lauantai 29. syyskuuta 2018

Camino Portugues, viimeinen päivä Portugalissa

(osa 5) Aamumme Viana do Castelossa alkoi poikkeuksellisesti, sillä pitempi meistä kävi hammaslääkärissä. Uusi hieno paikka maksoi 40 euroa.

Tuon toimenpiteen takia pääsimme pakkaamaan reppumme pari tuntia normaalia myöhemmin. Tosin pakkamiseen ei mennyt kovin kauaa, sillä repun paino oli just ja just neljä kiloa. Siitä lämmin kiitos TAP:lle, joka hukkasi matkatavaramme.

Just ennen taipaleelle lähtöä satoi muutaman pisaran, mikä teki aamusta tavallista raikkaamman.


Kuljimme edelleen Atlantin rannalla kohti pohjoista. Alkumatka meni nopsasti tasaisella ja helppokulkuisella väylällä. Keltaiset nuolet viitoittivat kulkuamme, vaikka hankalahan tuosta olisi ollut eksyä.
Päivän päämääränä oli Caminha, jonne olisi käveltävää suunnilleen 27 kilometriä. Tämä olisi viimeinen päivämme Portugalissa, huomenna siirtyisimme jo Espanjaan.


Välillä talsimme soralla, välillä kivetyksellä ja paljon myös puupoluilla.

Matkan varrella oli pieniä rantakahviloita, joissa saattoi hetken huilata. Nesteytyksestä oli myös huolehdittava, sillä +30 astetta taisi taas mennä rikki.




Yhdessä kohdin keltaiset nuolet katosivat. Päätimme seurata GR-merkittyä polkua, sillä sekin kulki rantaa pitkin.
Sen johdattamana päädyimme upean kanervikon peittämälle niemelle.

Maaston väriloisto ei oikein välity näistä kuvista, mutta me olimme aivan myytyjä.
Kannatti ottaa pieni riski, unohtaa nuolet hetkeksi ja luottaa oikeaan suuntaan menevään polkuun.


Upea polkumme päättyi hiekkarannalle, jossa yhytimme taas keltaiset nuolet.
Hieman epäselväksi jäi, olimmeko koko ajan kulkeneet Caminoa, vai onnistuneesti oikaisseet hienon kanervaniemen yli.



Matka jatkui rantaa sivuavassa metsikössä, jossa pääsi puiden siimekseen.


Totuuden nimissä on mainittava, että myös asfalttia päästiin tallomaan.
Paikoin ihan kunnollakin.

Kun jossain kohdin keltaiset nuolet katosivat hetkeksi, otettiin avuksi googlemaps paikantimen kanssa. Ja avot, löysimme teiden sokkelossa oikean polun.




Päivä ja kävely oli jo varsin pitkällä, kun pysähdyimme lounastamaan sopivan hienoon rantaravintolaan.

Terassilla ruokailussa oli se ilo, että sai vaivihkaa riisuttua kengät jaloistaan.
Vieno merituuli hoiti sukkien kuivattelun.

Ja vei "satunnaiset" hajuhaitat mennessään.
Olimme aika lähellä päivän päämäärää, kun rajajoki Rio Minhon toisella puolen kohosi Monte Tecla. Tuo oli jo Espanjaa.

Kuva antaa viitteitä siitä, miten Portugalin biitsit pian vaihtuivat Galician kivikkoisiin rantoihin.
Caminhasta kulkee lautta yli Rio Minhon naapurimaahan, sillä lähimpään joen ylittävään siltaan on matkaa 15 km. Seuraavan aamun (lauantai) ferry lähtisi vasta klo 11.30... se olisi harmillisen myöhäistä, sillä sen jälkeen olisi vielä käveltävää 25 km.

Tätä dilemmaa miettien vietimme muutoin mukavan illan viehättävässä Caminhassa.

Entä edelleen kadoksissa oleva matkalaukkumme? Tänä iltana totesimme, että tulimme oikein hyvin toimeen näillä hätävaraksi ostamillamme varusteilla. Mitään ei ollut liikaa, eikä oikeastaan liian vähääkään. Reppujen keveys ei ollut lainkaan paha asia!

Lentoyhtiö TAP etsiskeli edelleen tavaroitamme. Missä ihmeessä ne saattoivat olla? Ja oliko sillä enää oikeasti väliä...

(seuraavaksi Espanjaan...)




torstai 27. syyskuuta 2018

Camino Portugues, vaihteeksi pusikoissa

(osa 4) Autereinen aamu Esposendessa lupaili uutta hellepäivää. Guesthousen varsin mukavan aamiaisen ääressä päivälle tuli muutakin "helteistä", sillä seurueen pidemmältä puoliskolta napsahti hampaasta paikka irti. Auts!
Onneksi hammasta ei jomottanut.

Päivän kohde oli Viana do Castelo, eli ihan oikea kaupunki. Varmaan sieltä hammaslääkäri löytyisi... toivottavasti!

Päivän lenkki (n. 26 km) aloitettiin tutusti Atlantin rantaa hipoen.



Vaan aika pian siirryttiin kauemmaksi rantsusta, sillä opaskirjamme (John Brierley, Camino Portugues) mukaan rantareitti tällä osuudella oli sokkeloinen, vaikeasti seurattava ja eksyttävä.

Suuntasimme siis ekaa kertaa mäkiseen maastoon.
Aluksi reitti puikkelehti pientaloalueella, mikä on mielestäni aina hauskaa. Siinä pääsee ikäänkuin kurkkimaan paikallisten oikeata elämää.
Hieman reitistä sivussa oli baari O Lampiao, jossa kannatti piipahtaa ihan sen Che-henkisen sisustuksenkin takia.

Se oli myös yksi niistä harvoista virkistyspaikoista, joita reitille osui.



Asutusalueella tie nousi välillä varsin jyrkästikin.
Mutta kun päästiin metsään, alkoi vaihteeksi alamäki.

Nämä polut olivat ihanan varjoisia käveltäviä, vallankin kun päivän lämpötila nousi taas lähelle +30.



Merkkipaalut Caminoiden varrella ovat usein vuosisatojen takaisia, mutta on joukossa tällaisia nuorempiakin.

Muutoinkin reitti oli mukavasti merkitty. Keltaisia nuolia löytyi osavasti, niin että saattoi keskittyä maisemiin ja koipien liikutteluun.















Kivipaasin kulmalta alkoi ihan oikea metsäpolku.

Se johdatti vauhdikkasti alaspäin.

Kunnes lopulta päädyttiin Rio Neivan sillalle.

Nyt vesi oli matalalla, mutta perimätiedon mukaan tästä ei aina pääse kulkemaan kuivin jaloin.

Sillan jälkeen alkoi luonnollisesti ylämäki, joka taittui Santiago de Castelo do Neiva- kirkon kohdalla.
Kirkon jälkeen palattiin metsäpolulle. Siellä seuraamme ilmestyi ystävällinen koira, joka käveli vierellämme seuraavat kilometrit.
Piski piti meitä niin tarkasti silmällä, että toiset vaeltajat luulivat sitä omaksemme.
Kun istahdimme kiviaidalle huilaamaan, läksi koira kulkemaan seuraavan eteenpäin menevän matkassa.

Sillä taisi menotassu vipattaa.


Viana do Castelo putkahti esiin päivän viimeisen mäen takaa.
Ja juuri sopivasti, sillä kilometrit ja kuumuus alkoivat tuntua kintuissa.

Kaupunki on tuolla Rio Liman toisella puolen.

Viana olikin yllättävän komea ja pirteä kaupunki.

Kun suunnistimme kaupungin kujien sokkelossa hotelliimme, osui silmiimme hammaslääkärin vastaanotto. Sinne siis!

Ihan samalle päivälle ei hampaankorjausaikaa löytynyt, mutta seuraavalle aamulle kyllä.



Entä kadonnut matkalaukkumme?
TAP etsiskeli sitä uutterasti edelleen....
Hyvä TAP!



(jatkoa tulossa...)

tiistai 25. syyskuuta 2018

Camino Portugues, rutiini löytyy

(osa 3) Lentomatkalla kadonneista matkatavaroistamme ei vieläkään kuulunut yhtikäs mitään, joten päätimme siirtää tuon asian päiväksi tajuntamme takaosaan. TAP:lla oli numeroni, joten ehkä he soittaisivat, jos olisi aihetta.

Läksimme Vila do Condesta aamuvarhaisella Povoa Varzimin kautta kohti Esposendea. Nyt pääsisimme meille uusiin maisemiin. Käveltävää olisi osapuilleen 25 km.
Hotellimme Vila do Condessa sijaitsi sellaisella kohtaa, että oli luontevaa kävellä viis ekaa kilsaa kaupunkialueella. Pienellä kierrolla olisi toki päässyt heti meren rantaan.

Tuo ruskea, pitkän miehen selässä keikkuva käsimatkatavaroitani kuskannut pikkureppu, sai siis yllättäen ylennyksen Caminorepuksi.
Siihen mahtui hyvin kaikki kantajansa tavarat.
Kuljimme tosi keveästi!

Aamulla ilma oli mukavan raikas, mutta el tiempo lupasi täksikin päiväksi suunnilleen +30.

Hyvin merkitty reitti kulki pikku kujia kohti pohjoista.


Ja kun vajaan tunnin kuluttua saavutimme Povoa Varzimin, pääsimme jälleen meren äärelle.

Leveiksi rakennetut rantabulevaardit olivat joutuisia ja mukavia kävellä.

Hieman myöhemmin ne vaihtuivat puupoluiksi.





Niitä oli vieläkin mukavampi astella.


Oma uusi reppuni ei ollut sekään suuren suuri. Tai painava. Tai värikäs.
Näin toisena päivänä se ei enää tuntunut ihan niin oudolta.


Rantahietikon päälle oli levitetty merestä nostettua levää. Moisen tarkoitus jäi hieman epäselväksi, mutta arvelimme, että ajatuksena oli saada hietikko ravinteikkaammaksi kasvillisuutta varten.

Täällä ongelmana on näet se, että meri ja tuuli siirtelevät hiekkaa ajoittain liian innokkaasti.
Kasvillisuus sitoisi sen mukavasti paikoilleen.

Aikamme rantaa pitkin talsittuamme siirryimme kiviselle tielle, joka johti viljelysten, kasvihuoneiden ja pienten metsiköiden halki.

Täällä ei ollut kahviloita, vaan olimme omien vesipullojemme varassa.
Paikoitellen peltojen ja kasvihuoneiden välissä puikkelehtivat autot tekivät kulkemisesta tukalaa, sillä piennar oli kovin kaita.




Tuolla pitkän sillan toisessa päässä oli Esposende, päivän maali.

Esposende on vilkas pikkukaupunki, jossa saimme käyttöömme Esposende Questhousen parhaan huoneen isolla parvekkeella.

Jokainen Caminonkulkija tietää, mitä se tarkoittaa: pyykinpesua!

Illan iloksi tsekkasimme vielä TAP:n sivuilta uusinta tietoa matkalaukustamme. Etsivät sitä kuulemma herkeämättä.


(ja matka jatkuu...)



sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Camino Portugues, eteenpäin sanoi mummo lumessa

(osa 2) Vietimme aika levottoman yön hotellissamme Porton Matosinhosin alueella odotellen kadonneen matkalaukkumme mystistä ilmestymistä.
Turhaa odotimme.

Niinpä aamusella siirryimme plan B:hen ja kävelimme tunnin SportsDirectin kaupalle. Siellä hikoilimme toisen tunnin haalien housuja, paitoja, sadetakkeja, alusvaatteita, sukkia yms.
Kauppa osoittautui Karrimoren outlet-myymäläksi, mikä sopi meille oikein hyvin.
Päädyimme ostamaan vain yhden uuden repun, sillä seurueemme pitempi puolisko arveli pärjäävänsä toistaiseksi sillä halpisrepulla, jonka olin ottanut käsimatkatavaroihini.


Kadoksissa olivat siis omat reppumme ja kaikki kotona huolella valitut kävelykamat. Valitettavasti myös kamerani laturi oli poissa, joten tavanomaista kuvapläjäystä odottavat lukijani joutuvat nyt pettymään.
Ostimme Caminolle tarvittavaa vaatetusta yli 200 eurolla ja vaihdoimme läheisen Ikean vessassa päälle uudet vermeet.
Repuistamme tuli yllättävän keveät, koska niihin oli pakattuna vain aivan tärkeimmät kamat ilman extra-kappaleita.
Shoppailussa olimme kuluttaneet päivästä jo useamman tunnin, joten päätimme suhata taksilla kymmenisen kilometriä Lavran kylään asti. Näin pääsimme kävelyn tahtiin siedettävällä aikataululla.

Oli ihanaa päästä lopulta tien päälle! Vastaostetut vaatteet olivat ihan ok, vain uusi reppu tuntui oudolta selässä ja kaipasin luotettavaa Deuteriani. Se oli sentään keikkunut selässäni kaikilla aikaisemmilla Caminoilla. Auringon paiste ja mukavat puupolut veivät kuitenkin mennessään ja matka taittui reippaasti. Atlantin aaltojen sopuisa rantautuminen siivitti askeleitamme ja mukavia virkistäytymispaikkoja oli rannalla ihan kivasti. Lämpötila keikkui +30 asteen rintamilla, mutta mereltä puhaltava vieno tuuli helpotti helteessä.
Kävelimme kohti Vila do Condea, jonne oli nyt matkaa sopuisat 15 km.

Vila do Conde, Santa Claran luostari

Edelliskerrasta poiketen puiset kävelytiet johdattivat nyt kulkijan melkein Vila do Condeen asti. Se oli mukava yllätys, sillä näin lopun asfalttiosuus ja autotien varressa kävely jäi aikas lyhyeksi.

Koska kadonneissa tavaroissamme olivat myös albergue-yöpymisiin varatut kamat, kävelisimme toistaiseksi hotellista hotelliin, kunnes saisimme omat vermeemme takaisin.
Vila do Conde oli aivan yhtä symppis pikkukaupunki, kuin edellisilläkin kerroilla.
Ostimme tutusta nurkkakaupasta dödöä, aurinkovoidetta ja muuta sen sorttista kamaa tulevia päiviä varten.
Illalla tarkastelimme TAP:n nettisivulta kadonneen laukkumme epäonnista jäljitystä ja ilmoitimme heille myös uuden osoitteemme mahdollista laukun löytymistä varten.

Ehkä se tavoittaisi meidät tien päältä?

Vaikka kävelisimme joka päivä uuteen osoitteeseen...

(lisää tulossa...)


perjantai 21. syyskuuta 2018

Camino Portugues, yllättävä aloitus

(osa 1) (3.9.18) Monen vuoden jälkeen oli kivaa lähteä Caminolle. Alkuperäinen ajatus oli kävellä Lissabonista Portoon, mutta kun olimme aikamme vertailleet eri reittejä, vei voiton Portosta Santiago de Compostelaan vievä rannikkoreitti eli senda litoral.
Olimme aikaisemmin kävelleet kahdesti Portosta Santiagoon, mutta aina sisämaan reittiä. Nyt olisi luvassa uusia maisemia, merta ja suht tasaista maastoa.

Lensimme Lissabonin kautta Portoon Portugalin lentoyhtiö TAP:lla. TAP yllätti mukavasti tarjoamalla pidemmällä välillä ilmaisen ruuan ja lyhyellä Lissabon - Porto välillä jätskiä.





























Portossa saimme TAP:ilta vielä yhden yllärin: matkalaukkumme oli kadonnut! Laukussa oli molempien reput ja tarkoin valitut kävelyvarusteet, lukuunottamatta vaellusbootseja, jotka olimme pakanneet käsimatkatavaroihin.

Ystävällinen kenttävirkailija arveli, että pakaasimme olisi jäänyt Lissaboniin, jolloin se kiikutettaisiin hotelliimme vielä saman illan aikana.
Hotellin väki symppasi meitä kovasti ja kertoi, että kadonneet matkatavarat ilmestyvät respaan yleensä muutaman tunnin kuluessa, usein tosin vasta yöaikaan.

Epäileväisin ja osin myös luottavaisin mielin lähdimme päiväksi seikkailemaan aina yhtä kiehtovan Porton kujille. Virvokkeiden ääressä laadimme kuitenkin suunnitelman B siltä varalta, ettei laukkuamme heti löytyisi.

Mietimme, mitä ehdottomasti tarvittaisiin Caminon kävelyyn: vaellushousut, tekninen T-paita, kunnon sukat, reppu tai kaks, alusvaatteita, sadevarusteita....
Onneksi emme joutuisi hankkimaan uusia kenkiä!

Lista ei ollut määrättömän pitkä, sillä jos oikeat tavaramme löytyisivät luopuisimme lähes kaikista uusista.
Vielä pitäisi löytää puoti, jonka valikoimissa olisi kaikki haluamamme.

Älypuhelin osoitti arvonsa ja etsi tunnin kävelymatkan päästä hotelliltamme SportsDirect-kaupan, joka vaikutti oikeinkin lupaavalta. Sinne suuntaisimme heti aamusta, jos laukkuamme ei löytyisi.

Niin kului päivä ja ilta,  eikä tavaroitamme kuulunut.

Ehkä laukkumme tosiaan tulisi vasta yöllä....

No, kävi miten kävi, seuraavana aamuna aloittaisimme Caminomme.





(arvasit oikein: jatkoa seuraa)