lauantai 26. helmikuuta 2022

Pönttöjen putsaus

 


Lukuisten lumimyrskyisten päivien jälkeen oli helpottavaa herätä keväiseen auringonpaisteeseen. Nyt oli oikea hetki putsata edellisen pesinnän roskat pihan linnunpöntöistä. Siivouksessa hävitetään vanhat pesät ja niissä talvehtineet loiset. Tervemenoa vaan. Pieni pakkanen varmisti sen etteivät nuo inhat ötökät hyökkäilleet ihmisten päälle. Samalla tarkastettiin pönttöjen kunto seuraavaa sesonkia varten.

Portinpielen pönttö on perinteisesti ollut hyvin suosittu, mikä on aika ihmeellistä sillä sen lähistöllä liikutaan kaikista eniten. Tässä ovat pesineet vuorotellen kirjosiepot, sinitiaiset ja talitintit. Rautalankahäkkyrä pöntön katolla on asennettu kissojen kiusaksi.



Asumuksen näppärä etuseinä paljasti jonkinsortin pesärakennelman ja läjäpäin linnunkakkaa. Täällä oli varmaan porukalla lämmitelty talven pakkasissa. Pesä on sen verran krouvista aineksista kasattu että arvioisin asialla olleen kirjosiepon. 
Mutta oliko tässä koskaan munia ja poikasia? 




Seuraava vuokramökki oli omenapuussa ja myös varsin suosittu.
Saman puun ylemmille oksille rakensi sepelkyyhky viime keväänä hataran risuisen pesänsä. Ja myös kasvatti poikasensa. Kävin joka päivä moikkaamassa sitä niin että se tottui puun alla hiippailuuni ja jatkoi poikasten ruokkimista vaikka tiirailin sitä nurmikolta. 
Jäinen luukku oli haastavampi avattava, mutta oikeilla välineillä ja otteilla siitä selvittiin.



Tästä pöntöstä paljastui sievä tintin pesä. Näillä siivekkäillä on tapana tehdä pohjatyöt pehmeästä sammalesta ja viimeistellä pesän mukavuus karvoilla ja untuvilla. Kyllä tintinpoikien kelpaa.
Pöntöstä lähti maailmalle koko poikue sillä onneksi ei löytynyt hylättyjä munia tai poikasia.



Pesä oli jäätynyt pönttöön kiinni eikä irronnut kokonaisena.
Siivous viimeisteltiin rapsuttelemalla seinät ja lattia puhtaiksi. 



Seuraava asumus oli hieman erilainen ja siitä piti putsausta varten irrottaa katto. Olisi ollut paljon helpompaa jos tässäkin olisi selvinnyt etuseunän avaamisella. Ei kuitenkaan ollut vielä syytä vaihtaa pönttöä uudempaan.



Täältä löytyi kirjosiepon kraavi pesäntekele. Tuo ei näyttänyt valmiilta asumukselta vaan arvelimme rakennustyön jääneen jostain syystä kesken. Ehkä sieppo löysi pesälleen paremman paikan.



Pihan viimeinen pönttö keikkui takapihan kauniissa pihlajassa. Siitäkin piti katto irrottaa siivousta varten, mutta päädyimmekin ruuvaamaan pohjan irti.


Vaikka tämä asumus oli ehkä kaikkein suojaisin ei siitä tälläkään kertaa löytynyt jälkiä pesinnästä. 
Niinpä kokeeksi vaihdoimme pöntön paikkaa pihlajan toiseen reunaan. Ehkä se tässä kävisi paremmin kaupaksi.


Pihan vanhimmat omenapuut ovat 1930-luvulta. Sammaleisista rungoistaan huolimatta ne ovat elinvoimaisia ja satoisia... ainakin useimpina vuosina.

Aurinko sulatti mukavasti lumet ja jäät pahkan ympäriltä. Ihan pian on kesä.


lauantai 12. helmikuuta 2022

Liesjärven Pirttilahdelta Siltalahteen

 


Koska mahtavat hanget torppasivat Torronsuolla makkaranpaistomme teimme nopean uuden suunnitelman ja huristimme Liesjärvelle. Nuo kaksi aluetta ovat oikeasti varsin lähekkäin ja toisinaan mietityttää miksei niitä yhdistettäisi.

Toki Liesjärvelläkin lunta piisasi yli oman tarpeen, mutta uskoimme löytävämme sopuisasti tallotun polun Pirttilahden parkkipaikalta Siltalahden nuotiopiirille.


Sports Tracker kertoo että hyvä polku löytyi ja että hilppasimme lopuksi myös ihan pienen pätkän Kyynäränharjun suuntaan.



Liesjärven opasteet toimivat kuten aina. Siltalahteen oli vain vajaa kilometri. Hetkeä aikaisemmin olimme tarponeet Torronsuolla sen verran, että tuo lyhyt matka tuntui oikein sopivalta.

Polulla ei ollut tuoreita jalanjälkiä, mutta se oli muutoin mukavan selkeä ja helppokulkuinen.



Tuiskulumi oli koristellut puiden rungot valoisiksi pylväiksi.

Aika pian saavutimme jo Tapolanjärven eteläisimmän lahdenpohjukan. Tästä eteenpäin reitti kulki rantaa myötäillen.






Olimme koko päivän kantaneet repuissa sytytyspuita ja myös muutamia kuivia klapeja nuotiota varten. Niinpä Siltalahden lumisella nuotiopaikalla tuli syttyi ensiyrittämällä ja paloi mukavan reippaasti. Tapolanselältä puhalsi sen verran raikkaasti että päädyimme kääntämään selkämme muutoin niin kauniille järvimaisemalle.

Vuoden ensimmäiset makkarat maistuivat. Toisaalta paistoimme edellisvuoden viimeiset joulukuussa Luutalammilla, niin ettei tässä ollut oikeastaan kuin kuukauden makkaraton väli.
Elävän tulen äärellä oli mukava istuskella vaan kotvasen tovin kuluttua selän taakse jäänyt tuuli alkoi tuntua turhan kylmältä.



Takaisin Pirttilahdelle opastava viitta todisti oikeaksi sen väitteen että paluumatka on aina menomatkaa lyhyempi. 



Aurinkoinen päivä teki lumisesta metsästä talven ihmemaan. Tätä sopii muistella kesän hellepäivinä.



Turhankin pian ylitimme Kanteluksentien ja saavutimme Pirttilahden parkkipaikan. Niinpä kävelimme vielä pienen pätkän Kyynäränharjun polkua. Täällä isot puut reunustivat reittiämme.




Päivän aikana olimme kahlailleet Torronsuon hangilla ja reippailleet Liesjärven poluilla. Kilometrejä ei juurikaan tullut tallottua, mutta saimme aimo annoksen lumisen suon ja  metsän lumoa. 
Ja lopulta ne makkaratkin tuli käristettyä ja poispopsittua.





torstai 10. helmikuuta 2022

Torronsuon hanget

 


Harvinainen aurinkoinen päivä houkutti meidät Tammelan Torronsuolle. Viime viikkojen aikana oli tullut lunta reippaasti, mutta arvelimme että Torron pitkokset olisivat kuitenkin käveltävissä. Niinpä niin.

Torronsuon parkkipaikalla oli arkipäivän aamuna yli kymmenen autoa joten olimme toiveikkaita tallottujen polkujen suhteen. Ilmeisesti liki kaikki autot kuuluivat hiihtelijöille. 
Infotaulun nurkalta lähtevä reitti oli alkuunsa latuna, mikä ei luvannut hyvää.

Sports Trackerin viiva kertoo sekavan reittimme. Huomioitavaa on ettei sitä hoksattu laittaa päälle heti lähdössä. Siis oikeasti aloitimme tuolta mustan merkin parkkipaikalta.



Alueen opasteita oli uusittu. Ajatuksenamme oli kävellä tuo Suotaival ja matkan varrella käristää makkarat Idänpään kallion nuotiopaikalla.
Torronsuon ladut olivat priimakunnossa mutta pitkospuut olivatkin paksun lumivaipan alla. Olimme otaksuneet että ne olisivat olleet tallottu kävelykuntoisiksi. Vaan niin ei ollut laita. 
Paksu hanki teki meille tepposet eikä liki kymmenen kilometrin lumessa kahlailu houkutellut.



Teimme lennossa muutoksen suunnitelmaan ja suuntasimme lyhyemmälle Kiljamonkierrokselle. Se on mukava pikku kieppaus suon laidalla.

Alkumatkan kuljimme leveällä esteettömällä väylällä, joka kyllä oli nyt aika esteellinen. Meille polku oli oikeinkin kulkukelpoinen.




Tämä esteetön osuus päättyi näköalatasanteeseen. Tästä eteenpäin kuljimme kapeaa pitkosten päällä kulkevaa polkua. Tämä kelpasi meille oikein hyvin ja jatkoimme luottavaisina matkaa.




Oikeasti maisema oli hyvin valoisa. Taskukamerani valoitus sai kaiken näyttämään synkältä ja himmeältä. Oli mukavaa kävellä valkoisen ja avaran suon äärellä.




Pian saavutimme uudemman esteettömän reitin tasanteen. Tästä eteenpäin seurasimme tallottua polkua.




Kun kulkemamme polku alkoi kulkea ladun vieressä pysähdyimme miettimään reitinvalintaamme. Laduilla ei sovi kävellä, sehän on selvä. 

Niinpä teimme täyskäännöksen ja palasimme viimeisimmälle näköalatasanteelle ja esteettömälle reitille. Kävelimme esteetöntä pienen pätkän ja yhytimme oikean pitkospuureitin... joka tietenkin oli vain luminen polku. Se passasi meille mainiosti.
Aurinkoinen luminen suo oli hienoa käveltävää. Suon ihanat tuoksut puuttuivat sekä tirppalintujen luritukset, mutta pianhan ne kaikki ovat taas täällä. Nyt sopi nauttia valkeasta maisemasta.




Kun saavuimme pitkosten risteykseen elättelimme vielä toivoa että suon ylittävät pitkokset olisivat olleet käveltävissä. Vaan eivät olleet. 
Suon yli näytti johdattavan useampikin väylä mutta mikään niistä ei ollut käveltävissä. Jalka upposi liki polvea myöten hankeen. Sellaiseen ponnistukseen meillä ei ollut puhtia. Siihen olisi tarvittu lumikenkiä.



Teimme taas uusia päätöksiä ja läksimme kohti Kiljamoa ja parkkipaikkaa. 

Pitkospuut olivat edelleen hangen alla mutta tunnustelemalla oikea polku löytyi. Tarjolla oli monta muutakin jotka kuitenkin olivat enemmänkin hangessa kahlailua.



Muutaman latuja välttelevän mutkan jälkeen saavutimme parkkipaikalle johdattavan reitin. 

Tuiskulumi oli koristellut koivujen rungot juhlakuntoon. Ja samalla myös muutaman kuusen.



Kiljamon nuotiopiiri ja keittokatos olivat tyhjillään. 
Tsekkasimme myös lintutornin mutta sen portaikko oli niin jäinen ja vaarallisenoloinen ettemme tohtineet kiivetä näköalapaikoille. Ylöspäin olisi ehkä vielä päässyt mutta alastulo olisi melko varmasti  koitellut istumalihaksia...



Niinpä palasimme komeata lumista reittiä Kiljamon parkkipaikalle ja heitimme toistaiseksi hyvästit Torronsuolle. Tämä alue on yksi suosikeistamme ja palaisimme tänne hieman myöhemmin kun kevätaurinko sulattaisi turhat hanget.

Mutta makkarat repussa odottivat pääsevänsä tulille... niinpä suuntasimme toiveikkaina Liesjärvelle.... josta kerron myöhemmin...