perjantai 26. helmikuuta 2021

Linnunpöntöt putsinkiin

 


Talven selkä on taittumassa ja kevät on melkein täällä. Jesh! 
Yksi lopputalven tärkeistä tehtävistä on linnunpönttöjen kevätsiivous. Pöntöt putsataan pääsääntöisesti kahdesta syystä: edellisen kesän jäljiltä pesässä talvehtivat loiset saavat kyytiä ja mahdollinen uusi pesä ei nouse liian lähelle lentoaukkoa. Tämänkertaisessa siivouksessa löytyi myös uusi ja surullinen syy.


Viime keväänä tässä portinpielen pöntössä kävi suhina. Sinitiaiset olivat siitä hyvin kiinnostuneita ja talitiaiset näyttivät jo omivan huushollin itselleen, kun kaukaa afrikasta lentänyt kirjosieppopariskunta valtasi pöntön. Kesän puolella ja kiireisten viikkojen jälkeen sain omin silmin todistaa kirjosieponpoikasten hurjan ensilennon pöntöstä läheiseen pusikkoon.
Nyt pöntön etuseinän avaamisen jälkeen pesästä löytyi täysikasvuinen talitiais-vainaja. Reppana lienee hakenut talven pakkasissa suojaa. Ja sitten olivat voimat ehtyneet.
Olipa hyvä, että saimme edesmenneen pois ennen uutta pesintää.





Seuraavassa pöntössä omenapuun oksalla on liki joka vuosi ollut vuokralaisia. Vaan eipä ollut viime kesänä. Niinpä siivouksesta selvittiin roskien rapsuttelulla.



Kolmas pönttö oli hieman erilainen ja se piti ottaa alas puusta katon irrottamista varten.
Tuo rautalankahökötys näiden kaikkien pönttöjen katolla ei ole antenni (voisi olla) vaan naapurin kissaa varten kehitelty. Katilla kun oli tapana istuskella pönttöjen päällä muina kissoina ja mukamas kynnet piilossa.


Tässä pesi kesällä reipas talitiaispariskunta. Sen jälkeen suojaisaa yöpymispaikkaa hakeneet tirpat ovat surutta kakkineet pesään. No siivouspartio hoiti homman.



Pihan viimeinen pönttö oli parhaalla paikalla pihlajassa. Vaan eipä sieltä löytynyt muuta kuin kakkakikkareita. Putsauksen jälkeen se palasi odottamaan mahdollisia asukkeja.


Mahtoiko pöntön tyhjyyteen vaikuttaa korkealla pihlajassa nökötttävä sepelkyyhkyn pesä? Ehkä.  Houkutteleeko hatarahko rakennelma sepelkyyhkyjä jälleen tulevana suvena? Toivottavasti.



tiistai 2. helmikuuta 2021

Talviaamu Aulangolla

 

Viimetalvesta poiketen nyt riittää lunta ja pakkasta tänne eteläänkin. Läksin arkiaamuna Hämeenlinnan Aulangolle tutkistelemaan valkeaa maisemaa. Puistometsässä kiemurteleva yksisuuntainen autotie oli onneksi priimakunnossa, vaikka ehkä entistä kapeampi.  Sitä pitkin ajelu vei talviseen ihmemaailmaan.




Näkötornin parkkipaikalta kävelin kapeaa lumista polkua tornin juurelle näköalatasanteelle. Tavallisesti tässä kulki leveä baana, mutta nyt se oli jossain hangen alla. Aurinko oli noussut hetkeä aikaisemmin ja se lupaili komeaa helmikuun alkua.



 
Maisema näköalatasaanteelta avautuu suunnilleen itään yli Aulangonjärven. Aamun sininen hämäryys ei ollut ihan vielä vaihtunut auringonpaisteeseen. Tämä kansallismaisemaksikin kehuttu näkymä ei vanhene koskaan.




Näkötorni oli suljettuna, kuten taisi olla koko viime kesän. Toivotaan, että tulevana suvena olisi taas mahdollisuus kavuta kivisiä portaita tornin huipulle.
Eipä näkynyt vielä hiihtolatuja järven jäällä Lusikkaniemen ympärillä. Metsässä niitä kyllä näytti puikuloivan.







Karhunluolalle laskeutuvat portaat näyttivät pitkältä ja vaaralliselta liukumäeltä. Arvelin ettei takamukseni kestäisi tuollaista menoa ja jätin sovinnolla luolalla vierailun keväälle.
Hyvin tallottu polku johdatti tornin ympäri. Tornin takana puinen tornikahvilarakennus nukkui syvää talviunta.



Kotimatkalla pysähdyin vielä näppäämään kuvan Ruusulaakson paviljongista.