perjantai 26. heinäkuuta 2019

Evon Sorsakolulle helteessä

Suuntasimme Evon maastoon uhkarohkeasti samana päivänä, kun siellä alkoi Ilves19 eli partiolaisten suurleiri.

Järkkäsimme oman kulkumme muutaman kilometrin sivuun partiolaisista, emmekä sitten nähneet heistä muuta kuin kymmeniä tyhjiä linjureita päätiellä.

Oman automme jätimme lähelle Valkea Mustajärveä.
Pikkuruisten, mutta ajettavissa olevien teiden risteyksessä oli tilaa kaaralle ja oivallinen opaste.

Läksimme tästä taivaltamaan kohti Sorsakolua.

Alkuun kuljimme heinittynyttä metsäautotietä. Sen varrella rehoitti heinäkuun helteessä kaiken sorttisia kukkia, joista nämä valkoiset osuivat kameraan.


Evolla on huomattava määrä siirtolohkareita. Nyt tuntui, että ne kaikki olivat kerääntyneet polkumme varteen. Kivisiä jättiläisiä kohosi siellä täällä.
Isoista lohkareista oli vaikea ottaa sellaista kuvaa, jossa näkyisi niiden koko ja kovan kiven massiivisuus.



Vajaan kilometrin jälkeen osuimme majavapadolle. Majavat olivat onnistuneet nostamaan vedenpinnan niin korkealle, että padon laidassa kulkevat pitkokset olivat vedenpintaa matalammalla. Täytyi vain toivoa, ettei pato murtuisi just nyt.





Majavilla oli padossaan runsaasti vettä, mutta muutoin vedenpinta näytti olevan tavallista alempana.





Onneksi suuri osa reitistä oli varjoisaa, sillä lämpötila oli ajat sitten ylittänyt hellerajan.










Auringon kuumentama soratie oli kuin suomifilmistä.
Ihan alkoi odottaa, että Tauno Palo (= agronomi rengin valeasussa) tulisi orhilla vastaan.

Ei tullut.


















Pellonlaidassa siirryimme soratieltä ehkä vielä kuumemmalle metsäautotielle.

Melkein kuin kukkakedolle.






Savijärven eteläisimmässä päässä oli silta yli nimettömän joen, joka yhdisti Savijärven ja Rahtijärven.

Emme kuitenkaan ylittäneet siltaa vaan pysyimme täällä järven läntisellä rannalla.




Joen kupeessa, hieman piilossa oli ikivanha kivinen rakennelma, jonka nimi kartassa oli yksinkertaisesti ruukki.
Hetken kuvittelimme järvimalmin muinaista käsittelyä. Tarkempi tutkiskelu kuitenkin paljasti, että ruukkia oli oikeasti käytetty tervanpoltossa.
Siitä oli kyllä vierähtänyt kotvanen tovi.
Kuinkahan kauan mahtaa tämä kivirakennelma pysyä vielä pystyssä? Luultavasti varsin pitkään, sillä se ei todellakaan ollut heiveröinen.




Ruuki jälkeen läksimme taas Sorsakolua kohti ja  teimme pienen kierroksen metsän kautta.

Sen jälkeen jatkoimme uhmakkaasti polkua kiellettyyn ajosuuntaan kohti Savijärven rantaa.



Sorsakolulla näkyi olevan telttailijoita, joten emme tämän opasteen kohdalta kääntyneetkään oikealle, vaan jatkoimme vielä hetkisen Sorsajärven kierroksen suuntaan.
Tavoitteenamme oli nyt Vaarinkorven laavu ja nuotiopaikka.




Vaarinkorpi oli just puunattu, tyhjillään ja osavan varjoisa. Täällä oli hyvä pitää pitempi tauko kaikkine herkkuineen.
Ilmeisesti partiolaisia varten oli Evolla laitettu kaikki paikat kuntoon. Ei paha.



Varjoisilla penkeillä oli hyvä huilata ja nauttia virvokkeita.

Sitten lähdimme hieman eri polkua takaisin kohti Sorsakolua.

Saimme taas kulkea jylhien lohkareiden lomassa.




Sorsakolun klapivarasto oli sekin esimerkillisessä kunnossa.








Pitkossilta vei yli Sorsajärveä ja Savijärveä yhdistävän ojan.











Ja sitten oltiinkin jo Sorsakolun laavulla ja nuotiopaikalla.


Emme viipyneet Sorsakolulla sen pitempään vaan jatkoimme matkaa Savijärven itäistä rantaa kohti etelää.




Polku kiemurteli aluksi rantaa myöten, mutta erosi sitten risukkoisesta rannasta ja nousi pienille kukkuloille oikeaan metsään.






Keltalahden soisella kohdin näki, miten matalalla vesi oikeasti olikaan.






Majavan hampaiden voimannäyte muutaman vuoden takaa.



Miten kauan mahtaa keskiverto-majavalta mennä tuollaisen tukevamman puun katkaisuun?

Komean kallion jälkeen tultiin uudelleen veden äärelle ja Savijärven eteläisimpään päähän.




Nyt seurasimme Savijärveä ja Rahtijärveä yhdistävää jokea sen itäistä rantaa myöten eteläänpäin.















Joki muodosti paratiisimaisia suvantoja, vaikka alussa esitti jopa pientä koskea.





Seurasimme ihanaista jokea aina Rahtijärvelle asti.


Sen loputtua suunnistimme polkuja pitkin takaisin Musta Valkeajärvelle ja autollemme.






Helteestä huolimatta saimme käveltyä osapuilleen 12 kilometriä.



Retken aikana oli toki hyvin lämmintä, muttei kertaakaan tukalan kuumaa.