Harvinaisen kauniiksi luvattu syyskuun päivä houkutti meidät Sastamalaan Ritajärven luonnonsuojelualueelle. Tämä paikka olikin meille ihan uusi tuttavuus. Retken aluksi selkeä portti johdatti Ritajärventien parkkipaikalta merkityille reiteille.
Ja kun kerran lähdimme Sastamalaan asti päätimme saman tein kiertää alueen kaikki kolme järveä.
Alemman kuvan Sports Tracker havainnollistaa mutkaisan reittimme. Kävelimme sen vastapäivään.
Alkumatka hienoiseen alamäkeen kohti Valkeajärveä oli hämäävän helppokulkuinen. Hyvin tallottua sorapolkua kelpasi kulkea.
Järven rantaan päästyämme suuntasimme oikealle kohti Paavinhattua. Rantaa myötäilevää polkua oli ilo kävellä sillä hankalimmissa kohdin puupolut helpottivat kulkua. Aamupäivän aurinko lupaili kaunista retkisäätä.
Mainittakoon että kaidepuut olivat siloiseksi höylättyä lankkua. Luksusta kädelle.
Paavinhatun rantaan oli rakennettu levähdyspaikkoja penkkeineen ja pöytineen.
Mäen päällä oli itse Paavinhattu. Sieltä löytyi tulistelupaikka ja puinen puhujanpönttö sellaista tarvitsevalle.
Upiuusi keittokota/taukomaja oli valoisa, tilava ja siisti. Sadepäivinä ja talven hiihtoretkillä tuo on varmaan yliveto. Nyt tyydyimme vain ihailemaan komeaa rakennusta.
Paavinhattuun tutustumisen jälkeen jatkoimme matkaa ensin huoltotietä ja sitten kivikkoista polkua pitkin.
Retken tässä vaiheessa seurailimme puiden keltaisia opaslätkiä.
Ritajärven alueella on peräti seitsemän ( vai oliko niitä kahdeksan ) luvallista nuotiopiiriä. Ja kaikki ne ovat hienosti järven rannalla. Klapeja lupasivat tosin vain Paavinhattuun ja Louheen.
Koska ajomatka alueelle oli ollut kohtalaisen pitkä pidimme ensimmäisen kunnon evästauon jo näin retken alkuvaiheessa. Emme tarvinneet tulia, mutta penkeillä oli kyllä mukava istuskella.
Olikin hyvä että annoimme kinttujen hieman levätä sillä matka jatkui kivikkoisilla poluilla keikkuen. Onneksi oli kuiva keli niin jalka ei ihan hirveästi lipsunut.
Alueen eteläistä päätä halkoi iso voimalinja jonka alitimme päivän aikana useamman kerran.
Kivikkoisten polkujen lisäksi saimme koikkelehtia myös melkomoisissa juurakoissa. Ei siinä auttanut muu kuin positiivisella mielellä tasapainotella eteenpäin. Ja miksipä ei, sillä aurinko paistoi täysillä ja ympäröivä metsä oli hienoa.
Muutaman mutkan jälkeen pääsimme kiipeämään hienolle kalliolle. Alueen monilla kalliolla oli varmaan omat nimensä mutta kartasta niitä ei löytynyt.
Tällaisia maisemia kelpasi kyllä ihailla.
Kallion juurella oli pieni sopuisa nuotiopiiri houkuttelevalla paikalla.
Me jatkoimme kuitenkin matkaa eteenpäin.
Ritajärvenojan ylittävälle kelpo sillalle oli rakennettu myös penkki maiseman ihailua varten. Tuollaiset pienet erikoisuudet toivat hymyn kulkijan huulille.
Kaikki kosteikkojen yli kulkevat runsaslukuiset puupolut olivat hyvässä kunnossa. Märimmät niistä olivat aika liukkaita, mutta hissutellen toki kuljettavissa.
Mahtavat järkäleet, kalliot ja kivikot tuntuivat olevan tämän luonnonsuojelualueen ominaispiirre. Myös ne tekivät poluista mielenkiintoisia käveltäviä. Tämän tästä sai ihastella polunpielen kivisiä jättiläisiä.
Pidimme toisen pidemmän evästauon Louhen miltei ylellisellä nuotioterassilla. Vaikka liikkeellä oli aikas paljon retkeilijöitä saimme istuskella ihan kahdestaan makkaroita käristäen. Ja saattoi siinä kadota myös muutama suklaapatukka.
Tulistelupaikan vieressä kohosi taas yksi komea kallio jonka päälle oli ihan pakko kiivetä maisemia katsomaan. Kiipeämistä helpottivat huomattavasti kunnon portaat.
Hienojen aurinkoisten maisemien jälkeen jätimme hyvästit Aliselle Ritajärvelle ja suuntasimme kohti Ylistä Ritajärveä. Nyt opasteiden väri vaihtui punaiseksi.
Myös tämän järven ympärillä oli useita kallioita ja kivikoita.
Ritajärven alueen opasteet olivat selkeitä ja niitä oli riittävästi. Ja opaskartta taskussa kertoi mihin nuo nimet viittasivat.
Ylisen Ritajärven kierros poistui muutaman kerran luonnonsuojelualueelta ikäville hakkuuaukioille. Onneksi suurin osa reitistä kulki kuitenkin suojellussa metsässä.
Puikkelehdimme välillä rannan puupolulla, välillä kauempana puiden siimeksessä.
Seuraavalla nuotiopaikalla pidimme vielä yhden kevyemmän evästauon. Aurinko lämmitti jo ihan kesäisesti ja järvelle saattoi tuijotella pidemmänkin aikaa. Ja vielä hetken.
Kotvasen tovin kuluttua reitti jatkui edelleen tasapainoilua vaativana polkuna. Näin päivän loppupuolella moinen loikkiminen ja jalkain asettelu alkoi tuntua kintuissa. Toisaalta oli tosi mukavaa ettei metsää oltu liiaksi sivistetty.
Kannaksen taukopaikalla oli alueen ainoa laavu... mutta toisaalta Ritajärvellä yöpyminen oli kiellettyä. Päivän viimeisen kilometrin ajan seurasimme sinisiä opaslätkiä.
Valkeajärven pohjoisen rannan osuus oli miltei kokonaan puupolkuina. Väsyneillä koivilla niitä oli erittäin mukava kävellä.
Komeat kalliot reunustivat reittiä myös täällä.
Pian ympyrä sulkeutui ja meillä oli jäljellä vain paluu parkkipaikalle.
Ritajärven Kolmen järven kierros oli yllättävän mukava käveltävä. Paikoin kulunut polku vaati loikkimista ja tasapainottelua, mutta saimme myös astella pitkiä osuuksia huolella rakennetuilla puupoluilla. Järvien rannoille ripotellut nuotiopaikat hemmottelivat kulkijaa.
Kaikkiaan kävelimme noin kymmenen kilometriä. Aurinko paistoi koko ajan... eikä hirvikärpäsiä näkynyt.
Tänne palaamme takuulla uudestaan.
