Heräsimme pohjoisen Portugalin Valencassa pitkän päivän aamuun.
Päivän urakkana oli taivaltaa Valencasta Minho-joen vartta liki 30 kilometriä aina Caminhaan asti.
Valencan ja Caminhan välillä oli miltei koko matkan ecopista, eli joen rantaan linjattu aika uusi kävelyreitti.
Nyt täytyi vain löytää se.
Kaarsimme bombeiroksen ohi ja yhytimme osavan opasteen.
Seurasimme opastetta ja päädyimme kuin päädyimmekin joen rantaan ecopistalle.
Näin alkumatkasta kävelyreitti oli vaihtelevasti puupolkua ja soratietä. Molempia oli kiva kävellä.
Kun väylä oli oikein puunattu oli se useinmiten punainen.
Tai keltainen.
Näin aamuvarhaisella ei aurinko vielä polttanut. Vaan kuuma päivä oli kyllä tulossa.
Toivoimme kovasti, että kuumimpaan aikaan olisimme puiden varjossa.
Luotto-deuterini näyttää tässä liki painottomalta ja irti selästä olevalta otukselta.
Ihan painoton se ei valitettavasti ollut.
Mäetön ja kukkulaton Ecopista oli suurelta osalta asfaltoitu. Sellainen kova päällyste syö vaeltajan jalkoja.
Niinpä kävelimme aina kun mahdollista reitin vieressä kulkevaa pehmeämpää kärrypolkua.
Hullua ehkä, mutta kintut kiittivät.
Pian olimme jo niin pitkällä, että alitimme Portugalin Espanjan yhdistävän sillan.
Vuosi sitten hurautimme taksilla tuota pitkin, kun Portugalista Espanjaan vievä lauttakyyti ei osunut aikatauluumme.
Mitä tässä patsaassa tapahtuikaan selittynee tuolla olutpullolla.
Vila Nova de Cerveira oli suunnilleen päivämme puolivälissä.
Tässä kauniissa ja vilkkaassa pikkukaupungissa oli menossa jonkinsortin elonkorjuujuhlat.
Koristukset olivat kyllä komeat.
Ajatuksena oli ollut lounastaa täällä, mutta kuuma päivä oli syönyt ruokahalumme.
Niin poikkesimme vain limulle ja nisulle, sekä kävimme kaupassa hakemassa lisää juotavaa loppupäiväksi.
Paikoin joki oli varsin kapea. Espanjan puolella näytti olevan linnoitus. Myös A Guardan vierellä kohoava Tecla esiintyi edukseen.
Portugalin puolella fiksut ihmiset istuivat puiden varjossa picnicillä.
Vähemmän fiksut hikoilivat kilometritolkulla reput selässä.
Onneksi ecopista sukelsi hetkeksi tiheään metsään. Täällä saatoimme pitää taukoa puiden katveessa. Lämpötila oli ajat sitten ylittänyt 30 astetta. Siis varjossa.
Vila Nova de Cerveirasta ostetut jääteet eivät enää olleet kovin jäisiä, mutta hyvällä mielikuvituksella sentään hieman viileitä.
Espanjan puolella jokea Tecla-vuori ja A Guarda kylpivät auringossa.
Kovin tyyni oli Minhon pinta. Veneiden kellumisesta päätellen taisi olla nousuveden aika.
Ecopistan murheellinen opaste kertoi, että oli aika pistäytyä hetkeksi autotien laitaan. Se ei houkutellut pätkääkään, mutta vaihtoehdot olivat vähissä. Kas, jossain välissä ecopistan nimi oli vaihtunut ecoviaksi. Sama polku kuitenkin.
Vilkkaan tieosuuden jälkeen taivallettiin radanvartta. Junia ei näkynyt.
Vielä yhden kerran pääsimme suht varjoiselle kävelyreitille. Pidimme puiden katveessa hieman pidemmän tauon ennen päivän loppurutistusta.
Idalinan upea rakennus tarjosi huoneita, mutta meillä oli vielä kolmisen kilometriä käveltävänä.
Puiden varjostama hiekkatie oli valitettavasti hyvin lyhyt. Sitä olisi mielellään kävellyt pidemmänkin matkan.
Varsinkin, kun sen jälkeen oli edessä pitkä suora autotien laitaa.
Aurinko porotti armottomasti ja varjoon pääsisi vasta Caminhassa suoran päätyttyä.
Valencasta Caminhaan kävely oli osapuilleen 30 kilometriä.
Jälkeenpäin ajatellen matkan olisi voinut jakaa kahdelle päivälle ja yöpyä puolimatkassa Vila Nova de Cerveirassa.
Suihkun ja muutaman virvoittavan juoman jälkeen olimme melkein toipuneita päivän rasituksista.
Huomasimme myös, ettemme olleet oikein syöneet mitään sitten aamiaisen.
Hirmuinen nälkä hoitui mukavasti Caminhan keskusaukiolla.
Illan hieman viilentyessä päivän kuumuus unohtui ja mietimme jo seuraavan päivän kävelyä.
Palaisimme Atlantin rannalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti