lauantai 12. lokakuuta 2019

13. päivä Esposendesta etelään...

Olimme ostaneet aamiaistarvikkeet vuokrataloomme pohjoisen Portugalin Esposendessa.
Niin pääsimme jatkamaan Caminon ja senda litoralin väärään suuntaan kävelyä omalla aikataulullamme.

Eli kohtalaisen aikaisin.






Aurinko oli taas nousemassa pilvettömälle taivaalle ja lupaili helteistä päivää.





Kuinkas muutenkaan.



Kävelimme yli sillan pois Esposendesta ja sitten hylkäsimmekin merkityn Caminon.

Suunnistimme katuja ja kujia pitkin Apulian rannikolle.



Tätä kautta olimme tällä Caminoretkellämme runsas viikko sitten kävelleet Esposendeen.



Ja nyt halusimme nähdä kuinka pitkälle etelään tätä kautta pääsisi.


Apulian rannalla oli useita vanhoja myllyjä, joista osa oli asuttuja.
Tuolla horisontissa kohosivat Povoa Varzimin kerrostalot. Päivän päämääränä oli kävellä niiden luo. Ja sitten vielä viitisen kilometriä Vila do Condeen. Yhteensä noin 25 kilometriä.

Apulian rantabulevaardin jälkeen päädyimme hiekkaisille peltoteille. Täällä oli haasteena kääntyä risteyksistä oikeaan suuntaan. Pyrimme pitämään rannikon näkyvissä ja nokan kohti etelää.
Tiukimmissa kohdin tsekkasimme sijaintimme kännykällä.




Olimme monin konstein viljellyllä alueella.

Luulin ensin noiden kavereiden nostavan sipuleita. Kuvan tsuumauksen jälkeen nuo näyttivät kyllä potuilta.



Tälle Caminon osuudelle on tulossa myönteisiä muutoksia.
Törmäsimme melkein valmiiseen puupolkuun, joka ilmeisesti kulkisi likempänä rantaa.

Tuolloin se oli vielä suljettu, mutta tätä kirjoittaessani reitti on ehkä jo avattu.


Jos olet tulossa näille nurkille tsekkaa netistä uusimmat tiedot.


Aikas pian olimme tutuilla Atlantin rantaa seuraavilla puupoluilla.






Täällä oli hankalaa löytää varjoisaa taukopaikkaa.


Raunioituneen myllyn  ja meren välissä oli varjoisa vyöhyke.
Hilppasimme sinne pienelle lepohetkelle.

Taukopaikan maisemissa ei ollut valittamista. Mereltä kävi tuuli, mutta se oli taas meille myötäinen.
Istuimme varjossa kotvasen tovin. Päivä oli taas todella lämmin ja lämpötila tuntui vain nousevan. Kannatti hetken istua ja nauttia repusta löytyviä virvokkeita.

Myllyn vieressä kiemurteli paksu kettinki, josta todella näki mitä hiekka, meri ja aurinko tekevät raudalle.





Povoan kerrostalot alkoivat olla jo tosi lähellä.
Vaan samalla niiiin kaukana.

Rannalla kuivatettiin merilevää. Kun se oli kuivunut se niputettiin.

Mihin levä sitten lopulta päätyi jäi meille arvoitukseksi.




Pidimme kohtalaisen pitkän lounastauon rannan ravintolassa.

Ihan vahingossa, mutta hyvillä mielin söimme rauskua.
Se oli maistuvaa ja sen ruodot olivat pitkiä ja oudosti nivellettyjä.

Mietimme hetken josko jatkaa pitkin rantaa ihan Vila do Condeen asti. Sitten hoksasimme, että kaupungin kaduilla kulkevalla reitillä olisimme mahdollisesti ainakin hetkittäin varjossa.

Niin siirryimme Povoa de Varzimin keskustassa kujien varjoihin. Se oli oikea päätös. Päivän viimeiset viisi kilometriä olimme aika hyvin suojassa auringolta.



Vila do Conde oli meille kovin tuttu paikka. Nyt kun olimme aika puhki päivän koitoksesta oli helpottavaa, kun ei enää tarvinnut arvailla ja etsiskellä.
Tiesimme missä olisi mukava istua virvokkeilla. Ja osasimme suunnistaa mukavaan paikkaan syömään.

Meillä oli tämän jälkeen vain yksi vaelluspäivä edessä. Tunnelma oli samaan aikaan kaihoisa ja helpottunut.

Jos ikuna mietit, mihin Anttila katosi.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti