torstai 19. syyskuuta 2019

2. päivä Portugalin Caminolla alkaa sumussa


Heräsimme Portugalin pohjoisella rannikolla Povoa de Varzimissa sumuiseen aamuun. Sen kosteus tuntui oikein mukavalta edellispäivän porotuksen jälkeen. Maisematkin saivat salaperäisemmän luonteen.
Suoriuduimme Caminolle kahdeksan nurkilla. Edessä oli noin 20 kilometrin vaellus Esposendeen. Läksimme siis taas kävelemään rantaa pitkin ja satunnaisia keltaisia nuolia seuraten kohti pohjoista.

Sumusta huolimatta tulossa oli helteinen päivä. Näille biitseille tyypilliset "rantateltat" odottelivat jo lomailijoita suojiinsa.



Yläkuvan mummo kävi keräämässä puuta rannalta.
Tienpielessä odotti heiveröinen pappa maitokärryjen kanssa.




Puupoluillakin näkyvyys oli aikas rajallinen.










Jonkinajan kuluttua reitti siirtyi rannalta sisämaahan. Tulimme kasvihuoneita täynnä olevalle viljelysalueelle.

Täällä joutui kulkemaan olemattomalla pientareella varsin vilkkaan tien varressa.

Onneksi näkyvyys oli tähän mennessä jo hieman parantunut.


Kasvihuoneiden jälkeen etsimme merkittyä reittiä takaisin meren ääreen. Sitä ei löytynyt, vaan keltaiset nuolet jatkoivat sisämaahan päin. Se ei nyt houkutellut, sillä kaipasimme takaisin rannalle.
Niinpä lähdimme vain kulkemaan meren suuntaan johtavaa tietä. Ennenpitkää varmaan päätyisimme merelle, sillä täällä se ulottui ihan rantaan asti.
Koukkaus lisäsi päivän kävelyyn muutaman kilometrin, mutta kuka niitä nyt laskee...



Kotvasen tovin, eli ehkä kilometrin kuluttua yhytimme Apulian hiekkadyynit  ja kiipesimme niiden päälle katsastamaan maisemia.
Sumusta huolimatta rannalla oli vipinää. Tällaisella kelillä rantahiekalla makoilu oli varmaan paljon terveellisempää, kuin kuumasti porottavan  auringon alla.
Emme kuitenkaan lähteneet kulkemaan hiekkarantaa pitkin, sillä hiekalla kävely reppu selässä oli todella raskasta puuhaa. Palasimme kiltisti kivetylle tielle.

Apulian rantabulevaardi oli varsin vilkas ja virkistyspaikkojakin löytyi. Niinpä söimme siellä  runsaan lounaan. Vastaavaan annosteluun törmäsimme Portugalissa usein: kahden hengen annos tuotiin yhdellä isolla vadilla. Siitä sopi valita parhaat palat.
Tuosta olisi kyllä kolmaskin saanut mahansa täyteen.




Täältä ei löytynyt opastavia keltaisia nuolia, mutta helppokos tuo oli kävellä rantaa pitkin pohjoista kohti. Oli aika hienoa löytää tällainen mukava rantakohde ikäänkuin vahingossa.

Puupolut johdattivat ohi myllyjen, joista osa oli asuttuja. Myllyjen jälkeen kuljimme muutaman kilometrin tienlaitaa keskellä jonkinsortin suojelumetsää.
Sitten tuli vastaan aikamoinen pikkuteiden sokkelo, jossa suunnistaminen tuntui kohtalaisen hankalalta. Siitä selvisimme kännykän MAPS.ME-jutulla. Se näyttää maastosta teiden lisäksi myös kuljettavat polut.



Reippaan kävelyn jälkeen yhytimme taas opastetun reitin ja olimme jälleen keltaisten nuolten suojeluksessa.

Hieman kulunutta siltaa pääsi ylittämään Rio Cavadon. Joen toisella puolen olikin jo päivän maali Esposende.







Esposenden keskusta kuhisi. Illaksi valmisteltiin ilmeisesti bileitä.


Aivan oikein: juhlisimme iltasella Caminhos de Santiagoa. Tämäpä sattui mukavasti. Koska olimme nyt neljättä kertaa tuolla reitillä (yhdellä sen vaihtoehdoista) tunsimme itsemme peräti kunniavieraiksi.


Toki vain hiljaa itseksemme.


Illan pimentyessä Esposenden kauniit kujat täyttyivät myyntikojuista ja esityksistä.
Ja väestä.

Teeman mukaan kaikki oli keskiaikaan viittaavaa.
Eräässä teltassa oli useampi metsästyshaukka ja erilaisia pöllöjä tuimasti tuijottamassa.




Syötävää ja juotavaa saattoi ostaa muutamalla eurolla. Oli mukavaa ja herkullista maistella erilaisia annoksia.
Ja juomia.

Pitkän päivän kävelystä huolimatta kintut tuntuivat hetken oudon keveiltä.
Silti jouduimme vetäytymään juhlinnasta paljon muita ennen.




Komeljanttarit ja viehkoa musiikkia soittavat bändit vaelsivat juhlivan kansan keskellä.
Myös joukko tuiman näköisiä temppeliherroja osallistui tapahtumaan. Tämä olikin vallan mainiota, sillä temppeliherrojen tunnusristi oli esillä liki jokaisessa Caminoiden varrella olevassa kirkossa.
Temppeliherrojen järjestö hävitettiin 1300-luvun alussa. Vai hävitettiinkö?



Tämä oli todella upea päätös hienolle päivälle. Olisimme mielellämme jatkaneet juhlintaa muiden mukana pitkälle yöhön, mutta lopulta väsymys vei voiton. Noin klo 21.30.

Seuraavan aamuna läksimme taipaleelle virkeinä ja edelleen iloisina siitä, että olimme osuneet Esposendeen juuri oikeana päivänä.

maanantai 16. syyskuuta 2019

1. päivä Portugalissa ja täällä sitä taas ollaan....


Tämänvuotinen Portugalin Caminomme alkoi hilpeissä merkeissä. Riemua aiheutti lentoyhtiö TAP, joka  halusi korvata viimesyksyisen matkalaukkumme hukkaamisen tarjoamalla meille uudet lennot pilkkahintaan.
Kahden hengen lennot ( Helsinki - Lissabon - Porto - Lissabon - Helsinki ) maksoivat meille yhteensä osapuilleen 100 euroa (en silti suosittele kellekään matkatavaroiden kadottamista!).

Aikataulutimme ekan päivän niin, että lähdimme Caminolle suoraan Porton lentokentältä. Koska lento oli myöhässä otimme kentältä taksin Vila Chahan Atlantin rantaan. Näin ekan päivän saapastelu pysyisi kohtuullisena. Ja sitten baanalle ja nokka kohti pohjoista.

Jo tutuksi tulleilla puupoluilla oli taas ilo kävellä. Ne olivat jalan alla todella paljon pehmeämpiä kuin asfaltti. Kintut löysivät Caminon kotoisan rytmin nopsasti. Ja vaikka tällä rantareitillä olikin helppo edetä, löysi silmä vaistomaisesti ohjaavat keltaiset nuolet.
Rannan tuntumassa kävelystä oli sekin ilo, että ravintoloita ja rantakahviloita pystyi osavasti hyödyntämään.




Reitin varrelle oli ilmestynyt uusia opasteita.
Tässäkohdin pysyimme visusti Caminho Maritimon, eli Senda Litoralin poluilla.

Aikaisemmista vuosista poiketen aloitimme vaelluksemme elokuun puolella.
Näin siitäkin huolimatta, että elokuu on paikallisten lomakuukausi. Se tietenkin nosti hotellien hintoja ja paikoin ruuhkautti rannat ja ravintolat.





Meidän kulkuumme moinen ei hirveästi vaikuttanut.


Vasta kun katsoin näitä kuvia isolta ruudulta äkkäsin, että tuolla keskioikeallahan pilkotti jo Vila do Conden maamerkki Santa Claran luostari.
Vasemmalla taas näkyivät Povoa de Varzimin kerrostalot. Sinne me kävelisimme päivän päätteeksi.



Rannalla oli todellakin paljon väkeä, sillä aikaisemmin niin rauhallinenn rantatie oli nyt elokuun lopulla täynnänsä autoja. Toki siihen vaikutti myös liki kolmeakymmentä huiteleva lämpötila.

Aikas pian saavutimme Vila do Conden sillan ja upean Santa Claran. Aikaisemmilla kerroilla olimme yöpyneet Vila do Condessa, mutta nyt kävelimme reippaasti sen halki viiden kilsan päähän Povoa de Varzimiin.




Vila do Condesta  saattoi kävellä Povoaan joko kaupungin pikkukujia myöten, tai sitten rehvakkaasti rantabulevaardia pitkin. Kumpikin reitti olisi ollut kävelemisen arvoinen.


Me napsimme parhaat palat molemmista. Aloitimme Vila do Conden kujilla ja sitten siirryimme rantaan. Näin tehden reittien pituudella ei enää ollut merkittävää eroa.




Povoan rannalla oli jotain, mitä en ole suomessa nähnyt: rantakirjasto, joka toimi kesäkuukausien ajan. Sieltä paikalliset saattoivat hakea sivistävää lukemista rannalla löhöämisen ajaksi.



Povoa de Varzim on Vila do Condea isompi ja vilkkaampi.

Väsyneelle vaeltajalle löytyi enemmän yöpymis - ja virkistäytymispaikkoja.




Portugalilaiseen tapaan monet taloista oli huolella kaakeloituja ja kaupungin pikkukujilla oli ilo astella.

Toisaalta mikään ei ollut liian puunattua, vaan kaikessa oli elämisen meininki.


Vastapainoksi idyllisille näkymille laitan tähän maiseman hotellimme ikkunasta. Mielenkiintoisen näkymän lisäksi olimme tyytyväisiä, ettei ikkunamme ollut hotellin toisella puolen, sillä siellä metelöi kaupungin valtakatu.

Ensimmäisen Caminopäivämme kävelysaldo ei ollut kovin kummoinen, ehkä 10 - 12 kilometriä. Toisaalta se oli kyllä ihan mukavasti, olimme sentään samana aamuna lentäneet halki euroopan.

Tästä oli hyvä jatkaa....

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Takaisin Caminolle

Pitkän retkeilykesän jälkeen iski taas kaipuu Caminolle. Se on kuin tauti, joka uusiutuu tämän tästä.
Vuosien varrella on tullut käveltyä Camino Francais kahdessa osassa, viimeiset 300 kilsaa Camino Nortesta ja peräti kolme kertaa Camino Portuguesia Portugalin Portosta Espanjan Santiago de Compostelaan.
Santiagoon asti olemme vuosien varrella kävelleet kaikkiaan viisi kertaa.


Viime syksynä vaelsimme Portosta Santiagoon Senda Litoralia ja Espiritual Variantea. Eli koko matkan mahdollisimman lähellä Atlantin valtamerta. Se oli yksi parhaista Caminoistamme huolimatta siitä, että retken aluksi lentoyhtiö hukkasi kaikki matkatavaramme ( yksityiskohdat löytyvät yläpalkin Camino Portuguesista ).


Jotain muutakin tapahtui viime syksyn vaelluksella: kun lopulta saavuimme Santiago de Compostelaan ei se enää tuntunut tärkeältä. Santiago oli muuttunut entistä ruuhkaisemmaksi ja kovaäänisemmäksi. Emme edes hakeneet sitä viimeistä leimaa pyhiinvaeltajan passeihimme, sillä sekin toimisto oli ylikansoitettu. Voisi jopa sanoa, että Santiago oli menettänyt sen ainutlaatuisen lumonsa, joka aikaisemmin oli meitä kiehtonut.


Tämän syksyn Camino ei enää oikeastaan ole Camino, sillä olemme entistä vähemmän pyhiinvaeltajia. Emme edes suunnittele Santiagoon kävelyä. Se ei enää ole tarpeen. Haluamme vain kulkea pohjoisessa Portugalissa ja Galiciassa kauniita reittejä meren äärellä, thats it!


Aiomme edelleen aloittaa vaelluksemme Portugalin Portosta. Tai oikeastaan Porton lentokentältä, sillä vaikka Porto onkin erittäin hieno kaupunki olemme olleet siellä jo kolmasti. Voimme siis hyvillä mielin jättää sen nyt väliin.


Tämänkertainen Caminomme on ehkä lasson muotoinen ympyräreitti, jonka pohjoisin kohta on Espanjan Vigo. Aikaa seikkailulle olemme varanneet kaks ja puoli viikkoa.
Koska paluulennon päivämäärä on tiedossa, suunnittelemme vaelluksemme niin että olemme oikeaan aikaan takaisin Porton lentokentän läheisyydessä. Siinä ovat kävelymme raamit.


Kun lentoyhtiö viime syksynä vapautti meidät kaikista matkatavaroistamme opimme kuinka keveillä kantamuksilla ja vähillä varusteilla voikaan selvitä liki 300 kilometrin vaelluksella. Tämä tieto on ohjenuorana kun nyt pakkailemme reppujamme.
Ennen kuljimme Caminoilla aina Meidlin varsin tukevissa vaelluskengissä. Nyt kun repun paino on minimoitu, uskaltaudumme matkaan astetta keveämmissä jalkineissa. Villaisista sukista emme silti luovu!
Kun viime syksynä kävelysauvamme olivat tiellä tietymättömillä huomasimme, että rannakkoreitin tasaisuudessa pärjäsi vallan hyvin ilman sauvoja. Samoin kotoa asti kuskatut vesipullot olivat poissa ja siksi tarpeettomia.
Myös makuupussimme ja retkipyyhkeemme jäävät nyt pois repuista koskapa emme, kiitos lentoyhtiön, käyttäneet niitä vuosi sitten.


Suunnitelmissa on siis osapuilleen 250 kilometriä kävelyä pohjoisessa Portugalissa ja ihanaisessa Galiciassa. Olemme oppineet, että näillä reissuilla kaikki on mahdollista ja kaikki on todennäköistä. Edessä on taas seikkailu!

Kirjoitan tarinat tämän syksyn Caminostamme tänne blogiin vasta kun olemme jälleen kotona. Sellainen rytmitys sopii minulle parhaiten.

Ja arvasit oikein: tällä kerralla otamme lentokoneeseen vain käsimatkatavaroita, mitään ei mene koneen ruumaan hukattavaksi.