Vuosi alkoi kolmella retkellä Hämeenlinnan parhaisiin ulkoilumaastoihin. Ensin vuorossa oli Rantareitti jonka varrelta saa parhaat kuvat itse linnasta ja pääsee kävelemään pitkospuita miltei kaupungin keskustassa. Noin kuusikilometrinen Rantareitti on parhaimmillaan kaikkina vuodenaikoina.
Helmikuussa talven pimeys lopulta vaihtui valoon. Pääsimme nauttimaan siitä Heinisuon kauniilla reitillä. Hieman pidensimme noin kolmikilometristä retkeä ja saimme käveltyä osapuilleen kymmenen kilometriä.
Komion Luutalammilla kevät oli jo niin pitkällä että kauniit kyyt olivat uskaltautuneet aurinkoon lämmittelemään. Onneksi ne olivat vielä aika kohmeisia, eikä niitä ollut ihan jokaisessa puskassa. Hieno retki kaikenkaikkiaan.
Huhtikuu vei meidät monen vuoden miettimisen jälkeen Mallorcalle. Kukapa olisi uskonut että bilepaikaksi profiloituneella saarella on monta hienoa kävelyreittiä.
Mallorcalla oli myös tasapainoilua vaativia osuuksia jotka koittelivat lyhytkinttuista.
Takaisin kotimaahan. Evon metsissä on monta kävelemisen arvoista reittiä. Kuvassa majavien kaluamat puut ovat ajautuneet Sorsakolun nurkille. Evo on näet kaikkien muiden ansioidensa lisäksi majavien kultamaata. Nuo talttahampaat ovat yksi syy kierrellä Evon reittejä... kuten teimmekin kesän aikana useamman kerran.
Yläkuva on Liesjärveltä. Sen hienoissa vanhoissa metsissä oli ilo kävellä. Liesjärveltä löytyy monen sorttisia reittejä synkmetsistä kulttuurimaisemiin. Me kävelimme siellä tällä kertaa liki kaksitoista kaunista kilometriä. Syksymmällä teimme toisen retken Liesjärven pohjoisimmille poluille.
Kesäkuun puolivälissä ennen räkkä-aikaa suuntasimme pohjoiseen Pyhä-Luoston poluille. Edessä oli viikko tuntureiden tuntumassa. Isokurun komeata reittiä kävelimme viikon aikana pariin kertaan.
Etelämpänä teimme mukavan mutta aika sateisen retken Sastamalan Ritajärvelle. Kosteasta kelistä huolimatta kauniissa luonnossa vesien äärellä oli mukava tallustella.
Etelään palattuamme teimme rennon retken Hyvinkäälle Usmi-Kytäjän kallioiseen maastoon. Kiiskilammen nuotiopiiri on yksi alueen hienoimmista.
Sitten tammikuinen kävely Aulangonjärven ympäri. Tuo osapuilleen seitsemänkilometrinen lenkki vei kauniiden maisemien äärelle ja lumitilanteesta riippuen käveltävissä ympäri vuoden.
Aulankoa voi aina suositella. Näkötornin ja sen ympäristön lisäksi Aulangon metsissä risteilee polku poikineen joista parhaiten on opastettu juurikin tuo Aulangonjärven polku.
Viimeisenä vaan ei vähäisempänä kotimetsäni Ahveniston eli Apparan maasto. Talvella täällä tosin joutuu antamaan tietä hiihtäjille, mutta onneksi osa väylistä on omistettu ilman suksia kulkeville. Apparan mäkisessä harjumaisemassa kävelen osapuilleen kolmesti viikossa... joskus useamminkin.
Olympiarenkaat Apparan kahvilan tornissa kertovat alueen uljaasta menneisyydestä.
Seuraavaksi oli vuorossa suosittu Tammelan Torronsuo. Suo oli juuri vapautumassa lumipeitteestä ja hyväkuntoisia pitkospuita oli ilo kävellä. Aurinko helli meitä talven näivettämiä. Suo oli vielä kovin hiljainen vaikka lämpöä oli ilmassa kosolti. Vielä ei ollut muuttolintujen aika.
Syksyllä palasimme Torronsuolle ruskaa etsimään.
Melkuttimilla kirkasvetinen järvi alkoi vapautua jäästä. Selältä kuului joutsenten keväinen kailotus ja se kuulosti tosi hyvältä. Saimme paikoin kulkea miltei kesäisessä maastossa... kunhan pysyttelimme järven aurinkoisella rannalla.
Melkuttimille teimme toisen retken syksyllä.
Viikon aikana kuljimme vuoristopoluilla, merenrannassa ja kauniissa maalaismaisemissa ikivanhojen oliivipuiden siimeksessä. Mukavaa oli sekin että majapaikkamme ansiosta saavutimme nämä kaikki ilman vuokra-autoa... taksi ja satavuotias ratikka riittivät meille.
Näihin maisemiin ja tunnelmiin matkaamme varmaankin vielä uudestaan.
Janakkalan Mallinkaisen maastoon tulimme toukokuun loppupuolella. Ilahduimme suuresti hyvin merkityistä kauniista poluista. Alueen taukopaikat olivat just oikeilla kohdilla eikä maisemissa ollut valittamista. Samoille seuduille palasimme vielä syksyllä.
Alempi kuva on Rengon Pääjärveltä. Kävelimme pidemmän kierroksen ja saimme nauttia alkukesän vehreydestä. Täällä reitin rakenteita oli uusittu ja kulku olikin helppoa. Aurinkoinen sää ei lainkaan haitannut retkeä.
Yksi viikon kohokohdista oli juhannusaaton hikinen Noitatunturille kapuaminen. Sen huipulta avautui maisema kohti Ukko-Luostoa. Täällä oli katseella tilaa.
Ritajärven reittejä on helppo suositella.
Elokuun puolivälissä ja räkkä-ajan helpotettua toteutimme pitkäaikaisen haaveen ja hurautimme Kilpisjärvelle. Saanalle kiipeäminen oli viikon kohokohta. Tällaisia maisemia ei etelämpää löydä.
Veikkaan ettei tämä jäänyt viimeiseksi visiitiksi käsivarteen.
Poikkesimme myös Evon Niemisjärvillä jossa majavat olivat vallanneet rannan pitkospuut.
Oliko tämä niitä "paperilla se näytti ihan hyvältä"-projekteja?
Kun syksy ehti niin pitkälle että lumi peitti maan muuttuivat retket lyhyemmiksi eli tunnin parin kävelyiksi. Mihinkään pidemmälle ei kauniista suunnitelmista huolimatta tullut lähdettyä.
Apparan maastoa kulutettiin harva se päivä. Kuten myös kuvan Rantareittiä.
Joulukuun kirkasti Hämeen linnan juhlavalaistus joka sytytettiin Tuomaan markkinoilla.
Kävelyvuosi 2023 vei meitä etelästä pohjoiseen... ja takaisin. Kävelimme paljon tuttuja reittejä mutta myös monia ennestään tuntemattomia. Vuoden kohokohtia olivat Mallorcan aurinkoiset polut ja Kilpisjärven hulppeat maisemat.
Saas nähdä millaisiin maastoihin tuleva vuosi 2024 meidät johdattaa.
