Seikkailumme Kilpisjärvellä jatkui retkellä Mallan luonnonpuistoon. Päämääränämme oli Kitsiputos ja paluumatkalla pieni koukkaus Pikku-Mallan näköalapaikalle.
Auton jätimme Käsivarrentien laitaan Mallan parkkipaikalle. Tältä samalta lähdimme edellispäivänä huiputtamaan Saanaa.
Tuo Suunto-kellon piirtämä kartta jo kertookin ettemme lopulta nousseet Pikku-Mallalle.
Parkkipaikan opastaulu ei jostain syystä opasta Kitsiputoukselle tai Pikku-Mallan huipulle.
Opastaulun vierestä lähtenyt polku vei meidät aluksi tunturikoivumetsikköön. Tasainen reitti oli tässäkohdin helppoa kuljettavaa.
Varsin pian tulimme Siilaskosken ylittävälle sillalle.
Koskea pitkin virtasi vettä Siilasjärvestä Kilpisjärveen.
Kävelymme jatkui välillä tasaisemmalla, välillä ylämäkiä kavuten. Polkumme nousi periaatteessa koko ajan mutta ei onneksi niin jyrkästi kuin olin pelännyt.
Kohta jo näimme Siilasjärven toisella puolen Suomen ja Norjan välisen tulliaseman.
Saanan pohjoisrinteellä viiletti pilviä ja huipulle johdattava reitti oli suht hyvin näkyvissä.
Meitä polku vei yhä vain ylöspäin. Samalla sumu alkoi tosissaan peittää tunturimaisemaa. Puuraja oli aikaa sitten jäänyt taaksemme ja nyt ympärillä oli tunturien matalampaa kasvustoa.
Ja nopsaa eläimistöä.
Usvasta eteemme ilmestyi rakokivi kuin muinainen mammutti. Tuo nelimetrinen järkäle oli varsin mystinen ilmestys pienempien kivenmurikoiden keskellä.
Valitettavasti kaikki retkeilijät eivät ole ymmärtäneet rakokiven arvokkuutta vaan kivien väliseen kapeaan rakoon oli heitelty roskia.
Rakokiven nurkilta lähti merkitty polku Pikku-Mallan näköalapaikalle.
Me jatkoimme taivallusta suoraan kohti Kitsiputousta.
Ohitimme sumussa Mallan lammet ja kävelimme niiden jälkeen jonkin aikaa leveämmällä väylällä. Ja kokoajan hienoista ylämäkeä. Ilma oli paitsi raikasta myös varsin kosteaa.
Täällä hieman korkeammalla sää kirkastui hetkellisesti.
Polun vieressä oli entisöity saksalainen korsu. Sen sisätila oli aika synkkä. Tästä sodanaikaisesta muistosta jäi jotenkin kummitusmainen olo. Ehkä se johtui sumusta mutta varmasti myös paikan historiasta.
Mörkömäisen korsun vieressä kukki kaunis pohjansiankärsämö. Se toi onnekkaasti ajatukset pois murheellisemmista ajoista.
Seuraavan korkean mäen päältä näkyi Harrisaivo ja sen takana viipale Kilpisjärveä.
Suunnilleen näillä kohdin alkoi vesisade. Olimme toki varautuneet säänmuutoksiin joten vaihdoimme päälle coretexit ja jatkoimme reippaasti matkaa alamäkeen. Tuo ohitsemme viilettänyt juoksija ei tainnut edes huomata sadetta.
Nyt edessä oli rakka joka kaukaa katsoen näytti haastavalta, mutta lähempi tarkastelu osoitti että sen poikki oli huomaavaisesti aseteltu astinkiviä. Kiitos siitä.
Polku johdatti rinnettä pitkin Kitsiputouksen äärelle.
Näin elokuun puolivälissä putouksessa ei ollut kovin paljoa vettä mutta se teki silti vaikutuksen polveilullaan ja korkealla vapaalla pudotuksellaan. Näitä pisaroita kutsutaan myös Mallan kyyneliksi.
Kitsiputouksen vesi virtasi kohti Harrisaivoa ja siitä lopulta Kilpisjärveen.
Alkuperäisenä ajatuksenamme oli ollut pitää kunnollinen pitkä evästauko putouksen vierellä ja nauttia maisemasta. Valitettavasti vesisade jatkui välillä tihuttaen välillä roiskutellen. Upeasta kohteesta huolimatta ei tehnyt mieli istuskella sateessa lyhyttä taukoa pidempään.
Niinpä hengähdimme hetken ja käännyimme sitten paluumatkalle. Ajoittain usva ja pilvet melkein väistyivät maiseman edestä.
Rakokiven kohdalla oli selvää ettemme kapuaisi Pikku-Mallan näköalapaikalle. Sade vain jatkui eikä maisemia ollut oikein missään suunnassa. Hieman kyllä harmitti.
Kuten yleisesti tiedetään on paluumatka aina menomatkaa lyhyempi. Niinpä jo muutaman askeleen jälkeen näimme juuri ja juuri kaukaisuudessa Käsivarrentien tulliaseman. Tästä alkoi pitkä loiva alamäki.
Tunturikoivikossa sumu hellitti, sade jatkui ja treffasimme muitakin kulkijoita.
Siilaskosken sillalta ei ollut enää pitkää matkaa Mallan parkkipaikalle.
Päivän retki Kitsiputoukselle oli osapuilleen 10 kilometrinen. Reitti oli mukava käveltävä. Tunturien maisemat jäivät suurelta osin piiloon, mutta se ei estänyt nauttimasta pohjoisen luonnosta.
Ehkäpä Mallan luonnonpuistoon täytyy tulla joskus uudestaan.
