lauantai 16. joulukuuta 2023

Hämeenlinnan Tuomaan markkinat

 


Hämeenlinnan Tuomaan markkinat järjestettiin perinteisesti linnan pihoilla, tykkitornissa ja kahvilassa. Markkinoiden päätteeksi linna sai juhlavalaistuksen joka vaihtuu päivittäin ja jatkuu tammikuun neljänteen.


Liikkeellä oli mukavan paljon väkeä. Pakkasten hellitettyä ulkoilu tuntui maistuvan monelle.

Tykkitornissa oli jälleen kymmeniä myyntipöytiä. Täälläkin tunnelmaa toivat hyvin sijoitetut valaisimet.






Markkinoiden kunniaksi pääsi ilmaiseksi tutustumaan myös linnan muihin tiloihin.



"Metsän kuninkaalliset"- näyttely oli aika jännä. 
Mörkömäisten hahmojen hurjuutta lievensi huomattavasti se että ne oli tehty sympaattisista kävyistä.





Hieman kyllästyneen suden vieressä viimeaikojen julkkis eli ilves otti rennosti.



Kuninkaan salissa oli juuri päättynyt keskiaikaisen musiikin konsertti. Olisi kannattanut tulla hieman aiemmin.

Hämeen linna oli taas täydellinen paikka Tuomaan markkinoille. Linnan tunnelma oli ruuhkista huolimatta kovasti jouluinen.




2 kommenttia:

  1. Valaistus näyttääkin todella hienolta. Ja kuulostaa ihan mahtavalta, että se vieläpä muuttuu päivittäin. Tänä vuonna ei valitettavasti Hämeenlinnaan enää jouukuussa ehditä, mutta täytyy pitää jatkossa mielessä, että joulukuu voisi olla hyvä vierailuajankohta.

    VastaaPoista
  2. Hei Mikko. Onneksi sattui vielä olemaan kunnolla lunta maassa ja linnan valleilla. Ne tekevät valaistuksesta vielä hienomman.
    t.Tiina

    VastaaPoista