Mallinkaisten poluilla

 

Pitkästä aikaa piipahdimme Janakkalan Mallinkaisissa. ( Mainittakoon että alueelle johtava kapea Saureenintie oli miltei ajokelvoton monttuineen ja törröttävine kivineen. )

Auton jätimme pohjoisen puolen parkkipaikalle ja  sitten taivalsimme alemman kiemuran vastapäivään ja ylemmän myötäiseen.

Pituutta retkelle tuli noin 8,5 kilometriä.

Ihan parkkipaikan nurkalta lähti merkitty reitti kohti Mallinkaistenjärveä... tosin reitin alku oli hieman piilossa pusikossa. Löysimme kuitenkin tämän hienoon metsään johtavan polun.

Muutaman mutkan jälkeen saavutimme järven. Olimme vielä ylärinteessä mutta laskeuduimme pian rannan tuntumaan.

Meille osui hyvä retkeilysää. Välillä aurinko paistoi ja kohtalainen tuuli piti hyttyset loitolla. Polkujen varrella oli paljon mustikoita joita saattoi siis napsia voimia antamaan.

Kiersimme Saparoniemen ennen evästaukoa. Tämä polku oli vähemmän kuljettu mutta hyvin merkitty.

Saimme kulkea vaihtelevassa maastossa hienon metsän keskellä.

Vanhat omituiset puut tekivät tunnelmasta hieman mystisen.

Saparolaavulla paistoimme makkarat ja nautimme jälkiruuat. Kauniin maiseman äärellä kelpasi istuskella pidemmänkin aikaa.

Tauon jälkeen retki jatkui veden äärellä. Lahti muuttui joeksi .

Sitten läksimme sisämaahan päin. Vuosia sitten tässä oli pelkät merkit puissa ja nyt niin moni ihminen on seurannut merkkejä että samalla on maastoon tallautunut selvä polku.

Kuljimme myös hetken metsäautotietä kunnes pääsimme taas polulle.

Komeiden kallioiden katvessa laskeuduimme alas Valskerin puuportaita.

Nyt suuntasimme kohti laavua jonka nimi lienee Valskerin valkeet. 

Pieni pitkospuuosuus oli tehty tukevista hirsistä.

Hieman kummastelimme kun laavulle johtavalta polulta puuttui opaste... laavulla sitten selvisi opasteen kohtalo.

Sanattomaksi veti myös laavun viereen kasattu roskaläjä. Mikä saa retkeilijät tekemään tuollaista? 

Tämä laavu sijaitsee todella hienolla paikalla joten vaikka roskaläjä hieman lemusi pidimme tässä pienen tauon.

Sitten lähdimme kiertämään niemeä.

Kuljimme pitkään rannan tuntumassa mutta myös mukavalla metsäpolulla.

 

Lopulta kiepsahdimme taas Valskerinkallioiden tuntumaan. Ne pilkottivat lahden toisella puolen.

Olisimme voineet kiivetä puuportaat ja sitä kautta kävellä parkkipaikalle. Kartasta löytyi kuitenkin myös reitti jota ilmeisesti käytettiin ennen portaikon rakentamista. Lähdimme umpipusikkoon tutkimaan josko tuo polku olisi vielä kuljettavissa.

Ja löytyihän sieltä miltei käveltävissä oleva reitti.

Ja niin yllättäen tupsahdimme parkkipaikan reunalle hieman oudosta suunnasta ja heinikossa kahlaten.

Tämä oli mukava retki Mallinkaisten metsiin ja poluille. Reitit olivat hyvin merkittyjä ja laavut upeilla paikoilla. 

Tihutyöt ja roskaläjät hieman haittasivat muuten hyvää tunnelmaa.

Lämmin päivä Kiipulan poluilla

 

Joskus läheltä voi löytyä kiva retkeilykohde. Liki Hämeenlinnaa on Janakkala ja siellä Kiipula.

Jätimme auton Hakamäen urheilukentän avaralle ja autiolle parkkipaikalle.

Ja heti pääsimme metsään.

Kiersimme kahdeksikon ylärinkulan vastapäivään ja alemman myötäiseen. Kilometrejä kävelylle tuli liki 11.

Aurinko suosi meitä ja puolukan kukinta oli hyvässä vauhdissa.

Kuljimme polkuja joilla ei ollut opasteita. Kiipulan maasto on täynnä sinne tänne viipottavia reittejä.

Kun ohitimme syvän supan, tai melkein rotkon, oli ihan pakko poiketa sen pohjalle. Sinne veikin hyvin tallattu polku.

Kivikkoinen rinne kertoi että tässä on ollut muinaismeren ranta.

Polku johdatti syvemmälle hämyisään rotkoon. Ilma viileni ja tuntui että kuljimme hyvin salaiseen paikkaan.

Täällä alhaalla kostea vihreä ympäröi meitä joka puolelta. Sammaleiset rinteet kohosivat korkealle.

Kun nousimme supan hämäryydestä ilma lämpeni ja täyttyi kielojen tuoksusta. Niitä kukki maastossa runsaasti.

Muutaman mutkan ja mäen jälkeen saavutimme soratien. Kuljimme sitä pitkin jonkin matkaa. Polkujen jälkeen sileällä tiellä oli helppoa askeltaa.

Pellonlaita vaihtui metsäksi ja pääsimme paremmin suojaan kohtalaisen kuumasti paahtavalta auringolta.

Hiihtäjille tarkoitetut opasteet kertoivat että suuntamme oli oikea. Maastossa oli myös kävelijöille tarkoitettuja opasviittoja mutta talviset opasteet olivat selkeämpiä. Kiipulaa kohti mentiin.

Pian poikkesimme lavealta tieltä pyöräilijöiden reitille. Kiipulan maastossa on runsaasti kaksipyöräisille tarkoitettuja polkuja.

Sivuutimme soramontun...

... jonka rinteellä metsä koitti vallata omaansa takaisin.

Vanhalla kieltokyltillä ei enää liene merkitystä kun soramontun viereen on linjattu pyöräilyreitti.

Teimme pienen oikaisun taimikon halki. Polusta päätellen emme olleet ainoita.

Vaskitsa melkein livahti varvikon suojaan. Odotimme että myös käärmeitä näkyisi mutta ne pysyttelivät piiloissaan.

Nyt tulimme alueelle jossa polku kulki hyvin mäkisessä maastossa. Enimmäkseen ylämäkeen.

Näytti siltä että pikkuruinen päästäinen olisi uupunut painavaa käpyä kuskatessaan.

Ylämäistä huolimatta tätä polkua oli mukava kulkea. Jotenkin askelet sopivat tähän maastoon.

Kohtalaisen kävelyn jälkeen tulimme tutulle leveälle väylälle joka veisi meidät Jussin laavulle taukoa pitämään.

Jussin laavu nököttää korkealla hienojen maisemien äärellä. Tänne mahtuu istuskelemaan isompikin porukka. Laavu on myös varattavissa omaan käyttöön. Tällekin päivälle oli isomman ryhmän varaus mutta laskimme että ehdimme hyvin alta pois.

Maastopalovaroituksen takia emme paistelleet makkaroita vaan mussutimme termaripöperöitä. Hyvin ansaittu tauko venyi jälkkäreihin asti. Varjossa oli mukava istuskella.

Jussin laavu oli retkemme ääripisteessä. Paluumatka alkoi pitkällä alamäellä

Nyt halusimme kulkea leveämmällä väylällä. Se ei tarkoittanut tasamaata vaan tämän tästä könysimme ylämäkiäkin.

Helppokulkuinen väylä kulki monimuotoisessa maastossa.

Lopulta putkahdimme metsästä Hakamäen uuden urheilukentän nurkille. Jäljellä oli enää parkkipaikalle kulku.

Päivän retki oli pituudeltaan siis liki 11 kilometrinen. Saimme kulkea lämpimässä säässä monensorttisessa maastossa ja pitää taukoa hienojen maisemien äärellä.