perjantai 28. elokuuta 2020

Rykimäkeron iisi kierros



Seuraavaksi retkikohteeksi Pyhä-Luoston maastossa valikoitui Rykimäkeron 12 kilometrinen kierros.

Jossain lähteissä tämän nimenä on Rykimäkurun reitti, mutta ihan samasta ringistä on kysymys.

Valintaan vaikutti ratkaisevasti edellisen päivän kiipeäminen Noitatunturille. Se oli sen verran voimiavievä, että päädyimme nyt iisimmälle lenkille.

Kiersimme lenkin myötäpäivään, jotta Lampivaaran kahvila jäisi lopun houkuttimeksi.



Rykimäkeron tilava parkkipaikka on Luoston ja Pyhän välisen tien varressa.





Alkumatka kulki kevyesti leveää hiekkatietä pitkin.



Vain vajaan kilometrin kuljettuamme tulimme Rykimäkeron laavulle. Se pihapiirissä oli muutamia pohjoisen perinnerakennuksia kauniisti harmaantuneina.
Näissä aikoinaan tarpeeseen rakennetuissa varastoissa kelohonka oli niin kohdillaan.





Tutkimme historiallisia monumentteja hetken ja jatkoimme sitten eteenpäin.
















Täällä vastaan tuli pohjoisen perinne-eläin upeine sarvineen.


Ja kauniisti harmaantuneena.










Rykimäkeron kierros lienee varsinaisesti tehty talven hiihtäjille.

Kävelimme kokoajan latupohjan oloisella väylällä.



Myös lempeästi kumpuileva maasto komeine puineen sopii hyvin suksiväelle.
Aika helppoa oli kuvitella nuo mahtipuut lumen peittämiksi.













Seuraavaksi tulimme Rykimäkurun laavulle.
Kuru avautui aivan sen vieressä.




Rykimäkurun rinteet putosivat alas niin jyrkästi, että tyydyimme vain kuikuilemaan kurun pohjalle turvallisesti ylhäältä.

Tämä kuru on syntynyt maankuoren repeämästä toisin kuin muut alueen kurut.
Ne ovat jääkauden sulamisvesien aikaansaannoksia.




Paljon ovat geologit tutkineet näitä seutuja, jotta me saisimme jonkun käsityksen kymmenien tuhansien, ehkä jopa miljardien vuosien takaisista tapahtumista.









ET3. Mitä se mahtoi tarkoittaa?



Retki jatkui helposti kuljettavaa reittiä pitkin.






Pilvisen aamun jälkeen aurinko vei voiton.












Kuukelin varausmökillä oli väkeä, joten nappasin siitä vain pikaisesti kuvan.
Mökki oli mukavalla paikalla Pyhäjoen tuntumassa.






Koko Rykimäkeron reitin varrella oli runsaasti naavapuita.
Jopa osa lehtipuista oli  naavan peitossa.

Yleisesti sisäistetty ajatus on että naavaa kasvaa vain hyvin puhtaassa ilmassa.

Niinpä me hengitimme paljon ja runsaasti.





Ihan koko ajan.





Ankarasti kritisoimani metalliset ritiläpitkokset veivät meidät halki rehevän kosteikon.

Ja hieman myöhemmin  yli Pyhäjoen.







Tähänkin olisivat sopineet niin paljon paremmin perinteiset puiset pitkokset.

Vaan minkäs teet. Metalli kestää puuta paremmin ja on monta vuotta huoltovapaa.





Pyhälammen laavulla oli hiljaista ja rauhallista.
Vain yksi ranskaa puhuva ohikulkija moikkasi mennessään.

Käristimme muutaman nakin ja söimme jälkkärit päälle.

Tässä oli mukava istuskella ja nauttia kinttujen levosta.








Itse Pyhälampea ei näkynyt, vaikka etsiskelin sitä polkujen päästä.

Liekö umpeenkasvanut koko lampare.

Lounastauon jälkeen alkoi pitkä loiva ylämäki, joka päättyisi vasta runsaan kolmen kilometrin kuluttua Lampivaaran ametistikaivoksella.
Edelleen jalkain alla oli leveähkö sorainen väylä. Se oli helppoa käveltävää, mutta jossain vaiheessa tämä jatkuva liki huomaamaton ylämäki alkoi tuntua kintuissa. Edellispäivän Noitatunturille kapuaminen vaati nyt veronsa.





Hieman ennen kaivosaluetta kahvilakyltti loi uskoa ylämäen loppumiseen.

Sivusimme nyt Lampivaaran ametistikaivoksen aluetta. Onneksi paikka oli aidattu maisemaan sopivasti, eikä jollain metalliverkolla. Plussaa siitä.



Lampivaaran kahvilassa söimme tuoreet munkit. Täällä oli vain muutamia retkeilijöitä.
Ametistikaivokseen voi ostaa lippuja, joilla pääsee kaivoskierrokselle ja etsimään itselleen oman ametistin. Houkutteleva tarjous, jonka kuitenkin tällä kertaa sivuutimme.







Virvokkeiden jälkeen meillä oli vain runsas kaksi kilometriä autolle.







Taival oli kinttuystävällistä loivaa alamäkeä sorastettua polkua ja aika iäkkäitä pitkoksia pitkin.





Rykimäkeron 12 kilometrinen kierros oli helppo käveltävä.

Jos täällä tunturien keskellä kaipaa tasaisempaa tallattavaa on tämä ihan hyvä vaihtoehto.











Vihjeeksi: monet näyttivät käyttävän Rykimäkeron parkkipaikkaa käydäkseen  ametistikaivoksella.






Seuraavaksi Luoston vaellusluontopolulle...







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti