Ajotie paikalle (eli Pillisuontie) oli kovin luminen mutta onneksi kovapohjainen ja hyvin ajettavissa... vaikka aika kapeahan tuo oli.
Parkkipaikan infotaululle oli ilmestynyt kartta kertomaan Heinisuon kierrosta. Tuo kaksi ja puoli kilometrinen on ihan hauska lenkki, mutta alemmasta kartasta näkee miten hieman laajensimme sitä noin kahdeksan kilometriseksi. Taivalsimme kierroksemme myötäpäivään.
Kävelimme parkkipaikan tietä jonkin matkaa itään kunnes opasteet opastivat metsään. Osa kulkemastamme lenkistä oli Ilvesreittiä ja sen viittoja oli siellä täällä.
Monen pilvisen päivän jälkeen oli ilo kulkea aurinkoisessa metsässä. Polku oli luminen mutta hyvin tallottu.
Hyvän matkaa kuljettuamme tulimme Heinisuon pitkosten alkupäähän. Olimme pelänneet että pitkospuut olisivat kovin jäiset, mutta onneksi ne olivat vain hyvin lumiset ja helposti kuljettavissa.
Suon ylityksen jälkeen tultiin opasteiden äärelle. Jos olisimme olleet sillä lyhyemmällä lenkillä olisimme kääntyneet tästä oikealle. Vaan koska kuljimme omia polkujamme jatkoimme kapinallisesti suoraan.
Tälläkin reitillä oli kuljettu mutta paljon vähemmän. Polku oli kyllä seurattavissa mutta paikoitellen tuntui että se katosi lumihankeen.
Seurasimme nyt keltapäisiä keppejä joita oli ripoteltu maastoon kovin säästäväisesti. Onneksi olimme olleet näillä seuduilla aikaisemminkin ja suunnilleen tiesimme missä mennä.
Kun eväät oli syöty jatkoimme taivallusta talvisessa metsässä. Polku oli vielä hatarammin tallottu kuin laavulle tultaessa. Muutama keltapäinen tolppa osoitti oikean suunnan.
Kohta tulimme pienelle suojelualueelle ja täällä polku muutaman kerran katosi tyystin. Tiesimme kuitenkin suunnilleen oikean suunnan joten ei hätiä mitiä.
Suojelualueen jälkeen sivusimme hakkuualuetta jossa oli paksumpi hanki. Täällä luminen polku oli tosi kapea ja kävelystä tuli tasapainottelemista ja askelten sovittamista toistensa perään. Kumpuileva maasto nosti hien pintaan.
Hakkuualueen jälkeen oli helpotus päästä helppokulkuisemmalle harjulle. Olihan täälläkin lunta ja jopa jonkin sortin latu, mutta kävely oli tosi paljon keveämpää.
Harjulta seurasimme opasteita polulle josta oli melkein neljä kilometriä takaisin Heinisuolle. Tulimme vielä huonommin tallatulle väylälle. Tämä oli hienoa kuusivoittoista metsää... tinttien valtakuntaa.
Reitti vei meidät hetkeksi myös keskelle talousmetsää. Mäntyjen punaiset rungot olivat kieltämättä komeita mutta tästä puuttuivat runsaus, villiys ja hauskat yksityiskohdat.
Useamman mutkan ja kaarroksen jälkeen laskeuduimme Suvipielisen rannan tuntumaan. Retkipöydän ääressä pidimme lyhyen huilitauon ja jatkoimme sitten rannan suuntaisesti.
Ja niin päädyimme Pillisuontielle ja kohta tulimme Heinisuon parkkipaikalle jossa oli edelleen vain yksi auto.
Näin aluksi seurasimme punaisia lätkiä.
Olikohan tässä jo hieman kevään tuntua? Valo oli talven hämärään tottuneille silmillemme häikäisevä.
Hissuksiin liikkumalla retki eteni.
Metsä ympärillämme oli mukavan vaihtelevaa.
Tämä suon laidassa nököttävä nuotiopiiri oli oivallinen pidemmän tauon paikka. Repusta löytyneiden polttopuiden ansiosta saimme istua mukavan nuotion ääressä. Näin retkeilykauden vasta alkaessa makkara maistui vielä erinomaiselta. Keitimme myös kaasulla kuumaa vettä kahvia ja kaakaota varten. Mikäs tässä oli istuskellessa sillä lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella. Retken alussa koreasti paistanut aurinko oli peittynyt pilviin, vaan niin oli ennustus ennustanutkin.
Nuotiolla istuessani kuulin melko varmasti suolta yksinäisen kurjen ääniä mutta näköhavaintoa en valitettavasti saanut.
Tämä oli hienoa monimuotoista metsää, joka tosin on parhaimmillaan sulan maan aikana.
Tämä harju ei ollut järin korkea mutta harju kuitenkin.
Muutoin maasto oli kyllä helppokulkuista.
Viime toukokuussa tälläkohdin oli menossa suuri sammakoiden vaellus paikasta toiseen. Nyt oli rauhallisempaa.
Kuljimme halki entisen hakkuualueen jossa uudet puut olivat hyvässä kasvussa.
Pian tässä on taas metsä... ehkä jo parinkymmenen vuoden kuluttua.
Tämä maaliskuun ensimmäisenä kuljettu taival oli hieno kokemus talvisessa hämäläisessä metsässä. Kaikkiaan kävelimme noin kahdeksan kilometriä. Vaikka luminen maasto oli kaunista oli sen halki käveleminen myös aika raskasta.
Tänne tullaan seuraavan kerran lumettomaan aikaan.
Joskus voisi olla mukavaa kulkea koko Ilvesreitti, sen osiin on tullut törmättyä Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistossa. Mitenköhän hyvin se nykyään on merkitty tai ylipäätään kokonaisuudessaan kuljettavissa?
VastaaPoistaHei Mikko. Kokemukseni mukaan Ilvesreitti on aika pirstaleinen, runsashaarainen ja huonosti merkitty. Paikoin se on vain muutama opastolppa maastossa ilman selkeää polkua. Olisipa hienoa jos sen pystyisi kulkemaan päästä päähän. Sellaisia reittejä ei eteläisessä suomessa ole liikaa.
Poistat.Tiina