Vuoden 2022 retket, pääosin

 

Vuoden 2022 retket on retkeilty. Tässä useimmat vuoden kävelyistä. Muutamat jäävät mainitsematta, mutta vain siksi ettei tästä tulisi kilometrien pituista vuodatusta. ( Kaikki reitit löytyvät blogin oikean reunan valikosta ).

Kuten yläkuva kertoo vuosi aloitettiin perinteisesti Aulangolta. Aulanko on Hämeenlinnan helmi jossa yhdistyvät kaunis luonto ja ihmisten iloksi rakennetut kohteet. Aulangonjärveä kiertävä reitti on suht hyvin merkitty ja kävelemisen väärti. Näkötornikin on käynyt läpi remontin ja taas ensi keväänä se aukeaa ihastelijoille.

Hämeenlinnan Ahvenisto eli Appara on tavallaan kotimetsäni. Sen kävelyreiteillä ja poluilla kuljen sulan maan aikana monta kertaa viikossa. Toisinaan tyydyn kiertämään Ahvenistonjärven, toisinaan kävelen harjua pitkin Kahtoilammelle ja sieltä Vuorentaakse. Tuolloin saan kasaan liki kymmenen kilometriä.

Talvella Apparan metsässä risteilevät ladut, mutta osa reiteistä on omistettu vain kävelijöille. Hyvä niin.

Hämeenlinnan kuusikilometrinen Rantareitti on käveltävissä aina säästä ja vuodenajasta riippumatta. Reitti kulkee aivan keskustan tuntumassa, joten sille pääsee monesta kohdin. Hienoissa maisemissa kiemurtavan reitin ainoa heikkous lienee siinä että se on kokolailla tasamaata. Muutama kukkula matkan varrella tekisi terää.

Tammelan Torronsuo sopii runsaslumisina talvina hiihtäjille. Me yritimme löytää avaran suon hangista pitkospuita, mutta lunta oli ihan liikaa ja välillä askel upposi lumeen polvea myöten. Oli silti hienoa nähdä tämä upea suo talviasussaan. 

Retkemme päättyi lopulta makkaranpaistoon Liesjärven Siltalahden nuotiopaikalle, kunhan ensin älysimme ettei talviselle Torronsuolle ole menemistä ilman suksia. Siltalahden nuotiopiirille kulki luminen mutta kävelykelpoinen polku.

Maaliskuu vei meidät Madeiralle. Oli aika jännää parin vuoden tauon jälkeen matkustaa ulkomaille.  Tämä taisi olla jo seitsemäs kertamme tuolla Portugalin kaukaisella saarella, mutta silti löysimme meille uusia kävelyreittejä. Toisaalta myös monet vanhastaan tutut polut houkuttelivat. 

Parhaimmat Madeiran reitit kannattaa näet kävellä moneen kertaan.

Tuolla kaukana kotoa saimme kulkea sekä aavistuksen kosteilla levadoilla, että Nunnalaakson postipolulla. Tuo polku laskeutui serpentiinimäisesti vuorelta alas kuuluisaan laaksoon. Ja pitihän se lopuksi kavuta myös ylöspäin.

Viikkoon mahtui myös metsäpolkuja ja levadoja sievästi asutusten lomassa.

Jos Madeira kiinnostaa kannattaa klikata blogin oikean reunan "Madeiraa", sieltä löytyy aika monta saaren kävelykohdetta ja levadaa.

Vaan kyllä riitti kotimaassakin käveltävää. Usmi-Kytäjä on yksi hienoista kohteista. Sen kallioiset reitit houkuttelivat seikkailemaan. Alueella on useita merkittyjä reittejä, mutta toisinaan kannattaa kulkea myös omia polkuja.

Liesjärven tunnelmallinen kulttuurimaisema ja metsässä kiemurtelevat polut olivat todella kävelemisen arvoisia. Olimme keskellä kauneinta alkukesää.

Liesjärvellä erityisen lumoavia ovat sen vanhat metsäosuudet, jättipuut ja paksut sammalikot.

Ennen Juhannusta ja varsinkin ennen räkkä-aikaa piipahdimme Äkäslompolossa, Yllästunturin kupeessa. Täällä olemme retkeilleet monta kertaa ja useat reiteistä olivat tuttuja ja ehkä juuri siksi niin houkuttelevia. Toki löysimme myös meille uusia polkuja.

Äkäslompolon ympäristöstä tunturien keskeltä löytyi monta päiväretkeksi sopivaa eripituista kävelyreittiä. Myös Pallastunturi ja Levi ovat kohtuullisen ajomatkan päässä.

Yläkuvan Pirunkurun Ponnistus oli yksi haastavimmista ja myös hienoimmista tunturille nousuista.

Tuomikurun kota nökötti korealla paikalla ja sen tulille pääsi paria eri reittiä. Erityisesti se tuntui olevan maastopyöräilijöiden suosiossa. Kodan taustalla pilkottaa Ylläsjärvi.

Alakuvan maisema Yllästunturilta kohti Kesänkitunturia ja Pirunkurua on tuttu elokuvasta Mestari Cheng.

Kyllä, tämä näkymä on oikeasti olemassa ja kävellen suht helposti tavoitettavissa... jonkin verran ylämäkeä ja olet jo perillä.

Palattuamme takaisin etelään piipahdimme ensin Sastamalassa Ritajärven reiteillä. Ritajärven maastossa kuljettiin kolmen järven tuntumassa. Tämä oli hieno päivä veden, siirtolohkareiden ja kallioiden keskellä. Pesivä joutsenpariskunta taisi olla tottunut pitkoksia pitkin kopisteleviin retkeilijöihin.

Ja ihan kohta poikkesimme Tampereella Kintulammen maisemissa. Kintulammi on kuuluisa hienoista taukopaikoistaan. Maastossa risteilevistä poluista voi sommitella itselleen sopivan päiväretken.

Kuhmoisen Isojärvellä kulutimme koko aurinkoisen päivän. Kiersimme siellä kymmenkilometrisen Savottapolun joka luikerteli monipuolisissa maisemissa. Reittimme varrella saimme tutustua mm. majavien maisema-arkkitehtuuriin. Nuo talttahampaat eivät todellakaan pode huonoa omaatuntoa ihmisten polkujen upottamisesta.

Isojärven taukopaikat houkuttelivat pidempäänkin istuskeluun.

Usmi-Kytäjän reiteille palasimme vielä kerran ja evästelimme Kiiskilammin hienolla taukopaikalla. Olimme jälleen alueen komeiden kivikoiden äärellä. Teimme tälläkin kertaa hieman opasteista poikkeavan retken, sillä halusimme nähdä enemmän alueen hienoa maastoa.

Elokuun puolessavälissä Lapin räkkä-aika alkoi olla ohi, joten pyrähdimme taas napapiirin pohjoispuolelle. Uunituore Sallan kansallispuisto hemmotteli meitä monipuolisilla poluilla ja maisemilla.

Oli tosi mukavaa päästä meille uusille ja yllättäville reiteille. Pääsimme pienten koskien, erämaajärvien ja tunturien ääreen. Sallaan palaamme varmaan vielä uudelleen.

Takaisin etelään. Syksyä alkoi jo olla maisemassa kun kävelimme pitkästä aikaa Lopen Komiolla. Päivään kuului harjuja, lammikoita ja hyviä eväitä. Tämä oli leppoisa, muttei suinkaan liian helppo päivä ylä- ja alamäkien keskellä.

Syksy vei meidät uudelleen Torronsuolle. Nyt eivät hanget haitanneet kulkijaa.

Kuvassa Torronsuo Idänpäänkallion lintutornista. 

Olimme yllättävästi onnistuneet koko kesän ajan välttämään Evon aluetta. Syksy palautti tuon hienon seudun kartallemme. Niinpä kiersimme Evolla Niemisjärvet ja pari muutakin kohdalle osunutta lutakkoa. Tämä oli hauska päivä veden äärellä. Sää suosi ja kävely kulki.

Laipanmaalla emme olleet käyneet pitkään aikaan, joten se oli hyvinkin syysretken arvoinen. Kävelimme monipuolisen ja jo varsin tutun Hirvijärven kierroksen. Matkan varrella poikkesimme tietenkin myös Tulivuorella. Loppumatkasta Pihtilammin silta oli vielä just ja just ylityskunnossa.

Kansallismaisema Aulangon näkötornista. Lusikkaniemi lepää tyynen Aulangonjärven kainalossa.

Marraskuinen Iso-Melkuttimen kierto oli hyvä päätös retkeilyvuodelle. Oltiin jo melkein talvessa, muttei ihan. Luonto alkoi valmistautua lumen tuloon ja pitkään pimeyteen, vaan vielä pystyi paleltumatta istuskelemaan eväiden äärellä. 

Retkeilyvuosi päättyi erilaisiin kaupungin tapahtumiin. Tuo ylempi kuva on Hämeenlinnan marraskuisesta Valoilmiö-spektaakkelista.

Alempi kuva linnan Tuomaan markkinoilta. Linnan tykkitornista ja piha-alueilta sai taas ostaa erilaisia käsitöitä ja herkkuja. Väkeä oli paljon liikkeellä ja tunnelma erinomainen.

Retkeilyvuosi 2022 oli täynnä kauniita polkuja, yllättäviä maisemia ja erinomaisia retkieväitä. Pääsimme tuntureille sekä läntisessä että itäisessä Lapissa. Lähempänä kotia kävelimme kilometritolkulla hienoja metsäpolkuja ja järvenrantoja.

Oli myös ilahduttavaa retkeillä pitkästä aikaa Madeiran uskomattomassa luonnossa. 

Odotamme suurella mielenkiinnolla millaisille retkille pian alkava vuosi 2023 meidät vie. Joitain suunnitelmia on jo ilmassa, mutta nykyään varmaa on vain epävarmuus.

Hattulan Pyhän Ristin kirkossa

 

Joulun odotteluun sopinee vierailu Hattulan Pyhän Ristin kirkossa.

Hattulan Pyhän Ristin kirkko on Hämeen vanhin. Ensimmäinen asiakirjamaininta siitä on vuodelta 1324. Miettimisen jälkeen kirkko rakennettiin vuosina 1472 - 1490. Tosin tuokin ajankohta on joidenkin tietojen mukaan kiistanalainen. Kirkon alkuperäinen muoto oli täysgotiikkaa. Sittemmin sen ikkunoita on muuteltu ja uusia puhkottu.

Hattulan Pyhän Ristin kirkkoa koristaa osapuilleen 190 erillistä maalausta. Niillä on kuvitettu 180 raamatun kertomusta. Kuvat on ajoitettu 1510-luvulle, eikä niiden tekijöistä ole tietoa. 

Samankaltaisia maalauksia on myös Lohjan Pyhän Laurin kirkossa ja on arveltu että näitä kahta kirkkoa yhdistää sama taiteilija. Tai taiteilijat.

Ylemmässä kuvassa esitellään helvetin kauhuja  ja alemmassa on Jeesuksen sukupuu. Maalausten tekijä ei ehkä ollut kaikkein taitavin mutta ainakin todella, todella ahkera.

1500-luvulla väki ei elänyt syntymästään asti kuvien keskellä kuten me. Tuolloin tällainen maalausten ja piirrosten vyöry on täytynyt tuntua uskomattomalta.

Jokainen kuva on lähtöisin raamatun kertomuksista. Katselijalta kuluu tovi jos toinenkin miettiessä tarinoita kuvien takana. Opastetulle kierrokselle osallistuminen yhdistää kertomukset ja maalaukset.

Kirkossa on 40 puuveistosta ja osa niistä on kuuluisan Liedon Mestarin töitä. Liedon Mestari, jonka oikeaa nimeä ja kansalaisuutta ei tiedetä kehitti oman veistotyylinsä 1300-luvun alkupuolella. Joidenkin lähteiden mukaan kyseessä ei ollut yksittäinen veistäjä vaan taiteilijaryhmä.

Hattulan Madonna on kovasti tutun näköinen vaaleine kutreineen ja sinisine silmineen.

Saarnastuolin runsaat yksityiskohdat ovat taidolla veistettyjä.

Kuuluisin kirkon oppaista lienee Vilppu Vuorela. Asiantuntevan opastuksen lisäksi hän viihdyttää vierailijoita soittamalla keskiaikaisia soittimia. Niiden ääni sopii tähän pieneen kirkkoon täydellisesti. 

Vuorela toimi myös Rottien Pyhimys-kirjan oikolukijana ( Anneli Kanto 2021 ). Rottien Pyhimys on kuvitteellinen kertomus näiden maalausten synnystä. Moni on kirjan lukemisen jälkeen tullut omin silmin ihastelemaan mielenkiintoista kirkkoa. Aivan kuten minäkin, vaikkakin hämeenlinnalaisena tämä ei ollut ihan eka kerta.

 

Kirkon huolella koristeltu saarnastuoli on vuodelta 1550. Se on maamme vanhin ja myös pohjoismaiden vanhimpia.

Hattulan Pyhän Ristin kirkossa ei ole koskaan ollut lämmitystä. Nykyäänkin se on pääsääntöisesti auki vain kesäaikaan. Seuraavan kerran tätä kuvien ilotulitusta pääsee ihailemaan toukokuussa 2023.

Suosittelen.