Marraskuun puoliväli Mallinkaisissa

 

Kävimme viimeksi Janakkalassa Mallinkaisen retkeilyalueella yli vuosi sitten joten nyt oli sopiva aika tehdä uusi retki. Näin kosteana marraskuun päivänä halusimme reitille jolla ei olisi kovin pitkälti liukkaita pitkospuita. 

Mallinkaisiin vei kiemurainen peltoja halkova tie.

Jätimme auton kartan osoittamalle isolle parkkipaikalle jonka opaskartta ei ollut ihan tilanteen tasalla. Joku ystävällinen oli lisännyt siihen eteläisen osan polut ja taukopaikan.

Kiersimme kiemuramme vastapäivään.

Autolta lähdimme ensin kohti pohjoista nähdäksemme retken aluksi Kahilahden uudehkon taukopaikan.

Kotvasen tovin käveltyämme saavutimme venerannan ja hoksasimme puolikodan vähän matkan päässä marraskuun matalalta paistavassa auringossa.

Hetken etsiskelyn jälkeen löysimme merkityn polun joka vei oikeaan suuntaan. Matkalla oli viimeisiään vetelevä liukas silta jonka ylitimme ilman suurempia sirkuksia.

Kahilahden siisti puolikota oli hienolla paikalla veden äärellä mutta kuitenkin mukavasti kohotettuna.

Pidimme tässä pienen tauon maisemia ihaillen. 

Hieman jäimme miettimään tuota oviaukkoon jätettyä poikkipuuta. Se näytti aikamoiselta ansalta ja mekin jotka vain piipahdimme paikalla jouduimme muistuttelemaan toisiamme kompastumisen vaarasta.

Sitten palasimme alun venerantaan ja lähdimme kulkemaan rantapolkua pitkin etelään. Opasteinamme olivat puiden siniset tassulätkät.

Aurinko korosti vielä näin päivän aluksi maisemaa.

Komean kuusikon jälkeen tulimme päivän ainoille pitkospuille. Ne olivat kostean liukkaat kuten olimme arvanneetkin mutta onneksi niiden vieressä pystyi kävelemään ilman pelkoa liukastumisista.

Pitkospuiden jälkeen tulimme polkujen risteykseen josta lähdimme kiertämään niemeä rantaa pitkin. Jäkäläisten kallioiden jälkeen polku kulki veden äärellä.

Miltei jokaisella rannan kalliolla oli nuotiopiiri. Hieman vaikea oli uskoa että nämä kaikki olivat luvallisia.

Samoin oli vaikea uskoa että kävelimme näin kesäisessä maisemassa marraskuun puolivälissä.

Siniset tassut opastivat meitä koko retken ajan. Niitä oli juuri sopivissa paikoissa eikä ainakaan liian vähän. Mallinkaisen maastossa oli yllättävän paljon myös paksua jäkälää.

Aivan niemen kärjessä oli tietenkin kallioranta ja tietenkin myös nuotiopiiri.

Tästä lähdimme kohti meille sopivaa taukopaikkaa.

Seuraavan pienemmän niemen nokassa kököttävä puolikota oli sopivasti auringossa.

Yksi Mallinkaisen alueen mukavista puolista ovat opaskartat joita on useimmissa polkujen risteyksissä ja myös taukopaikoilla. Selkeästä kartasta on helppo tsekata mennyttä ja tulevaa.

Nuotiopiirillä ei ollut klapeja mutta meilläpä oli repussa sopiva määrä muutaman makkaran paistamiseen. Olivatkohan nämä vuoden viimeiset nuotiomakkarat?

Istuskelun aikana pilvisyys lisääntyi ja aurinko katosi loppuretken ajaksi. Onneksi sentään saimme nauttia siitä edes pikkasen.

Syötyämme jatkoimme taivallusta kohti seuraavaa eli Saparon taukopaikkaa. Ajatuksena oli keittää siellä jälkiruokajuomat.

Kävelimme jälleen samojen pitkospuiden vierellä ja muutaman mutkan jälkeen lahden takana näkyivätkin Valskerin kalliot. Kohta kulkisimme niiden lomassa.

Tukevia portaita pitkin oli hyvä nousta kallioiden päälle. 

Tästä jatkaisimme jylhien kallioiden katveessa lahden rantaa etelän suuntaan.

Polku kulki välillä rantaa hipoen, välillä hieman kauempana. 

Myös täällä etäämmällä oli kalskeita kallioita.

Pienen pulssia nostavan ylämäen ja parin mutkan jälkeen tulimme Saparon nuotiopiirille. 

Täällä emme tarvinneet tulta vaan keitimme kaasulla kuumaa juotavaa. Tämäkin taukopaikka oli juuri oikealla kohdalla. Istuskelimme katoksessa hyvän tovin kinttuja lepuuttaen.

Kahvin ja kaakaon jälkeen lähdimme opastettua reittiä Mallaspuron laitaan. 

Tämä on Mallinkaistenjärven laskujoki. Virtaavan veden äärellä kulkeminen oli niin kiehtovaa että kävelimme vahingossa oman risteyksemme ohi.

Vahinko ei ollut suuren suuri sillä oikea suunta löytyi helposti kun palasimme jonkin matkaa polkua takaisin päin. 

Nyt nokka oli kohti sisämaata.

Kävelimme metsän halki tyhjälle parkkipaikalle ja jatkoimme siitä pienen hetken metsäautotietä. Seuraava risteyksemme oli hyvin merkitty karttoineen ja sinisine tassuineen ja siitä sukelsimme takaisin metsän siimekseen.

Hetken saimme kulkea mäenharjanteen polkua jäkäläkallioiden keskellä. Tämä osuus reitistä oli selvästi vähemmän kävelty mutta silti helposti seurattava. 

Sitten laskeuduimme aika jyrkästi takaisin järven rannalle.

Tätä rantapolkua kävelimme aikaisemmin vastakkaiseen suuntaan.

Nyt emme menneet portaikolle asti vaan opasteita seuraamalla löysimme kallioiden yläpuolelle johdattavan kipakasti nousevan polun.

Täällä ylhäällä oli taas paksuja jäkälämattoja ja vielä lisää kivikoita. Olimme päivän viimeisellä osuudella.

Pienen kivikkoisen notkelman jälkeen tulimme autolle. Ympyrä, tai mikä tuo nyt olikaan, sulkeutui.

Kävelimme päivän aikana osapuilleen 9 kilometriä. Sää suosi retkeämme ja Mallinkaisen polut olivat jälleen kerran kävelemisen väärtejä. Opasteet ja taukopaikat olivat kohdillaan ja veden äärellä kulkeminen on aina hienoa.