Maaliskuun lopun Melkuttimen kierto

 

Kevät kävi päälle sellaisella vimmalla, että päätimme lähteä Melkuttimille katsastamaan paikallista lumitilannetta. Lupasivat vielä aurinkoista keliä, mikä sopi meille oikein hyvin. Ilman suurempia juonipaljastuksia voin kertoa, että aurinkoa ei kyllä näkynyt koko päivänä. Vaan eipä tuo meitä haitannut.

Auton jätimme Tauluntien parkipaikalle kartan oikeaan reunaan lähelle Räyskälän kenttää ja kiersimme Iso-Melkuttimen vastapäivään.

Metsään tallattua jäistä polkua oli helppo seurata. Tällä kertaa kuljimme molemmat piikeillä, joten lipsuminen oli minimaallista. Tosin märkä jää pisti paikoin kenkien nastat lujille.

Tuntui tosi mukavalta kun reitti oli siellä täällä liki kesäkunnossa. 

Autioina möllöttävät kaksoislaavut olivat jälleen kerran siistejä. Joko me retkeilijät olemme oppineet korjaamaan roskamme pois, tai sitten täällä Melkuttimilla kiertää säännöllisesti reipas siivouspartio. Tai ehkä tällä alueella on jokin erityinen ympäristösiisteysvaikutus, sillä täällä oli viime kesän ruuhkissakin yllättävän roskatonta.

Laavujen jälkeen päästiin sellaiselle osuudelle, johon osuu aurinko aina tilaisuuden tullen. Poissa olivat lumi ja jää. Jollei järvi olisi ollut jäässä, olisi voinut hyvinkin kuvitella kävelevänsä hieman viileänä kesäpäivänä.

Iso-Melkutin on monien kapeiden niemien halkoma. Tällä kertaa emme niille poikenneet, vaan jätimme ne odottamaan pitempää hellekelillä toteutuvaa kesäretkeä. Näin jokainen Melkuttimen kierto olisi hieman erilainen.

Rantaa seuraileva polku oli hienoa käveltävää. Nyt kun puut olivat vielä lehdettömiä valaisi järven jää kulkua kuin jättimäinen tasovalaisin.

Pian sukeltajien portaikon ja laiturin jälkeen tulimme lepakkolaavulle. Laavulta löytyi muutama aika kostea klapi nuotiota varten. Onneksi kannoimme repussa nippua kuivia sytykepuita, joten saimme tulen syttymään. Savua riitti, mutta siitä huolimatta onnistuimme nakkien paistossa vallan mainiosti.

 

Laavun ja rannan välisiin puihin oli joku ripustanut linnuille ruoka-automaatteja. Eikä ihan alas, sillä nuo olivat vähintään kolmessa metrissä. Hieno idea ja tirppalinnuthan olivat syömässä ihan simona.

Hyvän mittaisen tauon jälkeen jatkoimme järven kiertämistä. Nyt tulimme sen varjoisemmalle puolelle ja saimme taas kävellä osin jäällä, osin lumella. Ja onnekkaasti paikka paikoin myös sulalla polulla.

Samoojien silta on niin hyvin suunniteltu ja rakennettu, että se pysyy vuodesta toiseen huojumatta ja heilumatta. Aika moni retkeilyalueiden siltamestari voisi tulla tänne vakoilemaan sen tukevaa rakennetta. Ja ottamaan oppia.

Sillan alla yhdistyivät Iso-Melkuttimen ja Vähä-Melkuttimen vedet.

Nyt tulimme retken lumisempaan osioon. Tänne ei auringon valo ja lämpö osunut niin hyvin kuin vastarannalle.

Reitti kulki välistä ihan rannassa, välistä enemmän pusikossa. Lumisimilla kohdin oli vielä kohtalaista hankea.

Järvelle noussut usva antoi ymmärtää, että kulkisimme -30 asteen pakkasessa. Todellisuudessa lämpöä oli noin seitsemän astetta.

Tuota pikaa olimme kiertäneet Iso-Melkuttimen ja tulleet taas kaksoislaavujen nurkille. Tästä oli vielä pikkanen pyrähdys parkkipaikalle. 

Retken kokonaispituudeksi tuli  osapuilleen seitsemän kilometriä. Luvattu aurinko pysytteli paksun pilvikerroksen takana, mutta keli oli muutoin erinomainen. Kevät oli jo mukavan pitkällä.  

Päivän aikana kohtasimme vain viisi muuta kulkijaa, joten kaikille riitti hyvin tilaa.