen jälkeen tämä metsäosuus loppui ja lyhyen leveämmän väylän jälkeen tulimme Haltiantielle. Se on autotie jota pitkin pääsee Rajalan kämpän parkkipaikalle.





Kävelimme Haltiantietä jonkin matkaa pohjoiseen. Ohitimme myös hienon vanhan aitan ja seurasimme sitten opasteita takaisin metsäpoluille. Hetken saimme kulkea Vähä-Hirvijärven rantaa.



Sitten polku johdatti meidät ylämäkeen kohti Tulivuorta. Täällä polun poikki oli kaatunut ennätysmäärä isoja puita.






Koska oli mahdollisuus kiivetä Tulivuorelle niin tokihan sinne oli mentävä. Varsinaista polkua emme tähän hätään löytäneet mutta hieman loivemmasta kohdasta oli aika simppeliä kavuta ylös. Eikä tullut kuin vähän hiki.

Tulivuoren eteläisestä päästä löytyi meille tuttu mukava taukopaikka. Keittelimme kaasulla kuuma vettä ja söimme kauden ensimmäiset pussiruuat. Ihan hyvää oli. 
Lepuutimme kinttuja ilman hyttysiä sillä täällä kävi mukava tuulenvire. Kartassa Tulivuori on numero 11.



Tulivuoren hieno nimikyltti veteli viimeisiään. Olisipa kiva jos joku vielä korjaisi sen.



Tulivuorelta laskeutumisen jälkeen kävelimme metsäpolkua Haltiantielle ja sen seuraavassa risteyksessä oli meille opasteita.
Läksimme tästä Ruokojärven laavulle.



Kävelimme jonkin aikaa helteistä soratietä kunnes yhytimme Luontopolun. Nyt pääsimme takaisin metsän varjoihin mikä ei ollut lainkaan hassumpaa.




Luontopolku toi meidät metsäautotielle jota pitkin tulimme pian Ruokojärven laavun risteykseen. 

Nimestään huolimatta tämä laavu ei sijaitse järven rannalla vaan kuivalla nyppylällä.
Keitimme täällä kaasulla kuumaa juotavaa ( helteestä huolimatta ) ja söimme jälkiruokaherkkuja.


Istuskelun jälkeen jatkoimme helteistä metsäautotietä kunnes opaste opasti meidät metsäpolulle.
Edessä oli kumpuilevaa maastoa.





Kuljimme aikamme kaunista polkua ja sitten suunnistimme metsän halki soratielle. Tämän oli tarkoitus hieman lyhentää edessä olevaa tiellä kävelyä. Metsän maasto oli onneksi helppokulkuista eikä kovin mäkistäkään.


Saavutimme soratien aika rivakasti. Käveltyämme helteen alla kärvistelevää tietä pääsimme lopulta opasteiden opastamana takaisin metsän suojaan. Tästä alkoi päivän viimeinen etappi.



Kohtuullisen pitkän matkan käveltyämme putkahdimme Pihtilammen rannalle. 



Pihtilammen silta näyttää kiikkerältä ja huojuvalta mutta oikeasti sitä pitkin oli hyvä kävellä. Täytyi vain pitää kieli keskellä suuta.
Reitti kulki tästä eteenpäin mukavasti rantaviivan tuntumassa.




Yksinäinen suomuurain oli jo ehtinyt kukkaan.


Kuljimme Pihtilammen laavun alitse paikan toiselle nuotiopiirille. Kierroksemme alkoi sulkeutua sillä olimme nyt aivan Pihtilammen parkkipaikan tuntumassa.

Laipanmaan Hirvijärven kierros on pituudeltaan noin 12 kilometriä ja suunnilleen sen verran mekin kävelimme. Metsän halki oikaisu ei lyhentänyt matkaa sillä olimme piipahtaneet Tulivuorella joka ei varsinaisesti kuulu kierrokseen.
Tämä oli hieno, joskin aika kuuma retki alkukesän luontoon.