Koli : Purnuniemestä Kolinuuron kierrokselle

 

Koli-viikkomme viimeisenä päivänä emme halunneet käyttää autoa sillä seuraava päivä olisi yhtä autossa istumista. Niinpä lähdimme kävelylle Purnuniemestä vuokramökkimme pihasta. 

Ajattelimme vielä kerran kiertää Kolinuuron reitin johon ihastuimme viikkomme ensimmäisenä päivänä.

Kolin opasteissa ei ole valittamista. Purnuniemen mökkialueelta oli helppo suunnista oikeaan suuntaan eli Ukko-Kolille.

Ylitimme sillan jonka ulkomuoto oli hieman arveluttava mutta hyvin se kesti kulkijat.

Kävelimme myös hetken Rantatien laitaa kunnes saavutimme sataman. Tänne oli rakennettu aika mahtipontinen kulkuväylä laiturien välille. Rahoitusta siihen oli tullut EU:lta.

Sataman kohdalta opasteet opastivat metsään. Valitsimme reitiksemme Sataman Polun. Se veisi meidät oikeaan paikkaan. Edessä oli parin kilometrin ylämäki.

Sataman Polku kulkee hienossa metsässä ja välillä oikeinkin jyrkästi ylöspäin. 

Rinteessä kulki monia polkuja. Me jatkoimme tästä eteenpäin väylälle jota ei ollut talvella luvallista kulkea.

Ylämäki jatkui mutta rehevässä metsässä oli helppoa läähättää.

Kun saavutimme näköalapenkit olimme nousseet Pielisen pinnasta aika hurjasti. Tässä oli hyvä huilata hetki.

Puiden välistä pilkistävä hissitorni yllätti. Nyt saavutimme jo Kolin laskettelurinteet.

Muutaman askeleen jälkeen nousimme viimeiset kiviportaat ja tulimme Ylä-Kolin aukiolle eli sinne missä on luontokeskus Ukko.

Söimme luontokeskuksen kahviossa uunituoreet croisantit ja lähdimme sitten virkistyneinä kohti Kolinuuroa.

Ohitimme aluksi Pääministerin tulentekopaikan ja kävimme katsomassa Eero Järnefeltin reliefiä.

Järnefelt on ehkä kuuluisin Kolin maisemien ikuistaja.

Ihailimme vielä hetken Pielisen maisemia ja lähdimme sitten laskeutumaan Kolinuuroon. 

Aluksi astuimme alaspäin jyrkkiä portaita mutta sitten pääsimme metsäpolulle. Alamäki jatkui.

Sudenmaito kurkisteli lahopuun onkalosta. Mitä kaikkea muuta hienoa lymyilikään rinteen maastossa?

Kun olimme saavuttaneet uuron pohjan alkoi tietenkin ylämäki.

Pieni-Koli on uusi ihastuksemme. Tuo lohkare on samaa kvartsiittia kuin Kolin huimat kalliot...

joita saimme nyt ihailla uudesta kuvakulmasta. Paha-Koli näytti tästä vinkkelistä erityisen pahalta.

Jännä ajatella että tässä oli aikojen alussa kilometrien korkuinen vuoristo josta nyt on jäljellä vain sen kovin osa eli kvartsiitti.

Pikku-Kolilta laskeuduttiin jyrkkää rinnettä portaita pitkin. Niitä oli siroteltu maastoon juuri oikeisiin paikkoihin.

Näillä nurkilla meidät ohitti kiireellä parikymmentä nuorta ihmistä. Kysyin olivatko riparilaisia. Olivat kuulemma metsätieteilijöitä ( ! ). Miksi on niin että kun itse vanhenee kaikki nuoret näyttävät ripari-ikäisiltä?

Uuron matalimmalla kohdalla oli hämyinen suo ja ikiaikainen tunnelma. Sitten alkoi ylämäki.

Kun putkahdimme uuron polulta ihmisten ilmoille olimme Kolin pääväylän tuntumassa ja Mäkränahon laidalla. 

Lähdimme tästä aholle keittelemään kuumaa juotavaa. Aholla kukkivat kesäkuun alun kukat.

Istuskelimme hetken kivellä ja kun eväät oli nautittu lähdimme kohti Ukko-Kolia.

Nyt kun tiesimme minne katsoa löytyi maisemasta myös Pieni-Koli. Varsinkin kun sen nurkilla näkyi ihmisiä.

Reissumme jatkui Kolin huipun polkua pitkin. Oltiin taas kansallismaisemien äärellä.

Viimein laskeuduimme pitkät portaat Ylä-Kolin aukiolle. Kävimme lounastamassa hotellin ravintolassa ja sitten aloitimme paluumatkan kohti Kolin satamaa. 

Nyt valitsimme eri polun kuin retken alussa. Suuntasimme kohti Vaaralanahoa.

Vaaralanahon suomifilmi-idyllissä olisi viihtynyt pidempääkin. Vaan meidän tiemme jatkui edelleen alamäkeen.

Juuri ennen satamaa ohitimme entisen Alamajan kivikellarin rauniot.

Sitten oli jäljellä enää loppulasku Pielisen rannalle.

Mökille kävelimme samaa reittiä kuin alussa.

Päivän retki oli täynnä ylä- ja alamäkiä, kaunista metsää ja komeita maisemia.

Pituutta sillä oli noin 12 kilometriä.

Tähän reissuun päättyi mainio viikkomme Kolilla. Kohokohtia olivat Kolin kalliot, Patvinsuon avaruus ja Räsävaaran näköalatorni.