torstai 29. lokakuuta 2015

Tirppalintujen syyssiivous

Nyt kun on saatu muutama oikea pakkasyö, on aika suorittaa linnunpönttöjen syyssiivous.

Nämä kaksi pönttöä pihapuissamme ovat elämäni ensimmäiset, joten hain netistä tietoa siitä, mitä niille pitäisi syksyllä tehdä.
Joidenkin ohjeiden mukaan pönttöjä ei saisi syksyisin tyhjentää, sillä linnut lämmittelevät niissä talvisin.

Suurin osa ohjeisti kuitenkin putsaamaan pöntöt ensimmäisten kunnon pakkasten jälkeen.

Netissä oli kertomuksia siitä, kuinka pönttöjä on yritetty siivota ennen pakkasia sillä seurauksella, että putsaaja on saanut useita puremia pesässä piileskeleviltä itikoilta.


Toisessa pöntössä kirjosieppopariskunta kasvatti onnistuneesti poikueen.
Toiseen talitintti rakensi pesän, mutta häippäsi sitten paikalta.
Näin ollen on jännä odottaa, mitä pöntöistä löytyy.

Pöntöt oli kiinnitetty pihlajaan ja omenapuuhun tukevalla rautalangalla.

Siinä ne nyt nököttävät odottamassa toimenpiteitä.
Alunperin näissä pöntöissä oli irrotettavat pohjat. Niiden meganismi tuntui kuitenkin niin heppoiselta, että pohjat kiinnitettiin varmuuden vuoksi tukevasti, ja sisustaan pääsee nyt käsiksi vain katon kautta. Tällätavoin ei ole vaaraa koko pesän putoamisesta avattavan pohjan kautta.




Siellä se pilkistää: tirppalintujen keväisen työn tulos.

Pönttöjä oli aikas vaikeaa tyhjentää katon kautta, mutta ei mahdotonta.






Pitkospuita rakastava koira käy tutkimassa villiä tuoksua.
Tässä kirjosiepon kauniisti irronnut pesä.
Pohjalla on paksu eristekerros sammaleesta ja sen päällä tutun koiran karvapehko.
Tästä rakennelmasta kuului kesän aikana kova sirkutus, eli poikasia oli useampia ja kaikki ne lensivät maailmalle.

Talitintin pesä on kolmiosainen, ja saattaa olla, että tintti vain aloitti rakennelman ja joku muu tirppa hoiti homman loppuun.

Toisaalta pöntöllä näkyi vain tinttejä. Ja niitäkin vain kesän alussa.
It`s a mystery!


Pöntöistä plumpsahti pesien lisäksi myös kuolleita ja talvehtivia itikoita, joten tutkailun jälkeen poltetaan pehkot pois. Näin kaikki loiset saavat kyytiä!

Saas nähdä, miten ensi kesän kanssa käy: palaako kirjosieppo pöntölleen ja saako toinenkin pönttö vakituisia asukkaita.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Madrid: tapas, jos toinenkin

Varoitus! Älä lue tätä nälkäisenä.

Ja jos luetkin, niin älä ainakaan katso kuvia.

Tapas on osa sivistynyttä elämää. Ilta on paljon hauskempi, kun koko ajan syö jotain pientä. Ja herkullista.










Pimientos de Padron ja kampasimpukat. Näin Plaza de Callaon nurkilla.





Tapas-friikin mekka Madridissa on Mercado de San Miguel.
Tämä vanha kauppahalli on aivan Plaza Mayorin nurkalla.



Päivisin kauppahalli on melkein normaali, täynnä liha- ja kalakauppiaita.
Iltaisin sen käytävät valtaavat tapaksia himoitsevat nälkäiset ja janoiset yön kulkijat.




Nämä valmistusta odottavat Pimientos de Padronit ovat siellä kauppahallissa.
Kun meikäläinen paistaa omat Padroninsa huolellisesti paistinpannussa, oikeat Padronit päätyvät rasvakeittimeen pariksi minuutiksi.

Ja nyt varoituksen sana: Madridilaiset Padronit ovat tulisia!



Kierros kauppahallissa jatkuu!

Jos kinkkua mielit...
Minikokoinen hampurilainen.
Näitä voi syödä enemmän!










Täs ois lohta.
Ja rehellisiä jamonleipiä.

Kovin kauaa eivät nämäkään herkut tiskillä viivy.



Haluatko leipäsesi anjoviksella vai vuohenjuustolla?

Vai laitetaanko molempia?





Vasemmalla empanada, oikealla jamon-friikin valinta.
Tapaksia ilman leipää, oliivilla.

Ei muuta, kuin naamariin vaan!
Zamburinas.

Eli kampasimpukoita. Annoksen hinta on n. 11 egeä.
Ja ne olivat muy bien!
Kauppahallissa on pitkiä pöytiä, joiden ääressä voi nauttia eri tiskeiltä ostettuja herkkuja.

Asiakkaiden joukossa risteilee tyhjiä astioita keräileviä kärrypoikia. Tuon viinilasin jalka on värjätty pinkiksi, jotta se illan päätteeksi päätyisi oikean tapas-myymälän hyllylle.





Monet tapakset ovat merenherkkujen ystäville, kuten nämä merisiilit.


Kasvissyöjien tarpeet on myös huomioitu.

Espanjassakin aletaan tottua ihmisiin, jotka eivät halua lihaan koskea.
Perustapas: jamon iberico con queso.

Joskus se simppelein on se paras.

Ainakin hetkeksi.




Ei nämäkään silti huonoja ole... päinvastoin!
Dos copas de vino tinto, por favor!

Tapaksilla tappaa helposti ja hauskasti iltaisen nälän.

Ja aina jää se fiilis, että huomenna maistan sitä seuraavaa, ja seuraavaa...



(Palataan toki vielä Madridiin)



torstai 22. lokakuuta 2015

Jaakon tiellä pohtimassa

Kolme varttuneessa iässä olevaa suomalaismiestä päättää yhteisvoimin kävellä Santiago de Compostelaan. He valitsevat keväiseksi lähtöpaikakseen Jacan, mikä on harvinaisempi valinta. Jacan reitti yhtyy Camino Francesiin Puenta la Reinassa.


Kaksi miehistä on mietiskelyyn taipuvaisia, ehkä verkkaisiakin. Kolmas haluaa päästä tien päälle, liikuttaa jalkaa nopeasti, saada homman hoidettua. Kolmikko kuitenkin etenee sopuisasti Jacan osuuden. Kun reitti yhtyy suositumpaan, ja ajoittain jopa ruuhkaiseen Camino Francesisiin, palaa kolmikon nopeimmalta hermo. Hän ei halua vaeltaa, syödä ja yöpyä ihan niin monen vaeltajan kanssa. Niinpä hän ilmoittaa vaelluskavereilleen, että ei metsien miehenä ole tottunut tällaiseen. Jäljelle jäänyt kaksikko toteaa eräänä aamuna, ettei kaveria näy missään. He jatkavat kahdestaan länttä kohden. Muutaman päivän kuluttua he kokeeksi soittavat kadonneen toverinsa kotinumeroon Suomeen, josta tämä kaikkien helpotukseksi vastaakin puhelimeen.

Martti Issakainen kertoo tämän kaiken kirjassaan "Jaakon tiellä" ikäänkuin sivulauseessa, turhia hötkyilemättä. Ja samalla tyylillä etenee koko tarina Santiagoon asti, turhia hötkyilemättä. Martti ja jäljelle jäänyt ystävänsä Jorma kävelevät keskinäisen yhteisymmärryksen voimin. Molemmat miehet ovat taipuvaisia pohdiskeluun, ja askelten rytmi kilometrien kertyessä on omiaan nostamaan esiin ihmismielen syvimpiä tuntemuksia.


Tässä vaelluskertomuksessa on vahvasti läsnä uskonnollisten kysymysten pohdinta. Useaan otteeseen kirjoittaja vertaa katolista ja luterilaista kirkkoa. Hän on vahvasti sitä mieltä, että kirkkomme tulisi palata "äitikirkon" oppeihin. Ystävänsä Jorma laajentaa pohdintaa milloin ihmiskunnan menneisyyteen, milloin kaukaiseen tulevaisuuteen.

Vaelluksen etenemistä on mukava seurata. Hieman häiritsee se, ettei kirjoittaja ole halunnut kertoa mitään päivämääriä. Hän kirjoittaa ansiokkaasti raekuuroista ja mutaisista poluista, mutta epäselväksi jää mikä kuukausi tai vuosi on kyseessä. Kirjan lopussa selviää, että kaksikko on vaeltanut pyhänä vuonna, joten arvatenkin vuosi on ollut 2004. Se selittää runsaat vaeltajamäärät, ja koko retki olisi ehkä ollut erilainen, jos kolmikko olisi miettinyt myös tätä asiaa valmiiksi suomessa.

Issikainen kuvaa maisemaa ympärillään monisanaisesti ja uskottavasti. Polkujen kivenmurikat oikein tuntuvat jalkojen alla. Vaelluksen edetessä myös kanssavaeltajien rooli retkessä lisääntyy. Osaksi tarinaa liittyvät niin ranskalaiset, kuin hollantilaisetkin kulkijat. Suomalaiskaksikko yöpyy lähes yksinomaan albergueissa, joiden kylmää hohkavat makuusalit tulevat lukijalle tutuiksi.

Yksi tärkeä opetus kirjasta löytyy kaikille Caminolle lähteville: älä yritä "oikaista" maantietä pitkin.
Pysy merkityllä reitillä, jollet ole aivan varma "oikopolun" suunnasta. Pahimmassa tapauksessa ajaudut kilometrien päähän oikeasta reitistä.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Madrid: chocolate con churros

Madridin kuuluisin chocolateria sijaitsee Calle del Arenalin ja Calle Mayorin välissä piileskelevällä Pasadizo de San Ginesillä.

Siis varsin lähellä Puerta del Solia.


Arenalin suunnasta tultaessa tarjolla on ensin antikvaarisia kirjoja.

Chocolateria San Gines pilkottaa tuolla kujan päässä.






Vaikka tämä chocolateria sijaitseekin hieman piilossa kujansa kätkössä, on se yksi Madridin suosituimmista, jollei peräti suosituin.

Osaltaan suosiota selittää sekin, että putiikki on auki 24/7 melkein koko vuoden.


Chocolateria San Gines on perustettu 1894. Viime vuosina se on avannut haaraliikkeitä mm. Japaniin.

Tilaus tässä paikassa toimii niin, että tiskiltä tilataan, samalla maksetaan ja mukaan saadaan kuitti, joka annetaan pöydässä tarjoilijalle. Hän tuo sitten kuittiin merkityt herkut pöytään.

Kahvilatiloja on kahdessa kerroksessa ja seiniä peittävät churroista pitävien julkimoiden kuvat.
Tässä rivissä ovat ainakin Espanjan nykyinen kuningas Felipe VI vaimoineen, Barcelonan entinen tähti Carles Puyol, sekä Jimmy Carter siippansa kanssa.

Tämän kuvan kanssa meinasi käydä huonosti: puolet churroista oli jo paremmissa suissa, ennenkuin käsi älysi tarttua kameraan.

Toisaalta juuri siksi kaakaon laskenut pinta paljastaa sen paksuuden.
Oikeasti sitä ei voi juoda. Siihen dipataan churroja ja loput lusikoidaan naamariin.

Chocolateria San Ginesillä on myös ulkopöytiä.

Juu, kaverin takki on kiristetty selästä pyykkipojilla...

... menossa lienee jonkinsortin kuvaukset, joissa takin pitää istua kuin valettu.

Tai ehkä takissa vain on kasvunvaraa ennen chocolateriaan menoa.

(palataan vielä Madridiin)

perjantai 16. lokakuuta 2015

Apparan syksy



Ahvenisto, Hämeenlinnan helmi, on vaipumassa kesän jälkeen hyvin ansaitulle talvilevolle.



Apparalla ei toki talvisin levätä, kaukana siitä!
Jos vain lumen kanssa lykästää, ovat nämä maisemat pian hankien ja latujen peitossa.

Se ei kyllä houkuta pätkääkään.

Ja järven siloinen pinta peittyy tuhdilla jäällä, jonka päällä sopii luistella. Ei kiitos.

Ja hiihtää, jos sitä lunta siis tulee tarpeeksi. Ei kiitos.

Ja uida, koska koko kesän kateissa ollut avanto löytyy aina talvisin. No ei takuulla!




Muurahaissaaressa on nyt suht rauhallista... mitä nyt joku pitkä miekkonen piskin kanssa...


Täällä on niin kaunista keväällä ja kesällä.
Eikä hassumpaa syksylläkään.

Entä talvella? Valkoista.




Vielä on puihin viritetty temppurata auki. Onkohan se käytössä talvellakin?



Onnelliset oravaperheet saavat kerrankin nauttia ihmisten töistä. Oikein.



Uimaranta puolestaan on saanut hienon pitsireunuksen.









Altaalla ei enää näy uimareita.

Ei tosin vettäkään.

Hyvä, että uimarit ovat hoksanneet sen...

tiistai 13. lokakuuta 2015

Madrid: katse kyltteihin

Kun kuljen metsissä, juutun aina kuvaamaan vanhoja kantoja. Minulla on niistä kymmeniä ja kymmeniä kuvia, joiden arvon yllättäen ymmärrän vain minä.

Kaupungeissa minua kiehtovat kyltit. Tässä siis pikkarainen valikoima Madridilaisia kylttejä, por favor!

Puerta del Solilla oleva Tio Pepen mainos v. 1935 on suojelukohde. Se oli aikaisemmin aukion toisen talon katolla, mutta taloon muuttanut Apple-kauppa ei hyväksynyt mainosta.


Tämä tärkeiden tavaroiden kauppa Solilla on perustettu 1858.
(Suomessa ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu perustettiin samana vuonna).
Postikortit kaikille heille, joille sellainen olisi kuulunut lähettää.

Tästä voitte valita mieluisenne!





Madridilaiset katukyltit ovat kauniita ja kertovat aina jotain kadun nimeen liittyvää.

Suht halpa tapa tehdä maisemasta hitusen kiehtovampaa.





 "Kotikatumme" Madridissa.

Helkutin hyvällä paikalla, muuten!
Osa kylteistä on suoranaisia taideteoksia...

...oikeastaan suurin osa.


Tämä kyltti herättää kyllä jonkin verran kysymyksiä...









Olutta tarjolla!

...ja tapaksia...
Yömyöhällä otettu kuva.

Käsi vapisee illan mittaan nautittujen runsaiden tapasten takia...

Tämä kilpi on upotettuna katukivetykseen.










Mansikkapuussa herkutteleva karhu on Madridin tunnus.

Ja tuo lohikäärmehän (?) on onneksi hipsimässä toiseen suuntaan.
Kinttujen pesukatu.

Aina yhtä tarpeellinen!
Yllättävän tuttu nimi ikkunassa lähellä Museo del Pradoa.

Näitä julisteita näki kyllä muuallakin Madridissa.
Tämä upea rakennus on Palacio de Comunicaciones, joka on nykyään Madridin kaupungintalona.

Sen parhaalla paikalla on kyltti, joka jakaa varmasti mielipiteitä, mutta minulle siitä tuli hyvä mieli.



Kaksi kylttiä yhdellä iskulla!
Espanjan nollapiste.
Sen sanotaan sijaitsevan Puerta del Solilla, mutta oikeasti se on aukion laidassa olevan Correos-rakennuksen edessä (se on se aukion ainoa punainen talo).

Kyltti vanhan rautakaupan ikkunassa.

Madridissa on joko uunituoreita, tai sitten ikivanhoja kivijalkakauppoja.
Missä ne kaikki keski-ikäiset ovat?
Puerta del Solilla kerätään verta. Sitä voi käydä luovuttamassa bussissa.





(tulossa vielä pari juttua Madridista)