Pääjärven kesäinen kierto

 

Hämeenlinnan, Lopen ja Tammelan rajoilla sijaitsevan Pääjärven virkistysalueella olimme viimeksi vuosi sitten. Oli siis korkea aika palata näille poluille. Kävelimme Pääjärven kierron vaihteeksi myötäpäivään. 

Vasta kun laitoin nuo kartat esille äkkäsin että olemme aina kulkeneet lenkin alun / lopun väärin. Tämä tietenkin siksi että kiirehdimme parkkipaikalta veden äärelle...

Laskeuduimme siis parkkipaikan nurkalta Pääjärven rantaan... toisin kuin tuo opaste opastaa.

Ensimmäinen alueen kahdesta siististä nuotiopiiristä oli heti polun päässä, joten me ohitimme sen muitta mutkitta.

Polku kiemurteli rantaa pitkin vaihtelevissa metsiköissä. Välillä oli tuhtia männikköä, välillä heleää koivikkoa. Tällaiset rantapolut pienellä kumpuilulla ovat ihan parhaita käveltäviä.

Kohta saavutimme jo hienolle paikalle pystytetyn Pääjärven laavun. Retkemme oli vasta alussa mutta koska reitillä ei ollut enempää taukopaikkoja paistoimme eväsmakkaramme jo näin alkuvaiheessa. Ihan hyviltä ne silti maistuivat.

Rantakukka hehkui vedenrajassa.

Evästelyn jälkeen jatkoimme matkaa. Seurasimme oransseja merkkejä. Aurinko pilkisteli puiden lomasta ja teki metsästä entistä kauniimpaa.

Heinäkuun alun sienisatoa.

Yritin löytää tuolle salaperäiselle valkoiselle eliölle nimeä siinä onnistumatta. Lienee jonkinlainen sieni?

Välillä nousimme harjanteille, välillä laskeuduimme pikkulaaksoihin. Mäet olivat paikoin aika jyrkkiä mutta lyhyitä.

Osa Pääjärven poluista kuuluu Ilvesreittiin, kuten niin monet hämäläiset polut. Ilvesreittiä kokonaisuudessa on vaikea hahmottaa sillä se on varsin monitahoinen, haarautuva ja paikoin vaillinaisesti merkitty.

Reittien risteyksen jälkeen tulimme reitin hienoimmalle paikalle. Kävelimme priimakuntoisia pitkospuita kapoiselle kannakselle ja sen jälkeen tukevalle sillalle. Tämä on varsin samanlainen paikka kuin Liesjärven Kyynäränharju.

Sillan jälkeen matka jatkui kannasta pitkin, kunnes palattiin metsän siimekseen.

Joissain männyissä oli selvää kilpikaarnaa vaikkeivat nuo kovin paksuilta näyttäneet.

Reittimme kiemurteli sopivasti kumpuilevassa maastossa. Paljon oli tiheitä kuusikoita, mutta myös valoisempia maisemia. Ylitimme useita ojia ja puroja. Kaikki sillat näyttivät olevan uudehkoja.

Salaperäisesti valaistuissa kuusikoissa hyttyset olivat ilonamme, mutta niitä oli loppujen lopuksi aika vähän.

Ylitimme muutaman kerran soratien ja lyhyen matkaa reittimme sivusi sellaista.  Pian sen jälkeen noustiin jyrkästi harjulle.

Harjulla tuli aika lepuuttaa kinttuja. Täällä kävi sen verran tuulenvirettä että oli hyvä pitää pidempi tauko kuumien juomien ääressä. Sopivalta kohdalta löytyi kaatunut puu penkiksi ja taisi tuohon hieman aurinkokin osua. Olisipa hienoa jos täällä olisi vaikka ihan oikea penkki retkeilijöiden iloksi.

Harjulta laskeuduimme soratielle jota kuljettiin rennolla askelluksella kohtalainen matka kunnes opaste opasti takaisin metsään.

Kohta pääsimme taas kuusikoiden katveeseen ja sammaleiseen maastoon.

Ja pian sen jälkeen mäntyjen, honkien ja petäjien keskelle.

Kotvasen tovin kuluttua ohitimme kauniin pellon. Sitten jatkoimme vielä jonkin matkaa metsäpolulla melko lähellä tietä 54. Suunnilleen näillä kohdin alkoi tuhruinen vesisade ja saimme vetää päälle goretexiä.

Muutaman mutkan jälkeen ylitimme tien 2831 ja kuljimme lähellä sen laitaa viimeisen kilometrin kohti Pääjärven parkkipaikkaa.

Mikä mahtoi vaivata puolukanlehtiä? Ne olivat koppuraisia ja aivan kuin jonkin kovan valkoisen käävän peittämiä.

Ja niin ympyrämme sulkeutui ja saavutimme lähtöpisteemme.

Pääjärven kierto on pituudeltaan noin 8 kilometriä. Se kulkee kauniita polkuja monimuotoisessa metsässä ja on hyvin opastettu. Ainoa mitä jäi kaipaamaan oli levähdyspaikka reitin varrelle.

Kylmäluoman Hukanharjun hurrikaani

 

Viikkomme Hossan kansallispuiston liepeillä ei olisi ollut täydellinen ilman vierailua Kylmäluoman retkeilyalueella. 

Vuoden 2021 Paula-myrsky teki Kylmäluoman alueella selvää jälkeä ja useat sen reiteistä jäivät kaatuneiden puiden alle. Paikoin hävitys oli liki totaalinen sillä arvioiden mukaan 70% alueen puustosta kaatui.

Kylmäluomassa otettiin katastrofista niskalenkki ja nimettiin jäljelle jääneet ja sittemmin raivatut reitit luonnonmullistusten mukaan.

Retkemme Kylmäluomaan osui sateiselle päivälle ( toinen vaihtoehto olisi ollut shoppailu Kuusamossa ) joten varustauduimme ja sovimme että retken pituus päätetään vasta polulla sääolojen mukaan.

Lähdimme kiertämään Hukanharjun hurrikaania vastapäivään sillä ajatuksella että jos taivas yllättäen selkenee voimme kävellä myös pidemmän Paulan puhurin ( juonipaljastus : ei seljennyt ).

Kyläluoman käveltävissä olevien reittien opasteet olivat parkkipaikan nurkilla. 

Rinteessä näkyi muutamia kaatuneita runkoja.

Kävelimme hetken opastettua reittiä ja lähdimme sitten Iso Pajuluoman rantaa pitkin päästäksemme kiertämään kierroksemme vastapäivään. Täällä puusto oli suht kunnossa.

Ohitimme karavaanialueen ja mökkikylän ja tulimme pitkospuille.

Nuo melkein katoamassa olevat johtivat kulkukelvottomalle suolle. Siirryimme takaisin kovemmalle maaperälle.

Kun sitten seurailimme rantapolkua huomasimme aika pian olevamme raivaamattomalla reitillä.

Tässä oli ennen myrskyä ollut opastettu polku... eipä ollut enää. Ilmiselvästi uusi linjaus kulki jossain muualla. 

Pääsimme kaatuneiden puiden sokkelossa eteenpäin sen verran että lopulta saavutimme raivatun reitin. Lyhytkinttuiselle nuo muutamat metrit olivat aika haastavia.

Lopulta pääsimme selkeämmille vesille. Ympärillämme metsä oli nurin mutta polku oli hyvin kuljettavissa.

Iso Pajuluoman ja Pikku Pajuluoman välisen salmen sillalta avautui miltei normaali maisema.

Olimme kävelleet koko ajan pienessä tihutuksessa. Kun saavutimme Pajusalmen laavun sade yltyi todenteolla. Istuskelimme hyvän tovin laavulla sateen laantumista odottelemassa. Saimme seuraamme Porvoolaisen pariskunnan ja mahduimme kaikki oikein hyvin katon alle.

Kun sade lopulta hieman hellitti, vaikkei kokonaan loppunutkaan, jatkoimme taivallustamme. Nyt oli jo selvää ettemme jatkaisi pidemmälle reitille vaan pysyttelisimme Hukanharjun hurrikaanilla. Taivaalla seilasi sen verran synkkiä pilviä ettei Paulan puhuri houkutellut.

Ympärillämme oli aikamoinen hävityksen kauhistus. 

Kävelemämme polku oli kilometrien matkalta käpyjen peitossa. Ne olivat ilmeisesti pudonneet reitiltä raivatuista puista.

Mahtoi olla uskomaton rytinä kun kaikki nämä puut kaatuivat. Kuinka paljon tuolloin oli retkeilijöitä hävityksen keskellä?

Jossain kohdin liki kaikki puut olivat pystyssä ja muutaman metrin jälkeen kaikki olivat nurin.

Joku oli käynyt rivakalla kädellä merkitsemässä opastauluun mitkä kaikki reitit olivat kulkukelvottomia. Kartasta selvisi aika hyvin miten laajoja alueita myrsky oli koetellut.

Nostan hattua Kylmäluoman väelle kuinka nopeasti he reagoivat myrskyn jälkeisiin mahdollisuuksiin, raivasivat reittejä ja nimesivät niitä uudelleen olosuhteisiin sopiviksi.

Kun saavutimme Maantienlammen kodan oli sade taas yltynyt hieman liikaa. Onneksi tämä oli oivallinen paikka pidemmälle tauolle. Keitimme kaasulla kuumaa juotavaa ja saatoimme myös syödä hieman herkkuja.

Kyllä tässä kelpasi odotella sateen laantumista.

Maantielammen kodan kohdilla reittimme yhtyi luontopolku Puuskaan. 

Aikaisemmin Puuska oli linjattu kulkevaksi tuota siltaa pitkin muttei enää. Olikohan myrsky koetellut sitäkin?

Veden ääreltä nousimme kauniille Hukanharjulle. Täällä puusto oli selvinnyt myteristä yllättävän hyvin.

Harjulta aukeni sateinen maisema Iso Pajuluomalle. Kylmäluoman alueella on paljon luoma-loppuisia järviä sillä paikallisella murteella luoma on tarkoittanut kala-apajaa.

Laskeuduimme harjulta pitkiä portaita ja aika pian olimme taas parkkipaikan nurkilla.

Hukanharjun hurrikaani oli pituudeltaan kuutisen kilometriä. Harmillisesti sade esti meitä kävelemästä pidempää lenkkiä.

Kylmäluoman metsätuhot olivat pysäyttäviä... sanan kaikissa merkityksissä. Luonnonsuojelualueen puut saavat kuulemma jäädä maastoon lahopuiksi, talousmetsäosuudelta niitä korjataan pois. 

Olisipa kiva käydä katsomassa vaikka sadan vuoden kuluttua miltä maasto tuolloin näyttää.