maanantai 12. elokuuta 2019

Koli: Mäkrän kierros

Olipa ilo päästä monen vuoden jälkeen Kolille. Samalla, kun perheen miesväki hikoili Herajärven kierroksella, sain koluta omin nokkineni Kolin reittejä.

Kolin klassikko-kiekaus on seitsenkilometrinen Mäkrän kierros.
Aloitin sen Ylä-Kolintien P-paikalta, joka kartassa on tuo iso punainen.
Kolin tyyliin opasteet olivat kunnossa ja reitille oli helppo lähteä.

Aikaisemmista Kolilla retkeilyistä viisastuneena kiersin reitin vastapäivään, siis kartan nuolia vastaan.
Tästä oli se ilo, että Mäkrälle nousu olisi todella paljon helpompaa ja Kolin huiput jäisivät osavasti loppumatkan helmiksi.


Ensimmäinen puolentoista kilsan etappi Mäkränaholle kulki miltei viivasuoraa ja lähes tasaista polkua pitkin.



Edellinen viikko Pohjois-Karjalassa oli ollut hyvin sateinen, mutta nyt aurinko helli kulkijaa.





Ja muutamaa hyttystä.


Kolin sympaattisista ahoista pidetään hyvä huoli. Mäkränaho oli just saanut viikatteesta ja porukka oli haravoimassa työn jälkiä.

Polkujen risteyksessä oli paljon infoa. Valitsin tarjonnasta ihanaisen Ikolanahon, jonne oli matkaa runsas kilometri.
Sieltä pääsisin nousemaan Mäkrälle ikäänkuin takakautta.





Enään ei polku kulkenut tasaisella, vaan reitti kiemursi, nousi ja laski kauniissa metsässä.





Pysähdyin Ikolanahon nuotiopaikalle lyhyelle tauolle. Ahon varaustupa oli reippaasti siirtynyt ekoaikaan aurinkopaneeleineen.

Tarkoitukseni oli istuskella hetki ja tarkastaa kartasta edessä odottavien polkujen kiemurat, mutta kävi ilmi että eväitä pakatessani olin unohtanut Kolin kartan vuokramökin pöydälle.

Nyt pääsisin siis oikeasti testaamaan opasteiden toimimista.

Puuliiterin nurkalta jatkoin loivasti ja välillä kieltämättä jyrkemminkin nousevaa polkua.





Vajaan kilometrin kuluttua yhytin seuraavan selkeän opasteen. Olin tähän mennessä ikäänkuin huomaamatta jo noussut hyvän matkaa, joten loppuosuus Mäkrän huipulle ei hirveesti rasittanut.

Täällä huipun kallioilla pääsin oikeiden asioiden äärelle.
Pielinen lukuisine saarineen levisi horisonttiin kuin meri.






Istuin pitkään aurinkoisella kalliolla. Vaikka Mäkrän kierros on hyvin suosittu retkikohde, sain olla aivan ypöyksin. Nautin hiljaisuudesta, uskomattomista maisemista ja harvinaisesta avaruudesta ympärilläni. Tässäpä oli oiva paikka myös evästellä.

Kallion kolossa oli merkki siitä, että tämä oli myös metsän kanalintujen mieleinen istuskelupaikka. Unohtuvatkohan nekin tuijottelemaan maisemaa?




Toiselta puolen Mäkrää välkkyi Herajärvi elokuun alun auringossa.

Toiselta puolen taas näki just ja just Pielinen-autolautan Kolin satamassa. Se liikennöi kesäaikaan Kolin ja Lieksan välillä.


Pudotus Mäkrältä Kolin huippujen suuntaan on hyvin jyrkkä. Sitä olisi ollut hankala ja raskas nousta, eikä laskeutuminenkaan ollut ihan helppoa. Mutta silti paaaljon keveämpää.
Mäessä vastaan tuli lukuisia retkeilijöitä, jotka poikkeuksetta kysyivät onko ylämäkeä vielä paljon jäljellä. Ja että jyrkkeneekö se vielä. Kyllä ja kyllä!

Mäkrältä laskeutumisen jälkeen kintut saivat hieman helpotusta Purolanahon ylityksessä.
Se jälkeen alkoikin pitkähkö loivansorttinen nousu Kolin huipuille.




Täällä kävijöitä on vuosittain niin runsaasti, että polun sijaan matka jatkui leveää sorastettua baanaa pitkin.
Aika pian aukeni näkymä taaksepäin kohti Mäkrää.




Kun Mäkrällä oli saanut istuskella ylhäisessä yksinäisyydessä, olivat Kolin kalliot täynnä väkeä. Etenkin nuorta porukkaa tuntui olevan paljon liikeellä.
Paha-Kolin huipulle en viitsinyt tunkea, vaan tyydyin maisemiin hieman alempaa.



Akka-Kolille sentään nousin ja sen huipulta näkyi hauskasti Paha-Kolin "ruuhka".
Ihmispaljoudessa oli se hauska puoli, että kaikki tuntuivat olevan vilpittömän ihastuneita kallioihin ja maisemiin.
Ilmassa oli niin positiivinen virtaus, että taisin itsekin vahingossa taivaltaa hymy huulillani.



Ukko-Koli oli myös kansoitettu. Kuten kaikki kalliot sen ympärillä.
Moinen ei minua haitannut, pikemminkin tuli hyvä mieli kotimaan matkailun puolesta.



Päivän retki päättyi osaltani pitkiin portaisiin, jotka veivät alas Kolin hotellialueelle.

Vilkaisin vielä luontokeskus Ukon tarjonnan ja laskeuduin lopulta takaisin tien mutkaan autolle.




Mäkrän kierrosta voi hyvin suositella alueella vieraileville.
Polulla on paljon korkeuseroja, mutta myös lempeitä ahoja.

Ja rinteissä hikoilija palkitaan lopulta avokätisesti uskomattoman hienoilla kansallismaisemilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti