perjantai 19. heinäkuuta 2019

Retkipäivä Melkuttimilla


Emme olleet retkeilleet Melkuttimilla pitkään aikaan, joten alue sopi hyvin heinäkuun puolenvälin kohteeksi.
Jätimme auton Riitalantien varrelle muodostuneelle parkkialueelle ja kuljimme aluksi helppoa metsäautotietä.
Tälle heinäkuun alulle harvinainen aurinko siivitti askeleitamme. Ja suureksi yllätykseksi ei ainutkaan hyttynen osunut reitillemme.

Sen sijaan tapasimme päivän aikana enemmän ihmisiä, kuin näillä nurkilla ikinä. Eräs kahta nuorta ihmistä ulkoiluttanut sanoi, että tämä oli tällainen "teinit ulos kammioistaan"-päivä. Todellakin!
Myös moni koira oli tuonut henkilökuntansa luontoon. Sekin oli hauskaa.




Astelimme tuota kartan punaista väylää. Aloitimme retken lännestä eli aivan vasemmasta reunasta ja kiersimme Iso-Meluttimen myötäpäivään  pohjoisen kautta.

Punainen osoitti tässä kartassa myös Hämeen Ilvesreittiä. Se näytti koukkivan Hämeen järviylängön maastossa sinne tänne, eikä vaikuttanut kovin loogiselta tahi vaeltamaan houkuttelevalta.













Ensimmäinen järvi retkemme varrella oli  Tammelan Kaitajärvi.
Polku seuraili mukavasti rannan kiemuroita.



Tammelan Kaitajärveltä oli vain lyhyt pyrähdys Vähä-Melkuttimen rantaan. Sitä kuljimme vain hetken.
Tyyni järvenpinta ja pilvetön taivas oli aika mukava yhdistelmä.


Vähä-Melkutin jäi pian taakse ja edessä oli aurinkoinen polku Iso-Melkuttimen rantaviivaa seuraten.


Pidimme mukavan tauon Lepakkolaavulla. Paikallinen klapivarasto oli aivan tyhjä, mutta meitä se ei haitannut. Kiehautimme kaasulla kahvit ja kaakaot, emmekä kaivanneet nuotiota. Vielä.


Kinttujen lepuutuksen jälkeen polkumme kulki Iso-Melkuttimen pohjoista rantaa.
Reittimme oli merkitty tuollaisilla sinisillä lätkillä.


Alueen järvet ovat kuuluisia kirkkaista vesistään.
Sukeltajat ovatkin ottaneet nämä lutakot omikseen. On varmaan todella upeata sukeltaa, kun näkyvyys on erinomainen.




Aivan Iso-Melkuttimen itäisessä päässä tulimme kaksoislaavuille.
Toinen laavuista oli täynnä yöpymistarpeita, mutta toisen laavun penkille mahtui hyvin istumaan ja paistelemaan makkaroita. Täällä puuvarastossa oli onneksi riittävästi puita. Myös saha ja kirves olivat hyvässä kunnossa. Useinhan ne ovat kieroja ja kiveen hakattuja.





Voi kun kaikki tämä vihreys säilyisi mielessä loppuvuoden kuukausina. Tämä olisi hyvä muistaa läpi pimeän syksyn ja mustavalkoisen talven.












Jotta emme joutuisi liian aikaisin lähtemään veden ääreltä teimme pienen piipahduksen Tokholmannokkaan.

Se oli hyvin kapea ja pitkä niemeke keskellä Iso-Melkutinta.

Niemennokassa oli epävirallinen nuotiopaikka, joka passasi meille hyvin. Toki ilman tulia.





Etsiskelin rannalta kuvattavia kukkia, kun kuninkaallinen kuikka meloskeli tyynesti ohitse. Sen höyhenpuku oli uskomattoman hieno. Kuikan väritys oli mustan, valkoisen ja harmaan tyylikäs harmonia, kuin suoraan taiteilijan pöydältä.





Matka jatkui pitkin Iso-Melkuttimen eteläistä rantaa.

Vuonna 2006 rakennetun oivallisen Samoojien sillan toisella puolen lainehti Vähä-Melkutin ja toisella Iso-Melkutin.
Olimme siis ikäänkuin asian ytimessä.



Tästä eteenpäin kuljimme samaa polkua kuin retken alussa.

Se ei haitannut mitään, sillä komea metsä on aina komeata metsää.

Riippumatta katselusuunnasta.



Hieman polulta sivusta löytyi mielenkiintoisten jälkien nauha.
Tuon tassunjäljen pituus oli yli 20 senttiä ja sen oli jättänyt jokin varsin painava otus. Omat jälkemme kun eivät edes rikkoneet sammalpeittoa.

Olisiko tuosta tallustanut karhu?
Tassunjälien ketju kulki puiden katveessa kovin karhumaisella rytmillä.

Tiettävästi alueella ei ole pysyvää karhukantaa, mutta toisinaan joitain vaeltavia yksilöitä.












Keltainen klöntti paistatteli päivää sammalikossa.

Ihan uusi tuttavuus tämäkin.

Aurinkoinen retkipäivä Melkuttimilla oli kaikin puolin onnistunut. Kävelimme kaikkiaan noin 12 kilometriä. Polku oli luonnoltaan monipuolinen ja veden äärellä astelu on aina plussaa.
Oli myös hauskaa nähdä niin paljon väkeä liikkeellä. Kaikki tuntuivat nauttivan metsästä, järvestä ja auringosta.


4 kommenttia:

  1. Onpa hieno retkipolku kun koko ajan kulkiessa näkee vettä. Hienoa, että hämeenkylmänkukkaesiintymiä hoidetaan. Hämeenkylmänkukkapaikat taitavat olla ainoita joiden sijaintipaikkoja olen nähnyt merkittävän maastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkuttimien reitti on kyllä tosi kiva. Suosittelen. Hämeenkylmänkukkaa alettiin hoitaa ja kannustaa ihan viimeisellä hetkellä. Onneksi edes silloin.
      t.Tiina

      Poista
  2. Mielenkiintoinen tuo jälki. Kyllähän Tammelassa karhuja kulkee, ja ilveksiä. Saisi tosin olla melkoinen ilves, että tuon jäljen täyttäisi. Karhulta se tosiaan vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jenni! Tutkailimme tuota jälkijonoa pitkään. Kulkija oli ollut meitä painavampi ja askeltanut kovin karhumaisella rytmillä. Mäyrä ja ilves olisivat olleet liian keveitä ja pienikinttuisia. Kyllä ne tosiaan taisivat olla kontion, metsänomenan, jäljet.
      t.Tiina

      Poista