Piippurinsuon lenkki

Torronsuon itäinen naapuri Piippurinsuo oli kiehtonut mieltämme useamman vuoden. Vaan koskaan sinne ei tullut poikettua.

Paitsi nyt.

Kakkostien varressa näytti olevan oivallinen ja osava parkkipaikka aivan liki Piippurinsuon reittiä.
Sinnepä siis kurvasimme.


Olipa aikamoinen yllätys: parkkipaikka oli huijausta. Sen ja Piippurinsuon reitin väliin oli huolella rakennettu kaksijapuolimetrinen hirviaita.

Jep jep.

Hetken ihailimme houkuttelevaa opastaulua aidan toisella puolen.

Ja sitten etsimme helpomman lähestymisreitin.





Lopulta jätimme auton kartan alalaitaan liki tuota Tornimäkeä.



Sieltä kulki opastettu Ilvesreitti, jota seuraten pääsisi ympäri Piippurinsuon.
Kiertäisimme suon vastapäivään.











No, Ilvesreittiä kävelleet tietävät, että reitti saattaa hyvinkin näkyä kartalla. Maastossa se on enemmänkin toive polusta.
Onneksi se oli merkitty keltaisin reittimerkein.

Saimme kävellä aika hienossa syksyisessä metsässä. Polku oli just ja just näkyvissä, mikä kyllä riitti meille.
Kelikin alkoi mukavasti seljetä niin että aurinko vilautteli pilvien raosta.

Lopulta saavutimme kakkostien parkkipaikalle näkyneen opasteen.

Kartan mukaan olimme jo hyvän aikaa kävelleet suonlaitaa.

Maisema oli kyllä pikemminkin metsää.



Metsä oli periaatteessa ok, paitsi että tulimme Piippurinsuolle saadaksemme kävellä suolla.

Tai edes suonlaidassa.

Kotvasen tovin kuluttua polku alkoi näyttää oikealta polulta, jota oli helpompi seurata.



Keltaiset reittimerkit olivat edelleen opasteinamme.

Juuri kun olimme menettää toivomme oikeasta suosta ja avarista maisemista alkoivat pitkokset.


Eikä hetkeäkään liian aikaisin.

Varsin hyväkuntoiset pitkokset johdattivat hienon suon halki. Tässä oli hieman sitä Torronsuon maisemaa ja avaruutta. Suon rauhaa ja arvokkuutta.
Yhtään lintua emme nähneet, mutta hyvin voisi kuvitella tänne kurkia ja muita siivekkäitä.

Pitkospuut päättyivät kallioiselle Haapasaarelle. Koska reitillä ei ollut ainuttakaan taukopaikkaa eikä edes penkkiä, istahdimme kalliolle kiehauttamaan lämmintä juotavaa. Ja eväsleivätkin maistuivat.

Paluumatkalla autolle polku muuttui taas aavistuksenomaiseksi. Paikoin se näytti enemmänkin hirvien ja kauriiden tallomalta väylältä.
Toisaalta aurinko paistoi jo sen verran mukavasti, ettei polun kunnolla ollut enää kovin suurta merkitystä.

Kävelimme kaikenkaikkiaan ja osapuilleen kahdeksan kilometriä.
Piippurinsuon reitti tuli näin testattua. Enää se ei ole kartan tutkimatonta seutua.