Mallorca-viikkomme viimeiseksi retkeksi valitsimme meille ennestään tutun helpohkon reitin. Edellisenä päivänä olimme ahkeroineet 17 kilometriä mäkisessä maastossa ja se tuntui kintuissa vieläkin.
Niinpä aloitimme päivän mukavasti ratikan kyydissä. Port de Sóllerin ja viiden kilometrin päässä sijaitsevan Sóllerin välillä liikennöi satavuotias ratikka. Pääsimme mukaan tyhjään avovaunuun ja matka maksoi kympin per nuppi.
Sóllerissa huristimme kahvilapöytiä hipoen ratikka-asemalle asti.
Sieltä hakeuduimme muutaman mutkan kautta kadulle joka vei meidät oikeaan suuntaan.
Kipitimme vilkkaasti liikennöidyn Ma-11 tien ylitse ja niin olimme oikealla reitillä.
Suuntasimme näin aluksi kohti Deiaa.
Aloitimme maltillisella ylämäellä joka kohta muuttuikin kapoisemmaksi, kauniimmaksi ja paljon jyrkemmäksi.
Reitti kulki ylämäkeen portaikko toisensa jälkeen. Eilisen päivän rasitukset eivät suinkaan helpottaneet nousua.
Sóllerin ja Palman välillä kulkee satavuotias junareitti. Alunperin se rakennettiin jotta saataisiin Sóllerin laakson sitrukset nopsasti Palmaan ja maailmalle. Nykyään se kuskaa pääsääntöisesti turisteja. Junamatka Sóllerista Palmaan on ollut suunnitelmissamme jokaisella Mallorcan reissullamme... eikä se toteutunut vieläkään. Oli silti kiva nähdä juna liikenteessä.
Ihailimme hetken vuorten keskellä näkyvää Sólleria ja jatkoimme sitten ylämäen kipuamista.
Juu se jatkui vieläkin.
Seuraavalla opasteella olimme selvinneet suurimmista nousuista.
Tästä jatkui suunta kohti Deiaa mukavasti miltei tasamaalla. Varjoisat ja aurinkoiset polut vuorottelivat sopivasti.
Reitti vei meidät myös yhden pihapiirin halki. Raksamiehellä oli kuuma mutta silti hän tervehti ystävällisesti.
Opastolpat kertoivat mistä mennä.
Hetken kuljimme myös kapoista asfalttitietä jonka varrella oli luksusluokan hotelli.
Tuota maatalousmasiinaa olen hämmästellyt aikaisemminkin... samoin kuin tuota tien kapeimpaan kohtaan parkkeerattua vespaa.
Yksinäinen puu yksinäisellä paikalla kertoi että lähestyimme Son Micoa... ja sen sitruuna-marenkipiirakkaa.
Kappelin vierestä lähti kivetty polku oikeaan suuntaan.
Tällä Mallorca-viikollamme tämä oli jo kolmas kerta Son Micon herkkujen ääressä. Ei valittamista.
Täältä kukkien keskeltä avautui myös hieno maisema.
Son Micolta laskeuduimme asfalttitien ääreen. Tämä oli varsin vilkas Ma-10 joten oli syytä kävellä ihan reunassa.
Onneksi pääsimme pian vähemmän ajetulle tielle... juuri tuolle mistä tuo bussi tulee.
Nyt pääsimme taas merinäköalan äärelle. Ja olihan täällä myös just korjattuja oliiviterasseja.
Opaste opasti meidät oikeaan suuntaan eli hylkäsimme Deian ja lähdimme kohti Port de Sólleria. Edessä oli retken viimeinen osuus ja meille hyvin tuttu vaellus halki oliivilehtojen.
Näin aluksi saimme kävellä helppoa ja leveää soratietä.
Reittien risteyksessä myytiin silmäin alla puristettua appelsiinimehua. Lasillinen maksoi neljä euroa. Jouduimme hetken odottelemaan sillä liikkeellä oli niin paljon väkeä että mehuaseman lasit olivat kaikki käytössä.
Mehustelun jälkeen jatkoimme taivallusta ikiaikaisten oliivipuiden keskellä. Hurjimmankin näköinen vänkkyrä puski innolla uusia lehtiä.
Sivuutimme myös kahvilan joka on jokaisella ohituksellamme ollut kiinni. Nyt se oli auki.
Ja me jatkoimme matkaa.
Pitkän alamäen alkaessa avautui vielä hieno näköala Port de Sólleriin eli retkemme päämäärään.
Liikenteen laskijat pitivät tarkasti silmällä meitä kulkijoita.
Alamäki jatkui välillä polkuna, välillä kivettynä kaistana.
Lopulta tupsahdimme ihmisten ilmoille ja pääsimme lounastamaan.
Päivän retki oli pituudeltaan noin 11 kilometriä. Se vei meidät oliivilehtoihin ja mukaville poluille. Alun ylämäkeä seurasi lopun alamäki.
Niin päättyi varsin onnistunut viikkomme Mallorcalla. Taivalsimme kuusi hienoa reittiä joista osa oli meille ennestään tuttuja, osa upiuusia. Olimme ennen lähtöä suunnitelleet vielä muutamia muitakin kävelyreittejä, mutta kaikkiin emme ennättäneet.
Ehkä on pakko matkata Mallorcalle vielä kerran...
