Joskus läheltä voi löytyä kiva retkeilykohde. Liki Hämeenlinnaa on Janakkala ja siellä Kiipula.
Jätimme auton Hakamäen urheilukentän avaralle ja autiolle parkkipaikalle.
Ja heti pääsimme metsään.
Kiersimme kahdeksikon ylärinkulan vastapäivään ja alemman myötäiseen. Kilometrejä kävelylle tuli liki 11.
Aurinko suosi meitä ja puolukan kukinta oli hyvässä vauhdissa.
Kuljimme polkuja joilla ei ollut opasteita. Kiipulan maasto on täynnä sinne tänne viipottavia reittejä.
Kun ohitimme syvän supan, tai melkein rotkon, oli ihan pakko poiketa sen pohjalle. Sinne veikin hyvin tallattu polku.
Kivikkoinen rinne kertoi että tässä on ollut muinaismeren ranta.
Polku johdatti syvemmälle hämyisään rotkoon. Ilma viileni ja tuntui että kuljimme hyvin salaiseen paikkaan.
Täällä alhaalla kostea vihreä ympäröi meitä joka puolelta. Sammaleiset rinteet kohosivat korkealle.
Kun nousimme supan hämäryydestä ilma lämpeni ja täyttyi kielojen tuoksusta. Niitä kukki maastossa runsaasti.
Muutaman mutkan ja mäen jälkeen saavutimme soratien. Kuljimme sitä pitkin jonkin matkaa. Polkujen jälkeen sileällä tiellä oli helppoa askeltaa.
Pellonlaita vaihtui metsäksi ja pääsimme paremmin suojaan kohtalaisen kuumasti paahtavalta auringolta.
Hiihtäjille tarkoitetut opasteet kertoivat että suuntamme oli oikea. Maastossa oli myös kävelijöille tarkoitettuja opasviittoja mutta talviset opasteet olivat selkeämpiä. Kiipulaa kohti mentiin.
Pian poikkesimme lavealta tieltä pyöräilijöiden reitille. Kiipulan maastossa on runsaasti kaksipyöräisille tarkoitettuja polkuja.
... jonka rinteellä metsä koitti vallata omaansa takaisin.
Vanhalla kieltokyltillä ei enää liene merkitystä kun soramontun viereen on linjattu pyöräilyreitti.
Teimme pienen oikaisun taimikon halki. Polusta päätellen emme olleet ainoita.
Vaskitsa melkein livahti varvikon suojaan. Odotimme että myös käärmeitä näkyisi mutta ne pysyttelivät piiloissaan.
Nyt tulimme alueelle jossa polku kulki hyvin mäkisessä maastossa. Enimmäkseen ylämäkeen.
Näytti siltä että pikkuruinen päästäinen olisi uupunut painavaa käpyä kuskatessaan.
Ylämäistä huolimatta tätä polkua oli mukava kulkea. Jotenkin askelet sopivat tähän maastoon.
Kohtalaisen kävelyn jälkeen tulimme tutulle leveälle väylälle joka veisi meidät Jussin laavulle taukoa pitämään.
Jussin laavu nököttää korkealla hienojen maisemien äärellä. Tänne mahtuu istuskelemaan isompikin porukka. Laavu on myös varattavissa omaan käyttöön. Tällekin päivälle oli isomman ryhmän varaus mutta laskimme että ehdimme hyvin alta pois.
Maastopalovaroituksen takia emme paistelleet makkaroita vaan mussutimme termaripöperöitä. Hyvin ansaittu tauko venyi jälkkäreihin asti. Varjossa oli mukava istuskella.
Jussin laavu oli retkemme ääripisteessä. Paluumatka alkoi pitkällä alamäellä
Nyt halusimme kulkea leveämmällä väylällä. Se ei tarkoittanut tasamaata vaan tämän tästä könysimme ylämäkiäkin.
Helppokulkuinen väylä kulki monimuotoisessa maastossa.
Lopulta putkahdimme metsästä Hakamäen uuden urheilukentän nurkille. Jäljellä oli enää parkkipaikalle kulku.
Päivän retki oli pituudeltaan siis liki 11 kilometrinen. Saimme kulkea lämpimässä säässä monensorttisessa maastossa ja pitää taukoa hienojen maisemien äärellä.
